maanantai 20. helmikuuta 2017

Napapiirin taikaa


Terveiset kotoa ! Meitsi palas äsken lomareissulta. Huh olipas kiireinen loma, oli niin paljon tekemistä ettei ehtinyt edes blogia päivittää. Oulun jälkeen mentiin Rovaniemelle. Siellä käytiin monessa paikassa katsomassa sukulaisia, sitten meitsillä oli bändi-treenit mamman veljen kanssa. Mamman veli ei osaa soittaa sitä jätskiauton tunnaria niin laulettiin semmosta 'kaksi lensi yli käenpesän'. Mammakin innostu laulamaan mutta se laulo aina 'yksi lensi käenpesän' vaikka kaksi niitä oikeesti on. Yritettiin pitää kitaran ääntä sen verran kovalla ettei mamman virheelliset sanat ja riitasoinnut kuulu.

Kaiken tämän  lisäksi käytiin vielä napapiirilläkin.
Pikkasen meinas jossain vaiheessa tulla ylikuntoa kun ei ehtinyt tarpeeksi ottaa tirsoja.
Just kun oltiin lähdössä napapiirille niin olis ollut päivätirsojen aika, saivat kuitenkin houkuteltua meitsin mukaan. Siellä napapiirillä asuu Petteri Punakuono ja sanovat että sen haluaa kaikki kerran elämässä nähdä. Joo ja luvattiin että  saisin seisoa sillä virallisella  napapiirillä. Pikkasen jännitti etukäteen että onko siellä napapiirillä minkäpuoleinen liikenne kun meitsi on tottunut kulkemaan aina kirsu kohti vastaantulijoita.

Eilen mentiinkin  Kuopioon ja oltiin siellä hotellissa yötä, oli taas tervetuliaispaketti ja ystävällisiä ihmisiä. Siellä Kuopiossa asuu kalakukko mutta en tiedä oliko lomalla kun ei viety katsomaan.


"Nyt on sukulaisissa kierrelty, meitsi ottaa pienet päivätirsat ! Ai bändi-treenit...no kyllähän sen verran vielä jaksaa"

"Kaksi lensi yli käenpesän,  minä sekä....kovemmalle se kitara niin ei häiritse mamman yksinäinen lentäjä !"


"Ai napapiirille...eikö se Petteri vois tulla tänne kun meinaa uni vetaista"


 "Täällä sitä nyt ajellaan katsomaan Petteriä ja napapiiriä, autot ainakin kulkee samalla puolella tietä kun kotonakin"


 "Tuolla on ehkä Petteri kun on noin paljon ihmisiä valokuvaamassa !" 






"Moi Petteri, ei toi kuono ole kovin punainen ?"


"Ai se Petteri onkin ton näkönen ! Loistaako se nenä vasta pimeässä ?"


"Moi Petteri olen Nero....no mustakirsu"



"Hei mamma noi turistit sano meitsille että ootpas komee husky !"

"Tadaaaaa....nyt meitsi seisoo napapiirillä. Älä nyt mamma pety mutta ei oikein tunnu miltään erityiseltä"


"Nyt kyllä meitsin pitää päästä päivätirsoille. Oli kiva tavata Petteri ja seisoa napapiirillä"

"Pikkasen kuitenkin teevitamiinia ennen päivätirsoja"


"Tämä Kuopion hotelli taitaa olla ainut missä meitsille on levitetty punainen matto, no vip asiakas onkin hyvä huomioida"


"Onkohan tuolla niitä samoja ahvenen sinttejä kun mökkijärvellä"


"Loma on ollut taas kiva ja palvelu on pelannut, kotona ehtii sitten levätä ja suunnitella seuraavaa reissua"


13 kommenttia:

  1. Petteri oli varmasti mielissään kun sai nähdä sinut kerran elämässään! :D
    Harmi, ettei napapiirillä seisominen tuntunut erikoisemmalle, mutta ainakin voit nyt aina sanoa seisoneesi siellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitsi nimitti itsensä napapiirin sankariksi
      t. Nero

      Poista
  2. Oliks se Petteri piänempi ku sä, Nero? Vaan olipa sulla taas tapahtumarikas reissu hotelliyäpymisineen kaikkineen. Joo-o.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se Petteri oli korkeampi mutta meitsi on rinnan kohdalta leveämpi
      t. Nero

      Poista
  3. No huh mitenkä hieno reessu sulla on ollunna! Oot nähnnä Petterinnii. Ja piässy nuihin mussiikkihommiinnii :) Riittää paljo mukavata muistelemista tuossa reessussa. Ja Kuopijjossae ootta käännä...meejjän ohi ajanna. Oesin ollunna vilikuttamassa tievvarressa jos oesin tiennä...ja sumpittii oes tarjottu jos oesija poekenna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kerralla sovitaan rehvit sumpilla tai ilman ! :)
      t. Nero

      Poista
  4. Ihanaa, että meidän Petteri-toive toteutettiin! <3 Ja Frosty the Snowmankin oli mukana hassunhauskana sivuhahmona! Mutta toki parasta ovat aina päähenkilö Neron seikkailut. Häntä osoitti kohti Singaporea, mutta Kuopio oli varmasti parempi valinta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ois ehkä menty Singaporeen mutta kun hotelli oli jo varattu Kuopiosta. Petteri oli aika hiljanen kaveri mutta eipä meitsikään oikein osannut sen murretta
      t. Nero

      Poista
  5. Kyllä on sulla ollut tapahtumarikas reissu. Ei oo monella pojalla. Napapiirilläkin sait seistä. Harmi, ettei se kalakukko tullut esittäytymään, mutta näithän kuitenkin Petterin. Kyllä varmaan uni maittoi kun kotiin pääsit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvennän vielä, että se kalakukko Kuopiossa, ei napapiirillä =D

      Poista
    2. Se on kuulemma kaiken lisäksi lentävä kalakukko, pakko kyllä ens kerralla nähdä
      t. Nero

      Poista
  6. Onpa sulla ollut rankka reissu, kun on jäänyt nukkuminenkin vähiin. Lentävä kalakukko kyllä kuulostaa aika hurjalta. Tai mitenkähän iso se on? Jos se on suupala, niin sitten ei hurja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomalla ei aina ehdi ja malta nukkua, täällä kotona on ollut onneksi taas aikaa lepäillä kun muu porukka on töissä.
      Se Lentävä Kalakukko on arvoitus...ens kerralla pakko nähdä !
      t. Nero

      Poista