torstai 1. tammikuuta 2015

Lomalaistenkin vuosi vaihtui

 
Talviloma meidän perheen miesväellä jatkuu. Ei me valiteta, paitsi ehkä yhdestä asiasta. Välillä ehtii tulla nälkä kun emäntä tulee vasta alkuillasta kotiin. Se vois tuoda sieltä ruokakaupasta kerralla monen illan ruokatarvikkeet niin ei tarvis joka päivä venyä sen kotiintulo kaupassakäynnin verran pidemmäksi. Ei paljon naurata kun vatsat isännän kanssa kurnii kilpaa, meinaa joskus häiritä meidän päiväunia ne mahan mouruamiset.
 
Ollaan me tehty isännän kanssa lenkittelyn lisäksi kyllä paljon muutakin, sellaisia lihasvoimia vaativia tehtäviä. Yksi päivä satoi lunta sen verran että oli pakko mennä kolaamaan etupihalle emännän autopaikan ja kodin etuoven välinen kuja ettei se liukastu ruokakasseja kantaessa. Vois mennä kasseissa jotain rikki ja taas viivästyisi se ruoan laittokin.
 
Ollaan myös lämmitetty taloa päivät pitkät. Pari halkoa tunnissa luukusta sisään niin ei tarvii palella. Välillä kun meillä on jo verensokeri alhaalla emäntää odottaessa niin on sellainen viluinen olo. Silloin ollaan menty lueskelemaan ja lepäilemään takan ääreen. Ei tarvii sitten toppavaatteissa mennä ilta-aterialle.
 
Välillä joudutaan ottamaan vastuuta myös kauppalistasta minkä emäntä on tehnyt lähtiessään töihin. Yhtäkkiä vaan on tullut mieleen vaikka piimä tai kahvipulla mitkä ei ollut listalla. Ei viitsitä häiritä emäntää työpäivän kesken soittelemalla niin ollaan tekstailtu aina kun jotain pitää lisätä kauppalistalle. Voisi se emäntä olla pikkusen huolellisempi niin ei tarvis lomalaisten kantaa huolta että kaikki tarvittava materiaali ruoan laittoon tulee ostetuksi. Saa kiittää skarppeja lomalaisia siitä ettei ole tarvinnut kesken ruoan laiton lähteä hakemaan puuttuvia tarvikkeita.
 
Roskapussitkin ollaan viety melkein joka päivä. Ihmeen paljon kyllä yhteen roskapussiin näköjään mahtuu kun sitä sisältöä painelee rystysillä. Jos ei satu just olemaan asiaa roskalaatikon lähelle ja roskapussi alkaa tursuamaan yli paineluista huolimatta, niin vielä kun jalalla pikkasen polkasee saattaa tulla yhdelle jogurttipurkille tilaa.
 
On tämä lomailu isännän kanssa niin mukavaa, vaikka onkin niitä velvotteita mitä pitää suorittaa. Emäntä aina hokee sitä organisointikykyä kun on paljon asioita mitä pitäisi hoidella yhtä aikaa.
Eilen syötiin uudenvuoden aaton juhla-ateria poikkeuksellisesti musiikkihuoneessa niin joutuivat edestakaisin kuljettelemaan keittiöstä ruokia ja lautasia. Ruokailun jälkeen oli tarkoitus juoda leivoskahvit. Nyt oli isännän vuoro viedä lautaset pois ja tuoda kaffet tarjolle. Isäntä lähti lautaset kädessä keittiötä kohti ja emäntä huikkasi sille, muista se mun perussääntö organisoinnista: *Vie mennessä, tuo tullessa!* Tovin kulutta isäntä tuli keittiöstä takaisin ainoastaan kaljatölkki kädessään. Emäntä ihmetteli että minnes ne leivoskaffeet jäi ? Isäntä vastasi *jaa nekö piti tuoda, minä kuulin että huusit mulle vie mennessä, juo tullessa !*
 
Ai niin tosiaan, se vuosi vaihtui. Meitsi täyttää tänä vuonna viisi vuotta. Tähän saakka mulla on ollut pentuaikaa ja sen takia olen tarvinnut paljon huomiota ja rapsutuksia. Sitten kun täytän viisi niin tarviin taas paljon rapsutuksia ja huomiota koska olen jo niin iäkäs.
 
Hyvää Uutta Vuotta kaikille ! Meitsin ja isännän yhteinen loma jatkuu vielä melkein viikon. Toivottavasti ei sada kauheesti lunta ettei jouduta joka päivä kolaamaan emännälle kotiintulopolkua. Tänään on pyhäpäivä niin onneksi emäntä ehtii viedä roskapussin.
 


"Lämmitellään isännän kanssa  emäntää ja ruokaa odottaessa. On ne työpäivät vaan pitkiä näin lomalaisten näkökulmasta"
 
"Välillä lomalaisilla tulee aika pitkäksi. Silloin isäntä lukee kirjaa ja meitsi katsoo piirrettyjä"

 
"Tässä kolataan emännälle polkua niin pääsee turvallisesti töistä ja kaupasta tekemään meille ruokaa"
 
"Joskus se emännän ja ruoan odottaminen tuntuu kohtuuttomalta,  nälkäisen aika on pitkä"
 
 

"Uudenvuoden aattona syötiin poikkeuksellisesti musiikkihuoneessa. Silloinkin jouduin odottelemaan tarjoilua pimeän tuloon saakka."

"Odottaminen kannatti. Ruoka oli maittavaa ja oli paljon rennompaa kuunnella musiikkia vatsa täynnä"



16 kommenttia:

  1. Sä oot Nero ihan huippu koira :)

    VastaaPoista
  2. Mikä ihmeen loma toi on hei pojat, täyttä työtähän teidät on pantu tekemään !?!?!?!
    Jestas! Uurastusta ja nälänhätää :D

    Mutta nyt kyllä meille tulee käyttöön tuo uudistettu kansaviisaus, täällä ihastuttiin kovasti sen uuteen versioon:D

    Oikein ihanaa uutta vuotta Nero sulle ja sun peheelle! Kiitos tästä blogista, oikea hyväntuulen paikka koristeltuina tosi hyvillä kuvilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Taru...ja muista aina *vie mennessä....juo tullessa* :)

      Poista
  3. Oikea aktiiviloma teillä! :) Hyvin olette emännästä ja ruoasta kantaneet vastuuta. Kyllä se tässä uuden vuoden mittaan vielä palkitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä pientä palkintoa kaivataankin :)
      t. Nero

      Poista
  4. Siis hei! Minäkin, Elvis täytän keväällä 5 vuotta. Enkä tunne itseäni yhtään iäkkääksi. Me ollaan kuule koiria parhaassa iässä!

    Ja meillä taas isäntä vie aina roskapussin. Mutta nyt emäntä on joutunut viemään sen ehkä toisen kerran elämässään roskasäiliöön, kun se ei oo kestänyt sitä hajua, mikä sieltä tulee. Nimittäin Hugo kakkii vielä sanomalehdelle ja se ei tuoksu mitenkään hyvälle. Ja vaikka emäntä kuinka käärii sitä sanomalehteä myttyyn, niin sen mielestä semmoinen imelä tuoksu tunkee kuitenkin läpi.

    Ja odottavan aika on aina pitkä. Niinku ruuan odottaminen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kohdata täällä blogissa ikätoveri :) Mitäs me nuorehkot karvaturrit !
      t. Nero

      Poista
  5. Onpas teillä lomalaisislla ollut paljon hommia! Luntakin on paljon enemmän kuin meillä täällä! :) Oikein hyvää uutta vuotta teillekkin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin ja kyllä täälläkin lumet alkaa olla aika vähissä jo tänään

      Poista
  6. Kyllä on meleko ankeemmakusta lommoo teellä. Kylymässä ja nälässä pittää olla. Ja vielä töetähhii tehä.
    Eepä ihme että tuntuu aeka pitkältä :)
    Onneks emäntä kantaa sittä tarpeeks sapuskata ja ravihtoo teejjät poloset iltasilla.
    Seku tuo lummiin kolloominen ja jänniin kuvviin kahtominen syöpi mahottomasti enerkijata. Minä sen tiijjän kokemuksesta. Tännäe uamuna joovvuin lumija pihalta puhistelemmaa...kyllä rankkoo olj.
    Vuan sinnillä männää uutee vuotee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi vuosi ja täytyy todellakin pitää huoli ettei tuu rehkittyä liikaa :)
      t. Nero

      Poista
  7. Teil miähillä on selkeesti A-luokan loma. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan on muuten mutta se nälkähän se ehtii tulla iltapäivällä ennen emännän kotiutumista
      t Nero

      Poista
  8. Onneks tulee sulle pehmeähkö lasku uuteen vuoteen, kun on lomalainen sun kaverina vielä. Ihanaa jatkoa tälle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinne hyvää tätä vuotta :)

      Poista