lauantai 1. elokuuta 2015

Kissojen leikkiä

Semmonen lauantai että ihan uuden leikin opin. Parasta kuitenkin aloittaa tarina ihan alusta. Meitsi heräsi tavalliseen lauantai-aamuun. Käytiin isännän kanssa lenkillä ja sillä aikaa emäntä valmisteli meidän aamupalat. Sitten kun aamupalat oli syöty ja sulaneet niin perhe hajaantui.
 
Isäntä lähti salille ja ruokakauppaan, emäntä jäi siivoskelemaan ja ajamaan nurmikkoa. Meitsi oli vähän hakoteillä, en tykkää siivoamisesta enkä varsinkaan siitä ruohonleikkurista. Kulutin aikaa odottamalla isäntää kotiin, ihan niin kuin se kuuluisa Hachiko siellä Japanissa. Sillä on oma patsaskin kun oli niin isännälleen uskollinen koira. No ei meitsi mitään Nero-patsasta odota vaikka monta tuntia isäntää tänään odotinkin.
 
Vihdoin se isäntä kurvasi alkuiltapäivästä pihaan ja sitten oli meitsin tilaisuus pyytää isäntää palloa pelaamaan ! Kyllä se sitten pelasikin mutta ehdotti myös uutta leikkiä. Sellaista kissojen juttua ! Ensin olin ihan että....onko se nyt unohtanut että sen oma hachico on koira eikä kissa ! Kyllä meitsi sitten vähän aikaa pelasi kissojen peliä isännän mieliksi mutta ehkä pallopelit on enempi mun juttu.
 
 
"Nyt se isäntä kurvasi pihaan...pallo kehiin !"
 
 
"Sitten kun oot juonut sen kahvin niin pelaatko mun kanssa palloa !?"
"Jee äijien pallojuttuja !"

 
"Hä mitä mun korvani kuulee...kissojen leikkiä ?!"


"Hehhehheh....bulldoggi kissojen leikkiä...en todella...!"

 
"Hä mikä toi naru on ??"
 
"Aika mielenkiintoinen...tekis mieli napata kiinni ja suuhun"

"Kato isäntä kohta mä saan sen !!"

"Ai mitä ? Kissat tykkää jahdata naruja ? Hahhaa sait juksattua mua kissojen leikkiin !" 
"En tiedä miten kauan kissat jaksaa yhtä narua jahdata...meitsi tarvii nyt pikku tirsat...MIAUUUU...vitsi vitsi"














12 kommenttia:

  1. Mikäpä että ee tuommonennii leekki välillä oo iha mukavata vaehteluva.
    Kissoempelj. Vuan ehken tuota ee kaavvan jaksas. Ku äkkijähän sitä sen narun suap kiini ja poekki :)
    Mutta oes se hieno se semmonen Nero-patsas...äet sano että kyllä voetas meelle semmonen hankkija. Oes kommee tuossa portimpielessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu parempi pysyä vaan koirien pallopeleissä, ei käy niin kunnon päälle kuin narun jahtaaminen :)
      t. Nero

      Poista
  2. Hihi, ei se hassumpaa ole perehtyä välillä kissojenkin puuhiin - hetkeksi. Meillä on jossain postikortti siitä uskollisen koiran patsaasta. On se hieno. Voisi ihan hyvin teidän pihalle sellaisen Nero-patsaan laittaa. Jouluna vois laittaa sille tonttulakin ja vappuna ylioppilaslakin. Televisio tulisi kuvaamaan Neron lakitusta ja unohtais sen iänikuisen Havis Amandan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero-patsaalla pitäsi olla jalustalla semmoinen veistetty jäätelöpaketti missä oli jätskin jämiä, vastais paremmin sitä normaalia arkea :)
      t. Nero

      Poista
  3. Miau, nau ja vau! :) Nuppu ja Juju ovat nyt entistä suurempia Nero-faneja. Eikös vain olekin kiva leikki? Kannattaa vielä köyristää selkää, pörhistää karvat ja jahdata kiemurtelevaa käärmettä sivuttaislaukassa. Jos suusta pääsee ”mjouuuuurrrr”, niin aina parempi! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sivuttaislaukka kuulostaa aika haastavalta tällaiselle kömpelölle bulldogille :)
      t. Nero

      Poista
  4. Onhan nuo kissojen leikitkin aina välillä kivoja, mutta kyllä palloleikit on poikaa. Oletpas sinä piiiiiitkä poika :). Hauskasti osaat laittaa toisen korvan pystyyn kun pitää kuunnella tarkasti =D
    Kyllä tuollaisessa pihapiirissä on mukava välillä leikkiä ja välillä ottaa nokoset. On niin kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen muuten kahdella jalalla seisten emäntää pidempi, siis jos sillä ei ole korkkarit jalassa :)
      t. Nero

      Poista
  5. Naru ja pallo! Ihan parhaat leikit.

    VastaaPoista
  6. Hah, vai kissan ne sinusta tekivät.. ;) toivottavasti sait pelailla pallollakin, eikä vain kissojen leikkiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enimmäkseen pallolla mutta voisin välillä kissojenkin leikkiä, ihan pikkusen vaan :)
      t. Nero

      Poista