maanantai 14. huhtikuuta 2014

Lomakiertue

                 Nyt on kiirettä pitänyt, ympäri Suomea kierretty sukulaisilla ja kavereilla.
                Kivaa on ollut, tässä muutamat kohokohdat.
 

Ensimmäinen yöpymispaikka oli Oulussa.
                      Hotellin henkilökunta oli pedannut ikkunan viereen oman koirapedin lakanalla
verhoiltuna.
    Se ei valitettavasti ollut yhtään niin pehmeä kuin huoneen parisänky,
 niinpä lelu sai jäädä ihan yksikseen leikkimään sinne koirapedille.
 
 
Oli siitä koirapedistä se hyöty että pystyi sen päältä etukäteen tutkimaan ja suunnittelemaan iltalenkin.



Vihdoinkin varsinaisessa kohteessa. Rovaniemellä otettiin Kaken kanssa arskaa.



Pilvisellä kelillä pakattiin itsemme auton takaboksiin ja lähdettiin kruisailemaan Rovaniemen keskustaan.



Kake on niin reilu isäntä, vaikka omikin oman pallonsa niin antoi kuitenkin leikkiä fresbeellä.


Kake nukkui mieluiten intialaisella matolla, vieraalle jäikin sitten koko peti ja lakanat.


Vikana aamuna Kake vei meidät ihan kahdestaan lenkille.
Se oli parasta kun kukaan ei kiskonut hihnan toisesta päästä niinkuin kotona.
 

4 kommenttia: