torstai 24. heinäkuuta 2014

Kiitos Heinola

"Huh hellettä, tänään mökiltä kotiin ajaessa (en kylläkään itse ajanut jos jollakin ehti jo käydä mielessä) välietappina oli Heinola. Se on muuten hieno kesäkaupunki, sinne vois jäädä joskus
moneksi päiväksi kuljeskelemaan ja katselemaan. Heinolassa iltapäivällä lämpömittari näytti 31 astetta. Sanomattakin selvää että siinä vaiheessa piti saada jäätelö. Mun herkku on vanhanajan vanilja sellaisella perinteisellä vohvelilla. En tarvitse mitään pistaaseja tai nougateja, simppelisti vanilja on paras. Heinolan torilta löytyi jäätelökioski ja vapaa parkkipaikka. Hieman jännitti kun oli kova ihmisvilinä ja kuului lokkien kirkunaa, ettei joku vaan tule pöllimään mun jätskipalloa."


"Ensin laaduntarkistus. Koskaan ei voi olla varma jos emäntä onkin vahingossa sekoittanut oman ja meikän jätskipallot. Se on monesti niin tohkeissaan jäätelöstä että ei pysty keskittymään ihan täysillä ympäristöön"



"Laatu todettu oikeaksi, nautiskelu voi alkaa"



"Ympäristöä pitää myös tarkkailla, jossakin voi vaania jäätelönpöllijä"
 


"Tän mäoon oppinu emännältä, loppua kohti tahti kiihtyy ja haukataan enemmän kuin kerralla suuhun mahtuu"


"Ihan vikaks vohveli yhdellä haukkauksella. Kiitos Heinola teillä on hyvät jäätelöt ja ei edes niitä jäätelörosmoja. Tänne palaan heti kun kuljetusvaunu mut kuljettaa"





14 kommenttia:

  1. Maistuis kyllä täälläkin! Nyt on ollut niin kuumaa ettei edes jäätelöä ole kotiin voinut ostaa kun olisi matkalla sulanut kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tepastella lähimmälle jäätelökioskille ja syödä rivakasti ettei sula käsiin, on meinaan jo sellaiset helteet.

      Poista
  2. No ohan sitä joku kuitennii viilennelly ihteesä jiätelöllä! Minä jo uattelin ettee kukkaa. Ku kaekki kamut vuan kuumasta huastaa ni oon koettanna niille ehottee justiisa tuota jiätelöviilennystä :) Minusta ku se on parasta :) Hyvi oot osanna tyylillä syyvvä tuon...sillälaella naatiskelemalla niinku pittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se jäätelö kuuluu bulldoginkin kesään. *ei se ole tuohesta Neronkaan suu* sanoo emäntä jäätelökioskilla kun ostaa mullekin tötterön.
      Iloista Jäätelökesää Iivarillekin :)
      t. Nero

      Poista
  3. Voi sun silmiä ja ihanaa kuonoa <3 Voisin kyllä tulla nuuhkuttelemaan, jos ohi kävelisin, ja sitten luulisit mua jäätelörosmoksi. Mitähän siitä seuraisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neron tuntien se lohmaisi pikavauhtia jäätelön kitaansa ja sen jälkeen antaisi pusuja pitkin rosmon naamaa.

      Poista
  4. Mihinköhän Nero ajelisi, jos pääsisi rattiin? :) Ehkä jätskikitskalta toiselle tekemässä vertailevaa tutkimusta vanhasta vaniljasta. Hienot jätksiviikset, muuten! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Köröttelisin Kaivariin Helsingin Jäätelötehtaan kioskille koska siellä on isoimmat pallot.
      Kiitos huomiosta koskien jätskiviiksiä, näkisitpä emännän vastaavat kahden pistaasipallon jälkeen.

      Poista
  5. Ihana Nero, toivottavasti jätski viilensi mukavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se helpotti oloa vaikkakin ei lisä pahaa tekisi....:)

      Poista
  6. Nerom tulisi saada matkailun edistämispalkinto jätsinä Heinolan kaupungilta :)

    VastaaPoista
  7. No voihan winde Nero. Sait kokonaisen tuutin. Olis moni koira kyllä kade, kun tietäisi:) Terkkuja Ossilasta ja sulle vielä monta kesätuuttia, M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kesäisen terkut myös sinne täältä Vantaalta.

      Poista