maanantai 29. kesäkuuta 2015

Artistin kesätreenit

Eka virallinen lomapäivä ! Aurinkoa, kovaa tuulta, hellettä ja kauppareissu. Siinäpä ne tärkeimmät, ruokataukojen jälkeen.
 
Mamma kertoi tänään että blogikamu Parek ja sen Palvelijatar on toivoneet meitsiltä kesäbiisiä. Meitsi kiittää, se lämmittää mieltä kun joku fanittaa meitsin musiikki-uraa. Meillä oli mamman kanssa jo ekat harjotukset tänään mutta ei oikein vielä lähtenyt...tiedättekö tuli sellainen vastaava olotila kuin kirjailijoilla, tyhjän paperin kammo. Harjoitukset jatkuu ja syksyyn mennessä biisi on purkissa, sen verran voin luvata. En ehkä vielä sais kuitenkaan taiteilija-eläkettäkään. Vaatii varmaan yli viisi biisiä, lähellä jo ollaan.
 
Käytiin kylillä tänään, mamma antoi itselleen (ja isännälle) luvan syödä pitsaa kun se aamulla oli juoksulenkilläkin. Emäntä ei uskalla täällä mökkimaisemissa juosta yksin kun pelkää karhuja ja susia ja kaikkea mitä täällä ei ole koskaan nähty. Ei tänäänkään mitään petoja ollut reitillä parin paarman lisäksi mutta oltiin isännän kanssa lenkin varrella turvaamassa. Tunti siellä oltiin paarmojen lounaana että emäntä sai lenkkinsä juostua.
 
Huomenna lähdetään vaihteeksi kotimaisemiin ja arvatkaa mitä ! Tara tulee kylään keskiviikkona ! Ei olla nähty pitkään aikaan. Mulla on niin paljon kerrottavaa Taralle ja voisin pikkasen lesoilla kun oon niin paljon uinut ja saanut uuden mökkipallon. Toivottavasti Tara ei ihastu liikaa naapurin Eetuun, jos se sattuu olemaan kotipihalla. Pitää olla siihen varasuunnitelma miten saan huomion pois Eetusta. Onhan mulla jemmassa monta hyvää koivuhalkoa...eiköhän niillä tytön huomio ole taattu.
 

"Onpas tuulinen päivä !"


"Tuoltako ne superhelteet tulee tuulen mukana...Iivari varmaan tietää sen parhaiten kun se on niin hyvä säämäykky!"

"Hirveen kova sivutuuli...meinaa lähtee huulet matkaan"

"Sainpas pidettyä huulet ja frisbeen paikoillaan"

 
"Kiitos Parek ja Palvelijatar biisitoiveesta...artisti vaan on kesätauolla. Biisi valmistuu syksyyn mennessä"


"Meitsi on siirtynyt fudiksesta koripalloon !"


"Plääh huomenna kotiin...mamma...read on my lips ! Ai Tara tulee....no sitten !"


10 kommenttia:

  1. Eepä oo nyt Iivarilla visijoeta tulevasta siästä. Pittää ehken ruveta kuulostelemmaan :D
    Mahoton on tuulj ollunna ku on sinuva nuin heelutellunna. Meekäläenen oes suattanna lähtee jo lentoon tuommosella puhalluksella.
    Koetahhan suaha piisijä aekaseks. Innolla minähhii tiälä oottelen :)
    Ja seon ihavvarma että sinun sarmis ja muutama hyvä koevuhalako takkoo kyllä Taran huomijon. Että elä oo ollenkaa huolissas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro Iivari sitten pari päivää ennen kuin superhelteet tulee niin tietää varata paljon vettä ja jätskiä :)
      t, Nero

      Poista
  2. Mekin ootellaan kyllä jotain pitkäsoittoa sen yhden tosi hyvän jädeautohitin kaveriksi. :) Hyvä, kun sait pidettyä huulet tallella, niin voi pusutella mammaa ja vähän ehkä Taraakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mammaa joutuukin pusuttelemaan joka päivä
      t. Nero

      Poista
  3. Jee, mukavaa, että on jotain kivaa, mitä odottaa! Nimittäin sitä biisiä. Me kommentoitiin tuonne edelliseenkin postaukseen ja ollaa edelleen sitä mieltä, että susta ois vaikka tosi tv tähdeksi. Niin monitaitoinen oot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan kehuista, ihan tässä tuntee itsensä artistiksi...sellaisella *artisti maksaa*-tyyppisellä sopimuksella ollaan liikkeellä :)
      t. Nero

      Poista
  4. Upeaa, tosi päheetä, että on luvassa sulta uusi biisi! Kyllä me jaksetaan just ja just sinne syyspuolelle odotella. Sillä välillä ihastellaan noita hienoja kuvia sinusta. Olet kyllä ihan hollywoodin luokkaa, ihme ettei rennyharlin vielä ole bongannut sinua filmeihinsä.
    Hei kuules nyt Nero, ei me mitenkään voida uskoa, että Tara edes huomais Eetua, kun sinä olet paikalla. Eetu on kyllä ihan hyvä kilpailija, mutta jää auttamatta toiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä siitä Taran huomiosta pikkasen riittää Eetullekin...kunhan ei kokonaan hurmaannu Eetun charmista :)
      t. Nero

      Poista
  5. Voin kertoa siulle Nero, että meidän Sasu on sulle tosi kateellinen noin hienosta frisbeestä! Sasu on nyt ihan hurjana aina, jos näkee frisbeen, ongelma onkin vaan se, että jos sen heittää sille, ei saa välttämättä koskaan heittää uudestaan, kun sitä on niiin ihanaa natustaa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo munkaan mamma saanut sitä toista kertaa heittää kun kerran sain kiinni :)
      t. Nero

      Poista