lauantai 4. huhtikuuta 2015

Tottelevainen bulldoggi

 
Olikos kamuilla pitkä perjantai ? Mulla meni aika nopeesti kun olin pihalla risutalkoissa. Meinas ensin käydä ohrasesti mun risusavotan kanssa kun emäntä ehdotti että mitäs jos Nero olisitkin tällä kertaa sisätiloissa ja katselisit ikkunasta niitä risutalkoita. Kuulemma meitsistä on enemmän haittaa kuin hyötyä niissä hommisssa.
 
Oli aika pahasti sanottu mun mielestä, eikä aina pitäis ajatella sitä suurinta hyötyä vaan se tekemisen ilohan se on se juttu risutalkoissakin. Porukalla raahataan leikatut oksat ja risut yläpihalta alapihalle lähemmäs peräkärryä. Sitten kun homma on tehty niin syödään makkaraa.
 
Onneksi emäntä muutti mieltään ennen risutalkoita ja kertoi että saat Nero osallistua tänäkin keväänä, jos lupaat ettet kanna risuja vastavirtaan etkä syö kuormasta. Katsoin emäntää silmiin ja se tulkitsi niin että olen kiltti bulldoggi risutalkoissa ja toimin emännän ohjeiden mukaisesti.
 
 
 
"Ennen risutalkoita katselin kun naapurin Niko juoksenteli pihallaan. Emäntä sano että on epäkohteliasta tuijottaa naapureita. Ihan turhaan murehti kun meitsihän oli maastoutunut ruusujen taakse, tai ainakin viereen"


"Vihdoinkin risutalkoissa ! Kato mamma kun olen kiltti bulldoggi ja teen parempaa kasaa että sun on helpompi kantaa alapihalle !"


"En  en syö kuormasta, katkaisen vaan tuon yhden joka sojottaa vastapäivään !"


"Ei oo mun tiputtama risu, tais olla isännän kuormasta !"


"Hahhaaaa isännän kuormassa on kiva oksa !"

"Kaikki hyvin mamma, isännän kanssa tuodaan just isoa kuormaa !"

"Ai moi mamma....en oo koskenut risukuormaan ! Näytän vaan isännälle suuntamerkkejä minne raahaa kuorman !"

"Vähän enemmän oikealle !"


"Kato mamma kun monta tuntia huhkittiin isännän kanssa niin saatiin näin paljon tehtyä !"



"Nyt mun bulldogin vaisto sanoo että siellä on talkoomakkarat tulella !"

"Mamma mulle saa tarjoilla tänne sen makkaran !"

14 kommenttia:

  1. Ei pelkästään tottelevainen bulldoggi, vaan myös ahkera ja avulias! :) Jos ei makkara tuolla touhuamisella heltiä, niin ei sitten millään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli ihan hyvät magarat, rapeaksi paistettuna :)
      t. Nero

      Poista
  2. Ihana Nero <3 Ahkerin risutyöläinen, minkä tunnen =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulihan sitä huhkittua ja vielä pyhäpäivänä :)
      t.Nero

      Poista
  3. Hauskoja kuvia ja ahkera poika risujen kanssa. Hyvää pääsiäista Ossilasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Ossilaan Hyvää Pääsiäistä ! :)
      t. Nero ja poppoo

      Poista
  4. Kyllä oot toellaa tuas makkaran eistä tehnnä hommija. Ehkä kahennii :)
    Nuissa hommissa ee kerkijä päevä pitkälle tuntummaan.
    Aeka mehevä ilime sulla tuon ison risun kansa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ei voi liikaa talkoomakkaraa olla, kaikki meni mitä tarjottiin :)
      t. Nero

      Poista
  5. Olet ihan pro noissa risutalkoissa! Tuliko makkaratarjoilu runsaana ja vikkelään? Kyllä noin hurjan homman jälkeen työmies on palkkansa ansainnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ihan pedille tarjottuna en kylläkään saanut, jouduin kävelemään kupille :)
      t. Nero

      Poista
  6. Sullahan on ollut mukavat talkoot, tarjoiluista puhumattakaan. Hyvin olet merkkejä näytellyt. Mä pääsin tänään koirapuistoon, kun eilen juoksutin äippää ihan vieraassa metsässä pari tuntia ja lopulta oltiin kotoa n. 10 km:n päässä. Tarkoitti siis sitä, että soitettiin ihmisveikat hakemaan meidät takaisin kotiin. Koirapuistossa oli neljä muuta urosta ja meillä oli tosi kivaa. Juostiin ja touhuttiin ihan sulassa sovussa. Ja mä rakastuin yhteen poikaan! Äippä oli kyllä tosi nolo tästä tilanteesta, mutta ei auta. Se Robin vaan oli niin ihana! Mukavia pyhänjatkoja toivottelee Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullapa on ollut pitkät lenkit ! Varmaan uni sitten maistui illemmalla :)
      Ai niin ihastuttavan kaverin tapasit puistossa, hyvä se on että kavereita piisaa, oli ne sitten tyttöjä tai poikia.
      Kivaa Pääsiäisen jatkoa sinnekin ! :)

      Poista
  7. Kyllä olitkin ahkeran ja toimeliaana risutalkoissa, Nero. Tommosen hirmuisen raatamisen jälkeen oot ansainnu makkaran jos toisenkin. Huh huh, ihan hiki nousi ottalle, ku sun raadantaas katteltiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppu Pääsiäinen täytyy ottaa rennommin, keskittyä syömiseen ja lepäämiseen niin kuin emäntäkin :)
      t. Nero

      Poista