lauantai 12. heinäkuuta 2014

Lomalainen

Tässä perheessä alkoi lomaviikot. Vihdoinkin 24/7 huomiota 3 viikon ajan. Loma alkoi jännittävissä merkeissä. Ensimmäisenä yönä mökillä ollessa soittivat turvapalvelusta ja kertoivat että kotona liiketunnistin on antanut hälytyksen ja menevät tarkistamaan tilanteen. Pitihän mun arvata, kun en ole paikanpäällä vahtimassa ja haukkumassa niin heti joku vieras yrittää tunkeutua mun merkkaamille puskille. Siinä sitten odoteltiin tunnin verran infoa mitä siellä kotona on tapahtunut. Emäntä ehti jo murehtimaan että eihän siellä ollut edes siivottu ja kohta turvapalvelu katsastaa huoneita. Kuulemma likappyykkikorin kansikin jäi auki ja tiskialtaaseen lautanen ja kahvimukit. Suurin huolenaiheista tuntui kuitenkin olevan olkkarin pöydälle jääneet papiljotit, kohta jo kylillä puhutaan ettei se olekaan luonnonkihara. No, täytyy luottaa siihen että vaitiolovelvollisuutta kunnioitetaan siellä turvafirmasssa. Loppujenlopuksi kaikki hyvin, ei tunkeilijoita tai yllätyskäynnillä olevia kesävieraita. Tulipahan kuitenkin varma olo että sitä saa mitä tilaa, jos todellinen tilanne tulisi.Muuten mökillä on vietetty peruslomalaisen kiireetöntä elämää. Tässä yhteenveto tästä aurinkoisesta lauantaista.
 
 
"Mitä ihmettä....kuka bulldoggi tuolla vedestä tuijottaa"

"Miesten kesken laiturilla....eikä puhuttu ainakaan henkeviä !"

"Päivänöpöset notta jaksaa illalla grillailla ja chillailla"


"Valppaana oikealla hetkellä...grilli jo lämpeämässä"
 
"Odotus palkittiin jälleen kerran kerran, lomalainen sai grillimestarin erikoiset rapsakaksi paistettuna"

"Illansuussa lettukestien jälkeen vielä viimeiset  auringossa paistatukset"

15 kommenttia:

  1. Hyvä ku ee oo ollunna pitkäkyntisijä liikkeellä tontillas! Ompa sulla sielä iha oekeeta lomameeninkijä :) Ja palaveluhhii pelloo. Mikäs semparempata.
    Äet sano että tuo papiljottihomma oes ollunna pahinta semmielestä, jos oes ne turvapalavelumiehet männy sisälle :) Nuo naeset...
    Oekee hyvvee lommaeluva sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palvelu on tosiaan pelannut hyvin ainakin näin loman alussa, pitäähän se mullakin lomilla saada jotain ekstraa, super-palvelua ainakin. Kiitos lomatoivotuksista, otan todellakin ilon irti :)

      Poista
  2. Ihanaa lomailua teille! :) Kolmessa viikossa suuri papiljottipaljastus ehtii unohtua, ja mielen täyttävät aurinkoiset kesäpäivät - ja kuonon mehevät grillituoksut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aika hoitaa varmaan ja voi emäntä rauhallisin mielin laittaa papiljotit loman jälkeen päähänsä :)

      Poista
  3. Tässä täten todistan, että papiljotit ovat talon miesväen eikä luonnonkiharat hiukset omaavan Liinukan!

    Ihanaa lomaa teille! Mekin aloitettiin loma ja tiistaina lähdetään Berliiniin - Mersu tulee kissavahdiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin ja hyvää reissuua Berliiniin ! Kissoilla ainakin hyvä 'vahti' :) Terkut !!!

      Poista
  4. Hyvä ettei ollu rosvoja! Kyl olis ollu huono säkä jos ois rosvot tullu jut sillo tullu ku vahtikoira oli mökillä! Millä kameralla(tai puhelimella) kuvat on otettu? Ihan mielenkiinnosta kyselen.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi selvittiin säikähdyksellä tällä kertaa. Mun kamera on tuollainen peruspokkari Nikon (coolpix p310) Olen syksymmällä hankkimassa jotain järjestelmäkameraa, mitenhän sellaisenkin löytää tällainen

      Poista
    2. ...amatööri piti vielä kirjoittaa tuohon kommenttiin...

      Poista
  5. Se on hyvä, että vahdillakin on kesälomansa kun on varavahti työssään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei sitä jaksa vahtia tehokkaasti jollei välillä hommaa kesäapulaista tuuraamaan,

      Poista
  6. Aurinkoisia lomapäiviä teille. Onko tuo ylimääräinen, kepa panta, punkkipanta? Ossilasta terveisii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja Aurinkoisia päiviä myös Ossilaan :) Nerolla on kolmatta kesää jo punkkipanta ja se on toiminut erittäin hyvin, ei kertaakaan ollut punkkeja.

      Poista
  7. Rilliherkkuja ja lättyjä, oi oi oi, ku sulla onkin luksusloma. Hianoo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perinteiset herkut, mikäs sen parempaa :)

      Poista