perjantai 20. toukokuuta 2016

Kissa-postia

 
Nyt kamut ette usko mitä meitsille tänään tapahtu ! En meinannut ensin itsekään uskoa mamman höpinöitä kun oltiin iltalenkillä. Se alko siinä lenkin puolessa välissä puhumaan jostain kissapostista !
 
Ensin mietin vaan että sillä on ollut semmonen kiire päivä töissä ja höpöttelee omiaan että rentoutuis. Sitten valpastuin ja avasin korvakäytävät kun se sano *Nero onkohan sulle jo tullut kissapostia !*
 
Ei kertonut sen enempää, hihitteli vaan loppumatkan ja ryntäsi avaamaan postilaatikon heti kun tultiin pihaan. Sieltä se nosti semmosen paketin ja hihku *Nero katso kissaposti tuli !*
 
Onneksi siinä vaiheessa muisti kertoa meitsillekin, että mitä se oikein tarkoitti. No mamma oli osallistunut kissablogin arpajaisiin. Sen blogin nimi on "Hupsu ja tosi Höpsö"
 
 
Olishan mun pitänyt arvata siitä mamman  hihityksestä, että samanlainen ääni kuuluu kun se lukee sitä blogia niin jotenkin se kissaposti liittyy siihen. Mamma oli voittanut niissä arpajaisissa ja saatiin yhteinen voittopaketti postissa.
 
Kiitos vaan meitsinkin puolesta sinne Jujulle ja Nupulle. Niin ja Sandrallekin kun postitti sen paketin.
 
 
 
"On on hieno paketti mutta varmuuden saa vasta pikkasen maistamalla"

"Ihan varmana Juju ja Nuppu on nuollut noi postimerkit, tuoksuu ihan pitkäkarvaiselle kissalle, jotka on tarkkoja että karvat on aina kammattu oikeaan suuntaan"


"Tuossa on muuten käynyt ihmisenkin käsi, onkohan se Sandra läntännyt noi postimerkit pakettiin"

"Hehehehe....avaa äkkiä nyt...ai mullekin siellä jotain !?"



"Oho...meitsikin mainittu kortissa ! Mitä ihmettä, hiiri on arponut voittajan...mutta jotain kissamaista siinä kyllä on..."

"Kyllä tuoksukin vivahtaa enemmän kissaan kuin hiireen..."

"Ja vielä suklaatakin ja taikakeppi ! Kyllä unohtui  mamman kesädieetti tällä sekunnilla "


"En tietenkään syö ihmisten suklaata mutta sen verran pakettia maistan kun tuoksuu jotenkin samanlaiselle kun se mun Amerikan serkun joulupaketti"

"Ai voiko mamma tällä taikakepillä tilata vaikka siankorvia kottikärryllisen"

Näin se varmaan onnistuu...*taikakeppi nyt loitsun teen, tilaan siankorvia kottikärryn täyteen*

"Heh mahtavaa, kohta vaan takapihalle nauttimaan kottikärryn antimista"

12 kommenttia:

  1. No ohoh! Onnee vuan paljo voetosta :)Kerro sittä het toemiko taekakeppi! Paketit on sittä mukavija. Ja niihen aakaseminen etennii.Kyllä tulloo sulle mahtava kesä kuhan se kottikärrillinen siankorvija tulloo :) Äet sano että kesätiijjeetti kestää kyllä suklaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan. No ei ollut eilen illalla vielä kuin yksi siankorva ja senkin oli taikakeppi laittanut sisätiloihin. Mamma sano että se kottikärryllinen on jo niin paljon että voi kestää muutaman päivän ennen kuin taika toteutuu.
      t. Nero

      Poista
  2. Toivottavasti taika-Marie toteuttaa kaikki teidän toiveet siankorvista lähtien! :-D Sitähän se Disnimäätsik parhaimmillaan on! Olihan paketissa muuten mukana myös Troublemakers-pinssi? :) Juju oli aika huolella mukana lahjaa käärimässä, joten toivottavasti se ei siinä sählingissä kadonnut! Ihanaa kesäviikonloppua teille - ja onpa hyvä, että Kusti sitkutti reipasta tahtia! Saatiin muuten hyvät keskustelut postissa aikaan Hello Kittystä - ja hymyillen lähdin tiskiltä, kun iäkkäämpi postisetä ihan omatoimisesti valkkasi pinkit postimerkit. <3 (PS. Juju täällä ihailee Neron kuonon tarkkuutta, kun kaikki kammatut karvatkin tuolla lailla aistittiin. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hieno kinssapinssi myös saapui ! Oli kyllä huolella koristeltu postipaketti, en oo saanut edes jouluna noin hienoa (kun ne on mamman pakkaamia)
      Mahtavaa kesäviikonloppua teillekin ja terkkuja niille hienoksi kammatuille kisuleille ! :)
      t. Nero

      Poista
  3. Onnee vaan voitosta! Aina se on kiva, kun jotain voittaa. Vähän säikähdin, kun aloit pakettia avaamaan, että kuinkahan sisällön käy, mutta hyvin kävi, ja taikakeppikin pysyi ehjänä taikaa tehdessä. Ilme kyllä kertoo viimeisessä kuvassa, kuinka kiva on odottaa siankorvalastia =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siankorvia ei koskaan voi olla liikaa
      Kiva viikonloppua !
      t. Nero

      Poista
  4. Oi onnea arpajaisvoitosta! Toimiko taikakeppi? Mistähän tuollaisia taikakaluja saisi... meilläkin olisi yksi tai kaksi ruoka-aiheista toivetta, jotka olisi mukava taikoa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo taikakeppi oli kuulemma oikein ameriikasta saakka tuotu ja sieltä disney-maasta !
      t. Nero

      Poista
  5. Onnea arpajaisvoitosta! Varsin upea taikakeppi, sellainen olisi täälläkin tarpeen. Ei ole siankorvia näkynyt täällä aikoihin. Heti niitä toivoisin, jos taikakepin saisin.
    Hienosti osaat paketit avata Nero. Mulla tuppaavat aina vähän kärsiä ulkoisia vaurioita, kun olen kovakät...-kuonoinen availija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli sitä paperisilppua pikkasen mullakin, sitten ei vaan enää kuvattu :)
      t. Nero

      Poista
  6. Hienon paketin oot saanu ja niin hyvin ja seikkaperäisesti kerrottu joka kohta paketin tiimoilta! Onnea! - Pepsi ja Max kissat

    VastaaPoista