sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Evakossa


Arvaatka mitä emäntä kertoi tänään ! Meitsin blogi on täyttänyt helmikuun alussa vuoden ! Eihän se niin päivälleen mutta ihmettelen että nyt vasta ottaa asian esille, viikko vuosipäivän jälkeen ! No hyvä kun edes nyt, pitäähän blogin vuosipäivää juhlia !
 
Mikä olisikaan parempaa juhlintaa mun ehdoilla kuin paljon huomiota, rapsutuksia ja välipalan välipalaa ! En taaskaan ymmärrä emännän logiikkaa, yleensä se on niin perso juhlille...eikä vähiten sen takia että saa itsekin syödä herkkuja ilman huonoa omaatuntoa. Juhlat poikkeaa arjesta juuri siinä että arkena syödään herkkuja huonolla omalla tunnolla ja kalorien eteen laitetaan miinusmerkki.
 
Vuosipäivän julistamisen jälkeen menin tietty odottelemaan tarjoilua ja huomiota näkyvälle paikalle. Tämä päivä meni kuitenkin ihan muissa merkeissä kuin juhlimisen. Emäntä oli päättänyt että nyt on siivouspäivä ! Me oltiin isännän kanssa molemmat pettyneitä mutta minkäs teet kun emäntä on jotain päättänyt. Meille kyllä luvattiin sitten toivomus-ateria iltapäivällä. Isäntä halusi maksapihvejä ja perunamuussia paistettujen sipulirenkaiden kera. Meitsi tilasi maksasta makupaloja ja siankorvaa. Toiveemme toteutettiin, ei me valiteta kun vaan tylsästä juhla-ohjelmasta, ruoka oli maittavaa.
 
Ai niin, meitsi haluaa kiittää kaikkia, jotka on halunneet lukea mun juttuja. Emäntä kertoi eilen kummipoikansa kastajaisjuhlista tullessaan, että eräs herrasmies ja vaimonsa kertoivat lukevansa kaikki mun jutut ja odottavat päivittäin, jos tulisi uusia seikkailupäivityksiä. Meitsilläkin tuli hyvä mieli tuosta palautteesta, emäntä nyt tietty lesoili niin kuin se olis jotenkin sen ansiota. No...ei se ole multa pois jos emäntä iloitsee. Hyvällä päällä se ei laske omiaan eikä meitsin kaloreita.
 
Kiitos kaikille muillekin lukijoille ja kivoille blogikamuille. Toivottavasti pysytte edelleen kelkassa, kesä kun tulee niin mulla on paljon taas kalajuttuja kerrottavana.
 
 
"Tänään juhlitaan blogin yksivuotispäivää ! Mitäs on ohjelmassa, tänne saa tulla antamaan rapsutuksia ja herkkupaloja !"
"Vai pelataanko juhlan kunniaksi karvapalloa !!"

"Hä siivouspäivä ??!!"

"Mamma imuroisit huolellisemmin...kyllä meitsi jemmat tietää jos tulee tylsää"
 
 

"Peti oli joutunut siivouspäivänä ulos tuulettumaan, mentiin luun kanssa evakkoon vara-Tyttiksen päälle"

"Nyt se imuri tulee suhisemaan samaan huoneeseen, pakko evakuoida luu olkkariin"


"Tässä on hyvä luunsyöntipaikka, vaikka emäntä on eri mieltä"

"Siivoukset tehty ja toiveruoka emännältä saatu. Oli juhlapäivän tuntua kun ruokalevolla sain paistatella talon ainoalla aurinkoisella paikalla"













18 kommenttia:

  1. Nero onnea blogin 1-vuotispäivän johdosta, onnea myös sinun mammallesi mainioista tarinoista, oikeesti kaikki aina oottaa niitä ja hymyssä suin niitä luetaan. Ihanaa aurinkoista kevättä teille molemmille ja tietysti myös isännällesi, toivottaa fanisi Lennu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lennu ! Samoin teille paljon aurinkoa ja valoa koko perheelle :)

      Poista
  2. Onnea Nero ja emäntä, ja isäntä ja tytärkin! :-D Mielettömän monet naurut olette vuoden aikana tarjoilleet, ja aina tällä sivulla hengaillessa on valtaisa virne kasvoilla. Joten kiitokset ihanista tarinoista ja kuvista! Ja jatkakaa samaan malliin! Me pysytään takuulla messissä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva kuulla ! Kiitos samoin ihanaa lukea ja katsella hupsujen ja tosi höpsöjen sekä perheen seikkailuja :)

      Poista
  3. Vähänkö heeeeei ONNEA ja jatkakaa samaan malliin :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru kiitos ja me ollaan teidän blogin faneja myös, niin intellektuelleja kissoja ja viimosen päälle trendi-kodissa :)

      Poista
  4. Onnee paljo kamu! Meellähän on sittä samanikäset plokit :)
    Kyllä myöhhii käävvään kaekki jutut tiälä lukemassa. Ja monija haaskoja hetkijä on suatu viettee tiälä. Että paljo kiitoksija kansa. Ehottomasti ollaan porukassa jatkossahhii ja ootellaan innolla uusija juttuja. On tiälä nii mahottoman hyvä meeninki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siitä Iivarin blogi-vuosipäivästä johtuen se emäntäkin alkoi tutkimaan meitsin blogin historiaa...ja melkein viikko siitä kun selvitti niin muisti mainita meitsille :)
      Kiitos Iivari ja äetee, teillä on hyvät jutut blogissa !
      t. Nero

      Poista
  5. Hirmeesti onnitellaan teitsiä ja teitsin plokia! Hurraa ja varmalla luetaan joka juttu tarkkaan, ihan niiku tähänkin saakka. Teitsi on jautaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, teitä ja aktiivisesti seuraillaan Puhurit :)

      Poista
  6. Onnittelut yksi vuotiaalle! Voi Nero, luen aina mammasi kirjoitukset ja nautin jutuista! Oot ihan mahti koira ja upee. Anteeks, meinasin kirjoittaa että oot ihan mahti katti, koska useimmiten luen kissablogeja...tuolta Naukulan mamman Sulon blogista olen tänne tieni löytänyt. Sää oot ihan paras ja hauska...koira!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas kiva kuulla, ihan uusi tuttavuus meille leenajapojat :) Saa kutsua katiksikin välillä, ei se niin pilkulleen ole...pääasia jos viihtyy blogin parissa :)

      Poista
  7. Onnea yksivuotiaalle! Jos se on niin, että ennen kovia pirskeitä siivotaan?

    VastaaPoista
  8. Onnea vuosipäivän johdosta! Kyllä tätä blogia on ihan pakko seurata päivittäin, tulee hyvälle tuulelle. Ellei mitään kuuluis me saatais pahat vieroitusoireet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ja niin mekin seurataan Parekin ja Palvelijattaren seikkailuja päivittäin :)

      Poista
  9. Onnittelut! Te ootte jo konkari-blogisteja ;) Jatkakaa ihmeessä, Nerossa riittää bloggausmateriaalia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset, bloggaus jatkukoon kun on itselläkin ihan kivaa ollut :)

      Poista