keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Napapiirin kaveri

  
"Loma etenee hurjalla vauhdilla, ihan liian nopeasti. Paitsi tiistai aamupäivä tuntui pitkältä kuin nälkävuosi Rovaniemen Kakea odotellessa. Mikähän muuten se nälkävuosi mahtaa olla, tarkottaakohan että silloin saa olla nälkä ympäri vuorokauden. Ihan niinkuin nytkin mutta nälkävuoden kunniaksi ei tarvitse teeskennellä kylläistä. Mun tuumailusohva mökillä on kyllä hyvä paikka rauhoittua ja mietiskellä, aina ei löydy vastauksia mutta joskus se ruoka saattaa olla muutaman minuutin poissa mielestä"
 
"Tulihan se kello lopultakin sen verran, että Kake karahti mökin pihaan. Tämä pohjoisen poika on oikea uimamaisteri ja ei ehtinyt kuin autosta ulos ja pikatervehdys kirsuun niin jo oli järvessä pulikoimassa. Tässä on vaan sellainen haittapuoli, Kakella kun on paksu turkki niin voi tulla kipeäksi koska turkki kuivuu hitaasti. Mun pitikin sitten keksiä meille muuta ajanvietettä kuin uimista, ehdin jo miettiä että toivottavasti Kake ei pety."


"Kyläraitti on ollut vieraille aina mieluisa, tosin nyt Kake osoitti hieman mieltä kun ei saanut jatkaa uimista. Muina miehinä teki juntturat jo alkumatkasta eikä ollut kuulevinaankaan kun kerroin että koko lenkki kannattaa kiertää ja nähdä"


"Sain ennenpitkää houkuteltua Kaken jatkamaan matkaa, vieläkään en kyllä saanut katsekontaktia"


"Partasuti-pellon kohdalla Kakea alkoi jo hymyilyttämään, ilmeisesti tuo pellon nimi osui suoraan huumorisuoneen"


"Aurinko pilkisti sopivasti metsän takaa, kerroin että tämä on jännä taikametsä. Kakeen teki suuremmman vaikutuksen yläpuolella lentelevä sorsa. No viihdettä sekin, ei tainnut se uiminen olla sillä hetkellä päälimmäisenä mielessä"
"Mökille palattua Kake suunnisti heti rantaan. Kokemuksesta tietää että meikä seuraa aina hännillä niin teki pienen kepposen. Jarrutti äkisti ja mulla tömähti otsa siihen tuuheaan takamukseen. Se on tuo pohjosen huumori semmoista rankempaa laatua"
"Illemmalla houkuttelin Kaken kuuntelemaan musiikkia. Tuntui se tykkäävän vaikka hieman haikeana sitä järveä tuijottikin.

10 kommenttia:

  1. No kuulehhan. Meellä on ollunna kuulema kansa jollonnii tuommonen kake. Se oes lätrännä veissä mielellää ja lenkillä istuva jutkahti millommihinnii. Varsinaene nootaja :)
    Ne on oma lajisa. Vuan sinnoot ollunna viksu ja kohtelijas isäntä ku oot esitelly kaekki hyvät paekkas sille. Mitteepä mussiikkija kuuntelija?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kake on tosiaan ihan oma luonteensa, rauhallinen, reilu ja määrätietoinen.. Tuo jälkimmäinen tarkoittaa että tekee juntturat mihin vaan jos alkaa kehtuuttamaan. Kuunneltiin paikallisradiota niin tulee musiikkia molempien makuun. Kake fiilistelee eniten metallin tahdissa ja meikän rytmitassu alkaa heilumaan sukkahousuhevistä.

      Poista
  2. Ei oo todellista, ku sarjakuvaa lukis, on ne mainio pari, pohjosen poika ja etelän poika.
    Kiva, ku tulevat niin hyvin toimeen, Nero on hyvä isäntä, ja kake ihan oma persoonan, aika rauhallinen ja miettivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kake on mun paras jätkäkaveri. Tyttökavereita en uskalla laittaa arvojärjestykseen etteivät ota nokkiinsa.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Niin on, kaikki on kaksinverroin kivempaa kaverin seurassa

      Poista
  4. Onpas hyvä, kun Nero pitää noin hyvää huolta kaverista!

    VastaaPoista
  5. Heti alkuun täytyy todeta, että kylläpä oot kuomahyvä mitä mainioin isäntä. Sä hualehdit viaraittes turvallisuudesta ja viihtyvyydestä. Upeeta toimintaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja ne tekee sitten ihan saman kun meen vastavierailulle :)

      Poista