lauantai 21. helmikuuta 2015

Omituinen tuliainen

Kiva kun on viikonloppu...paitsi ei oo kun emäntä ei anna nukkua aamusin pitkään. Mitä meitsi on kysellyt kavereilta niin kaikki saa nukkua viikonloppusin pidempään kuin arkena. Mulla on toisin. Tänäänkin vaikka on lauantai niin emäntä pakotti mut lenkille klo 6 aamulla. Kuulemma sen sisäinen kello herättää samaan aikaan kuin arkisin, ei voi mitään. Pikkasen kuitenkin epäreilua kun se ei saa unta niin herättää meitsinkin ja raahaa mukanaan aamulenkille. Miksei se mee yksin, tai ottais isännän mukaan. Mulla sisäinen kello sanoo viikonloppusin että nyt alkaa vahtivuorot vasta aamupäivällä sen myöhäisen aamulenkin ja pitkään nautitun aamupalan jälkeen.
 
Ei muuten ollut ketään muita missään tänään aamulenkillä. Siellä mentiin hämärässä, emäntä heijastinliiveihin puettuna. Tai oli sillä vähän muutakin päällään mutta ne rumat heijastinliivit päällimmäisenä. Jos ois fiksumpi pukeutuja niin laittais ne liiviit sinne takin alle. No eipä tuolla ketään ollut siihen aikaan antamassa pisteitä pukeutumisesta, onneksi. Yksi auto tuli vastaan, tais olla taksi. Siinä vaiheessa meitsi meni piiloon bussipysäkin roskiksen taakse, pikkasen hävetti siellä siihen aikaan haahuilla.
 
Aamupäivän tirsojen jälkeen emäntä ilmoitti lähtevänsä isoon kauppaan. Kuulemma tarvitsi kosmeettisia tuotteita, niin kuin se isännälle asian selitti. Me arvattiin heti isännän kanssa että nyt tulee pitkä ja kallis kauppareissu. Tehtiin kauppalistaan myös omat tilaukset, isännälle paahtopaistipatonki  sittarin tiskiltä ja meitsille yllätyslahja.
 
Meillä olisikin sitten poikien lauantaipäivä. Siinä jo valmisteltiin Viikinki leffaa telkkarin näytölle ja meitsille härän korvaa omalle pedille tarjoiltuna. Isäntä ehkä ei päässyt oikein viikinki-tunnelmaan kun emäntä etsi laatikoista plussa-pisteitä. Voin hyvin kuvitella että pikkasen särähti isännän  korvaan kun viikingit just rantautui brittien saarille ja emäntä huutaa *nyt löyty kaikki koo ja ässä plussasetelit !" Olisko se isäntä halunnut jouduttaa emännän kauppaan lähtöä kun antoi vitosen setelin ja sanoi että käy vaikka kapputsiinolla siellä ostarilla.
 
Päivä meni mukavasti ja emäntä rantautui iltapäivällä kuin hylje kotirantaan. Oli pussukkaa ja kassia, selkä koukussa köpötteli sisätiloihin. Plussapisteet oli käytetty ja velat muuttuneet saataviksi, niin siinä aina käy emännän mielikuvissa kun pankkitilin saldo näyttää epämiellyttävältä.  Oli se ehtinyt jo tehdä taloussuunnitelmankin kaupasta kotiin rantautuessa. Nyt kuulemma pankki oikein tyrkyttää lyhennysvapaata lainanmaksusta.
 
 
"Nyt on lauantai-aamu klo 6, onko ihan pakko lähteä lenkille"

"Kiitos tuliaisista. Koirien vesipiippu, sitä mulla ei vielä ollutkaan"

"Onkohän tätä ihan terveellistä sauhutella"

"Ei tästä mitään makuja saa, liekö ihan humpuukkia"

"Hui se kolisee, rikkikin vielä !"

"Ei ole vesipiippu meitsin juttu mutta ehkä tätä voi vaikka kesällä vesileluna käyttää"


18 kommenttia:

  1. Ne heejjastilliivit on tuttu vuate tiälläe. Vaekkee kettää ikinä kulekkaa. Että pitäs näkyvä.
    Aekasessa ootta ollunna. Se tietää sittä muutamija yljmiäräsijä päevätirsoja :)
    Meleko jännän näkönen on tuo sinun uus lelu. Hyvin pyssyy varmaa veempinnalla. Että suat sen kansa sittä mökkilomalla kesällä pellaella. Ja voephan tuota nyhtee tuvassa talavellahhii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mökillä sillä lelulla voi vaikka hätistellä hyttysiä ja paarmoja :)

      Poista
  2. Hienon yllätyksen emäntä löysi sulle! :) ja jo kuudelta aamulla? Täällä ainakin nukutaan vielä siihen aikaan... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuntuu nukkuvan kaikki muutkin paitsi me...no päivätirsoja sitten tuplasti :)
      t. Nero

      Poista
  3. Tuollaista käytöstä ne palkkapäivät sitten teettää. Mutta onneksi sait sentään kivan lauantaiputelin! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin se vesipiippu on vielä ehjä, vähän turhankin kestävä....
      t. Nero

      Poista
  4. Olipa epäilyttävä tuliainen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pikkasen mietityttää onko tuollainen vesipiippu ihan terveellinen...
      t. Nero

      Poista
  5. Voi Nero, me niin ollaan sun kanssa samassa jamassa. Meillä isäntä vie meidän viikonloppu aamuisin viimestään kuudelta lenkille, emännän kääntäessä kylkeä. t. Vikke ja Nakke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Vikke ja Nakke että mulla on kohtalotovereita, luulin että olen ainut aikasin lenkille raahattu kaveri :)
      t. Nero

      Poista
  6. Ai kamala! Epistä! Ei koiraa saa ennen yhdeksää unestaan herättää. Pitäisköhän sun Nero soittaa koiraliittoon tai jollekin asiamiehelle, että lähettäisivät sun mammalle hoito-ohjeet? Juu, tuo palkkapäivän shoppailu tuntuu olevan naisihmisillä sisäänrakennettu juttu ;) Meillä palkkapäivä on muuttunut eläkepäiväksi ja summa kutistunut - mutta ei se shoppailua estä, kun Se sille päälle sattuu. Onneksi ei vaikuta mitenkään meikäpojan elintasoon.
    Jännän piipun sait. Minä kerran mistissä ja murrissa samanlaista haistelin ja ihmettelin mitä sille on tarkoitus tehdä.

    VastaaPoista
  7. Oisko sulla Parek yhteystiedot sinne koiraliittoon niin voisin kysäistä noista aikaisista aamuherätyksistä...:) No nyt se vesipiippu on pannassa kun meitsi kuulemma rikkoo parketin sillä...
    t. Nero

    VastaaPoista
  8. Elvis: Khih, meillä se on toisin päin. Mä herään aina siinä kuudelta, oli pyhä taikka arki. Mutta sitte aamupalan jälkeen kyllä jatketaan vielä unia. Mutta Hugo ei vielä oikein ymmärrä sitä. Se tahtois aloittaa aamupalan jälkeen ammupainit, huoh.

    Me ei muuten tajuta yhtään, että mikä se tuommoinen lelu on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaahas Elvis, no sun pitäis asua mun emännän kanssa samassa huushollissa :)
      Koirien vesipiippuhan se, ihan selvästi. Kohta kaikilla on semmoinen :)

      Poista
  9. Eipä kuule, kuomahyvä, mittään, me ku JOUDUTAAN herään joka, siis ihan JOKA, aamu klo 5. Meijän äipän sisäinen kello on rikki, ollu aina kuulema. Mut hei, ihan kumman vempaimen sä oot saanu. Kyä ny joutuu parketit koetukselle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katos vaan, siellä vasta varhaiset mäyrikset ! :)

      Poista
  10. Kaameen aikasin! Mun mamma on onneks yleensä iltavuorossa ja muutenkin varsin aamu-uninen. Saan kölliä peiton alla vaiks kuin pitkään.

    Mulla on muuten tommonen samanlainen vesipiippulelkku. Saiksää sen toimimaan? Kun mää en saanu. Ei tullu nameja ulos, ei sitte millään. Paitsi jos mamma heilutti ja riepotti sitä narua ja toisella kädellä pulloa. Mut mun kädet ei riittäny, ja mulla on tosta kuitenkin se pienin koko. Kaamee kolina vaan sitte kuuluu, kun koitin sitä heitellä ympäriinsä, että jotain edes tippuis ulos.

    Sää oot kyllä hyvä tarinankertoja. Aina alkaa hymyilyttään nää sun kertomukset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No löytyhän sitä vertaistukea vihdoin ton visupiipun suhteen :) Ei sieltä tule kuin ihan pienet herkut ulos.
      Kiitos muuten palautteesta, kiva jos hymyilyttää :)

      Poista