sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Politiikkaa ja vaalipullaa

Tuntuu olevan ihmisille tärkeä päivä tämä sunnuntai. On kuulemma äänestyspäivä. Samalle päivälle on sattunut myös joku vaalipäivä. Niistä nyt kohistaan ihmisten puheissa, telkkaristakin kuuluu koko ajan jotain vaalikeskustelua. Ihmiset istuu ringissä siellä teeveessä, kaikki puhuu paljon ja samalla hymyilee. Sitten niiden ihmisten edessä istuu kaksi tuomaria, jotka keskeyttää niiden puheita ja osoittaa sormella seuraavaa puhujaa. En ymmärrä niiden puheita, mamma sano että ne puhuu politiikkaa. Mitenköhän niillä riittää niin paljon puhuttavaa yhdestä aiheesta, luulis että kuulijatkin tykkäis enemmän kun olis joku toinenkin puheenaihe. Vaikka ruoka.
 
Tuo äänestys on kyllä meitsillekin tuttua. Meidän perheessä äänestetään tosi usein. Välillä vaikka katsotaan leffaa niin isäntä kysyy josko pidettäis tauko ja haettais herkkuja. Meitsi ei ehdi tassuaan nostaa kyllä-äänen merkiksi niin emäntä on jo pakastimen ovea avaamassa. Eikös tuo ole äänestysvilppiä.
 
On toisaalta käynyt välillä niinkin, että kun joku äänestää illalla joko pitäis mennä nukkumaan niin meitsi lähtee saman tien makkariin. Ensimmäinen saa parhaan paikan, niin se vaan menee. Emäntä ja isäntä voi vielä äänestellä nukkumaan menoa niin meitsi jo vetelee unia pää parhaalla tyynyllä.
 
 Sain olla mukana tänään ajelulla kun isäntäväki kävi äänestämässä. Kotimatkalla emäntää kaiversi kun ei tiennyt ketä isäntä äänesti. Yritti kovasti udella, että äänestikö miestä vai naista...nuorta vai iäkkäämpää...pitkää vai lyhyttä...kun ei saanut mihinkään vastauksia niin yritti vielä tiedustella että millä kirjaimella sen puolueen nimi alkaa. Emäntäkin piti tiukasti kiinni vaalisalaisuudesta. Kertoi vain että naista äänesti ja sen nimen.
 
Poikettiin vielä kaupan kautta hakemaan vaalipullaa. Taas emännälle yksi hyvä syy herkutella, aamulla jo ihmettelinkin että miten se on niin innostunut tästä äänestyspäivästä.
 
 
"Hmmm....jos multa kysyttäis niin äänestäisin sohvanvaltaajien puoluetta"
 
"Jaa tauko ja herkkuhetki....äänestän kaksi kertaa kyllä !"

"Kato mamma liityin Oravien puolueeseen !"


"Toiset nauttii vaalipullaa, meitsi mieluummin vaalikorvaa"

"Vaaliväsymys"

12 kommenttia:

  1. Sulla Nero oli vaalikorva, Iivarilla vaaliluu ja mulla vaalihevosenjauheliha-annos. Eikö vain ole paikallaan tällaiset vaalipäivät?
    Äänensä Palvelijatar muka antoi, mutta kummasti se vielä täällä kalkattaa. Taisi vähän pihistää siinä äänensä antamisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nuo emännät varmaan koskaan äänestänsä kokonaan luovu...
      t. Nero

      Poista
  2. Mekin käytiin äänestämässä! Tai ei me, mutta isäntä ja emäntä. Me mentiin ihan kävellen sinne äänestyspaikalle, oikeastaan semmoisen ison mutkan kautta, kun se äänestyspaikka on tuossa ihan lähellä. Ja voi juku. Me ei tajuttu pyytää mitään äänestysluuta, pullaa tai siankorvaa. Joten emäntä kaivoi kaapista sinne jemmaamansa yllätyslelkun. Siinä meillä riitti vähän aikaa puuhasteua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyslelut on heti parhaita yllätysherkun jälkeen :)
      t. Nero

      Poista
  3. Vualisiankorva kuulostaa hyvältä. Minä saen vualiluun :) Jottae illoo sitä pittää olla meelle nelj´jalakasillehhii tuosta vualjpäevästä.
    Nuor emäntä kysy äetiltä kettee se iänesti. Äet sano etton vualjsallaesuus se. Ja sittä sano että en sano muuta ku sen ehokkaan numeron. Että yhtä hyvä vualjsallaesuus ku sinunnii emännälläs :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se vielä salaisuus kuulemma jos yhdelle vaan kertoo....:)
      t. Nero

      Poista
  4. Jaa, teilkin äänestetään tolleen temokraattisesti himassa! Kato niin meilläkin, ja aina äipän ääni voittaa. ;D

    Hyvää vaalikorvamutustelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovaäänisin näkyy ainakin meillä voittavan....
      t. Nero

      Poista
  5. Tosi hauskasti kirjotettu! Sulla on muutenkin siisti ja huolella tehty blogi jota on ilo katsoa!

    www.radianceheartpaw.blogspot.fi

    Tossa on mun uusi koirablogi, olisi kiva saada lukijoita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista !
      Menen jo heti tänään katsomaan blogiasi :)

      Poista
  6. Siis mä en tajua! Kaikki ovat päässeet mukaan vaalilenkille, paitsi minä. Kaikki ovat saaneet hyvää vaaliherkkua, paitsi minä. Tää on kuule Nero ihan epistä! Mä teen tästä asiasta nyt kyllä protestin, kunhan äippä tulee illalla myöhään kotiin!!!! t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maistuu se luu vaalienkin jälkeen...sanopa Eka äipällesi...:)

      Poista