lauantai 19. joulukuuta 2015

Äijä-loma

 
Eilen se alkoi ! Isännän Joululoma. Saadaan äijäporukalla lomailla pari viikkoa kun mamma käy töissä ja ruokakaupassa. On se mammakin siinä jouluna kotona mutta kaikki arkipäivät vietetään äijä-aikaa isännän kanssa.
 
Meillä ei oo lomalle tarkkoja suunnitelmia. Ainakin lenkkeillään paljon ja valoisaan aikaan. Vedetään köyttä, lepäillään ja tehdään mammalle kauppalistaa. Ei suunnitella liikaa ohjelmaa ettei tule stressiä, mamma voi hoitaa jouluvalmistelut kun on kuitenkin jo työstressi niin ei siinä mikään joulustressi enää tunnu.
 
Muistan  kun olin pienin ja isäntä kävi eka kerran kennelissä valkkaamassa omaa pentua. Tiesin heti että toi on mun isäntä, oltiin heti samalla aaltopituudella. Niin olihan se mammakin siellä mukana mutta siitä muistan vaan hiuslakan hajun ja puhu silleen hassusti *voi mitä pikkuluisia pulltoggeja täällä...otan kaikki mukaan ja lapsutan ja pussailen*
 
 
 
"Sisko hyvä, tää on mun tuleva isäntä, merkattu on !"


"Äijäloma alkoi köydenvedolla isännän kanssa"


"Anna palaa vaan isäntä, ei tunnu missään !"

"Lisätään vaikeusastetta..."

"Hö nyt se meni puhumaan puhelimeen...olis voinut jättää vastaamatta"



"Huoh...ja vielä työpuhelu..."


"Mammakin vaan kuuntelee poppia ja kirjottelee fasebuukkiin"

"Tästäpä se isäntä mut sitten löytää kun vapautuu puhelimesta"



"No pikku tirsat sitten ettei mene odotusaika hukkaan"

"Pikkasen pitkään kesti se puhelu...ethän ota tavaksi lomalla"




"Tänään paistaakin  aurinko, hyvä ilma lenkkeillä ja asioida takapihalla"





24 kommenttia:

  1. Mahtavata äejjämeeninkijä :)Mikäpä on lommaellessa ku ee tarvihe ku kaappalistoo tehä.Toevottavasti herkkuja riittää.Kyllä pittää lomalla olla kaekkee hyvvee tarjolla:)
    Äet käski sannoo että ootpa ollunna sittä söpö jo pienenä haavvavaavvana.Ja muiskis kuulema piälle.Tarkottaa vissiin pusuja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne kaupassakäynnit niin stressaavia että mielellään jätetään mammalle se homma
      t. Nero

      Poista
  2. Emäntä sanoo: Tää oot ollut titte töpö <3. Ja tommoinen komea pulltoggi sinustakin kasvoi!

    VastaaPoista
  3. No voi hellantuuteli kun olet ollut söpö pienenä. Olet kyllä vieläkin, vaikka taitaa kyllä olla parempi nykyään sanoa, että olet komea poika. Söpö on vähän tyttömäistä, eikä oikein sovi äijämeininkiä harrastavalle =D.
    Kumpikohan olisi voittanut köydenvedon, jos ei puhelin olisi soinut?
    Ihania kukkia vimppakuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi kukat on mamman juttu ja köydenveto mun ja isännän.
      En haluu olla puolueellinen mutta meitsi voittais köydenvedon jos ihan tosissaan kisattaisiin.
      t. Nero

      Poista
  4. Ihanasta hauvavauvasta kasvoi komea uros. Ja ihan varmasti voittaisit köydenvedon mennen tullen. Olikohan se isäntä sopinut kaverin kanssa, että soittaa just silloin, niin pääsi kunnialla poistumaan kisasta ilman tappiota ;) Mukavia lomapäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika osuva teoria tuo isännän valepuhelu...:)
      t. Nero

      Poista
  5. Pikku Nelo! <3 Nyt en kyllä kestä! :)))) Mutta ihan yhtä lutuinen olet kyllä isonakin. Hauskoja äijälomapäiviä teille - ja emännälle tsemppiä niihin työ- ja joulustresseihin. Täälläkin on vähän samanmoisia vielä ilmassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mamma sanoo että Pikku "Nelosta" kasvoi möreä-ääninen aikamiesbulldoggi
      t. Iso-Nelo

      Poista
  6. Voi että olet ollut lutunen pienenä ja komee poika sinusta kasvoikin. Äijien yhteislomat tekevät varmaan terää. Mukavaa lomaa ja iloista joulua Ossilasta.

    VastaaPoista
  7. Teillä on mahtiloma tiadossa! Mut kuule kuoma, meillä kans, iskällä on 2 viikkoo lomaa. Äijälomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea teidänkin äijäloman johdosta, rentoutukaa ja riehukaa !
      t. Nero

      Poista
  8. Tokavika kuva = :DD Meillä on Carolla aina tietty ilme silloin toisinaan, ku poika on jostain syystä aivan yliväsynyt yrittäen silti pysytellä hereillä. Naama roikkuu silmäluomia ja huulia myöden. Tossa kuvassa Nerolla on aivan selvästi erirotuversio siitä samasta mahtavasta ilmeestä. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokun isäntä herätti kesken ilta-unien...
      t Nero

      Poista
  9. Oletpa ollut suloinen pienenä! Ja edelleen... ;) hieno lelu sulla, kyllä ton kanssa kelpaa ottaa vetomatseja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kahden lelun yhdistelmä, ihan meitsiä varten kotona väsätty
      t. Nero

      Poista
  10. Aivan mahtavaa äijä-lomaa sinne teillepäin! Meilläkin on vähän sen tapaista, kun perheen pojat ovat nyt kaikki kotona. Kaksoset haki isoveikan Kajaanista ja eilen tulivat. JEE! Ei tarvitse olla yksin kotona. Mukavaa joulunaikaa! t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun sulla on paljon rapsuttajia Jouluna, mikäs sen mukavampaa. Kivaa Joulua !
      t. Nero

      Poista
  11. Hyvää joulua Nerolle ja koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinne sulle ja kaikille läheisille !
      t. Nero & poppoo

      Poista
  12. Voi, mä muistan sut Nero kun olit ihan vähän isompi kun tossa ekassa ja me kohdattiin ekaa kertaa - sä niin hurmasti mut silloin ihan kerta heitolla. Mä en ollut nähnyt mitään niin ihanaa, ikinä <3 <3 <3
    Tosi hyvää äijilyä teille talouden miesväelle, pitäkäähän lystä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mä muistan kanssa sut, hurmasit heti ekalla kerralla ! <3
      t. Nero

      Poista