sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Hetan paluu

 

Tulihan se sunnuntai vihdoinkin ! Oli pitkä viikko odottaa Hetan kyläilyä. Kyllä kuitenkin kannatti, oli niin kiva nähdä. Heta oli vaan komistunut entisestäänkin eikä se edes komennellut niin kuin aikaisemmin. Se on varmaan mielestään jo kouluttanut mut aikaisempina vuosina niin tietää ettei meitsi enää pompi sen kuonolle ja huido tassuilla naamaan.
 
Takapihalla näytettiin kumpikin miten kovaa osataan juosta ja näytin muutaman paikan missä Heta voi tarpeen vaatiessa käydä istunnolla. Olis me haluttu sisätiloihinkin riehumaan mutta tällä kertaa ei päästy. Kuulemma sitten ensi kerralla kun Heta tulee viikonloppuhoitoon niin saadaan melskata sisälläkin.
 
Kyllä meitä vähän harmitti kun ei sisälle päästy, sieltä tuli kahvin tuoksu ja se on sen merkki että meitsilläkin olis ollut sattumia siellä emännän tuolin alla. Pari pientä lastakin oli kylässä ja mitä nyt meitsi on lapsia tavannut niin ne tiputtelee melkein yhtä paljon syödessä murusia kuin emäntäkin, olis ollut sitten aika paljon tänään pöydän alla naposteltavaa. Heta tiesi ihan saman asian ja yritettiin vihjailla että ottaisivat sisään. Tällä kertaa ei mennyt kuin bulldogilla strömsöössä, takapihan bulldoggeina oltiin yli tunti.
 
 
"Heta pinkaisi heti laukkaan, esitteli kiihdytystaitojaan !"


"Kyllä irtos meitsiltäkin laukka, en jäänyt kakkoseksi...mutten visiin voittanutkaan" 

"Heta esitti kahdella jalalla polkan....meitsihän osaa saman mutten viitsinyt pilata Hetan iloa. Näytän sitten ensi kerralla"


"Heta halus myös lesoilla että saa mun lelun rikki viidessä sekunnissa !"
 
"Oli ihan pakko vähän toppuutella Hetaa ettei rikkos mun ainutta ulkolelua. Ihme kyllä se uskoi heti ja viskas lelun puskaan"


"Hei haloo täällä olisi kaksi bulldoggia, jotka haluis tulla nauttimaan kahvipöydän alle talon antimista !"

"Entäs alakerran kautta....kop kop ei riehuta yhtään jos päästään sisään !!"


"Painitaan sitten kun ei päästä sisälle....ensi kerralla painitaan sitten sisätiloissa !"


12 kommenttia:

  1. No jo on melkoista menoa, kun ei kahta noin söpöä takapihan bulldoggia huolittu mukaan murusia imuroimaan. Onneksi osasitte pitää hauskaa ihan kahdestaankin, ja treffit sujuivat silti mukavissa merkeissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkiä se aika meni ulkonakin, vain huikopala puuttui
      t. Nero

      Poista
  2. Kyä sulla on upee Tyttiskaveri, Nero! Ootte komee pari. Joo.

    Hih hih, ku teijän ilmeet oli hupasia, ku seistä nakotitte alakerran oven takana anovina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei tehonnut tällä kertaa meidän 'ota sisälle riehumaan ilmeet* :)
      t. Nero

      Poista
  3. Apua ! MITEN ne pystyi vastustamaan teidän vetoovia ilmeita???

    VastaaPoista
  4. Ompa kumma ku ee heltynnä kukkaa nuin anovviin silimäästen eissä!
    Kommee pari ootta kyllä. On sulla ollunna hyvä päevä! :)
    Vaahikas tyttö tuo Heta. Vuan et oo kyllä jiännä toeseks sinäkkää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heta pitää vauhdin päällä, ei siinä voi jäädä telineisiin tai alkaa nolostuttamaan :)
      t. Nero

      Poista
  5. Aika julmia olivat, kun teitä ulkona pitivät ja itse sisällä herkuttelivat. Mutta kyllä teillä taatusti oli hauskaa ulkonakin. Oikein sopiva ja upea pari olette!

    VastaaPoista
  6. Hauskan näköisiä bulldoggeja siellä. :) toivottavasti pääsette Hetan ensi visiitillä laittamaan sisätiloissa matot rullalle! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on jo selkeä plääni ensi kertaa varten kun päästään sisälle...:)
      t. Nero

      Poista