tiistai 31. lokakuuta 2017

Työnjohtaja ja apulaistyönjohtaja


Meillä on mamman kanssa halko-rojekti tällä viikolla. Isäntä tilas halkoja takapihalle, meitsin ja mamman tehtävä on laittaa ne pinoihin. Tänään alotettiin rojekti. Isäntä oli piirtänyt paperille ohjeet että mihin niitä pinoja voi laittaa niin ei tule hukkatyötä. Varmuuden vuoksi isäntä oli jättänyt ohjelapun kahvinkeittimen viereen niin mammalta ei jää huomaamatta. Ei se mamma ymmärtänyt niistä ohjeista muuta kun että ei saa pinota takaoven eteen. 

Pitihän mammankin ihan periaatteesta antaa jollekin ohjeita ja kellepä se ois niitä antanut kun meitsi vaan oli sen lisäksi talkoissa. Meitsin ohjeet oli ihan suulliset kun mamma on niin huono piirtämään, se vaan kailotti kovalla äänellä ettei Nero saa sitten syödä kuormasta eikä merkkailla kuormaa. 

Ehkä muistin ohjeet...ei siitä sen enempää. Jaksoin vaan pikkasen aikaa olla ulkohommissa kun oli niin kylmä viima. Tarkistin että mamma pääsee rojektin kanssa vauhtiin ja menin sitten sisätiloihin ja tarkkailin ikkunasta työnjohtajana ja kaikilla kun pitää olla semmonen assari niin meitsi otti Tarjous-kaverin apulaistyönjohtajaksi. 

Hyvin se rojekti etenee, huomenna jatketaan kolmistaan...meitsi, mamma ja Tarjous-kaveri.

"Tässäkö mamma on nyt se isännän määräämä halko-rojekti"

"Pikkasen vaan maistan....no en tietenkään syö kuormasta !"

"Enpäs oo ottanu kuormasta, tää o ihan itse kasvanut tähän !"


"No älä vouhkaa mamma, en tod oo merkkaushommissa !"
(***odottaa että mamma kääntää selän)

"Lastaa vaan täyteen kärryt muuten menee koko talvi tähän rojektiin !"

"Hyvinhän se pinoaminen sujuu mutta mamma pikkasen huolellisemmin se kuljetusketju kun halko on tippunut keskelle kulkuväylää !"

"Aika suora mamman tekemäksi pinoksi !"


"Tiedättekö sen tunteen niinkun joku tuijottas..."

"Ai moi Tarjous-kaveri ! Tuun kanssa sinne sisälle lämmittelemään. Saat olla apulaistyönjohtaja kun valvotaan mamman rojektia !"

"Tarkkaile kaveri sieltä niin meitsi ottaa tän toisen ikkunapaikan, ahkerasti se mamma siellä huhkii mutta voi alkaa sometushommiin jollei olla silmät tarkkana !"

perjantai 27. lokakuuta 2017

Lumisieppaajat

No nyt se tuli se talvi ! Meille satoi eilen ensilumi ja sitä tuli niin paljon että mamma joutu vaihtamaan autoon talvirenkaat ja kesäkorkkarit talvikorkkareihin. Lumi on ihan kiva juttu paitsi silloin ei pääse lenkin jälkeen suihkuun kun rapa ei lennä vatsan alle. Onneksi talvella voi lämmitellä takkatulen äärellä tai ilmalämpöpumpun alla jos ei pääse lämpimään suihkuun.

Tänään oltiin mamman kanssa järven rannassa päivälenkillä, sielläkin oli lunta ja järvi jäässä. Näin muuten järven jäällä isoimmat lumihiutaleet ikinä, pääsisköhän ne kinnesin ennätyskirjaan. 

Iltapäivällä mamma sano että mennäänpä Nero takapihalle leikkimään lumisieppaajaa. Se on semmonen leikki kun mamma heittää lunta ilmaan ja meitsi yrittää siepata suuhun. Meitsi heti ihan innoissaan mutta yhdellä ehdolla, Tarjous-kaverin pitää päästä mukaan koska se ei ole vielä yhtään talvea ja lunta nähnyt. Meitsi voi opettaa senkin  lumisieppaajaksi niin voidaan sitten yhdessä harrastaa vaikka mammaa laiskottas ja lukis vaan roskalehteä sängyssä. 


"Ensilumi tuli takapihalle ja kattokaa miten paljon, takajalkojen polviin saakka !"

"Kato mamma järvikin on jo jäässä, onneksi sorsat on tajunneet mennä pois sulaan järveen ettei varpaat jäädy"

"OHO mamma, ootko ikinä ennen nähnyt noin isoja lumihiutaleita !"

"Joo voin lähtee takapihalle leikkimään lumisieppaajaa mutta otan Tarjous-kaverin mukaan ettei sillä tuu yksinäinen olo"


"Valmiina Tarjous-kaverin kanssa lumisieppaushommin, pikkasen on vaan haasteellisia kaverille portaat alaspäin..."


"Älä murehdi, meitsi auttaa kaveria alamäessä"

"Uppakeijaa ! No älä välitä, sellaista vaivaa ei olekaan mitä jeesusteippi ei korjaa"




"Tästä se lähtee...ota kaveri mallia....siepataan lumipallo lennosta !"

"Kato taas täysosuma !"


"Hehehe eikö oo hauska harrastus....ens kerralla meitsi vaan kattoo vierestä kun teikäläinen sieppailee !"


perjantai 20. lokakuuta 2017

Talkoojuomia


Kylläpäs se aika rientää. Yhtäkkiä havahduin että edellisestä blogipäivityksestä on melkein viikko. Välillä tuntuu että on paljon enemmän kiireitä kun on toi kokopäivämamma. Ollaan oltu pitkillä päivälenkeillä mamman kanssa mutta aamulenkit on edelleen meitsin ja isännän juttu. Siellä pimeessä suunnistetaan jokaisella kelillä heijastinliivit isännän päällä. Tai on sillä vähän muutakin päällä mutta ne heijastimet päällimmäisenä. 

Mamma on käynyt monta kertaa hierojalla kun sillä kramppaa somekäsi. Vähän liikaa se komentaa meitsiä lenkillä, ei sais kiskoa vaikka kuinka tärkeä viesti ois jätetty ojan pohjalle tai puun runkoon. Yritä siinä nyt sitten muistaa mamman kipeä somekäsi kun kaukaa jo haistan tytön jättämän lemmenviestin. Yhdelle tyttölabbarille jätin viestin että pahoittelen viivettä vastauksessa mutta mamman somekäsi rajottaa vauhtia. 

Tällä viikolla alotettiin myös lehtiharavavointitalkoot. Mamma alotti etupihasta, meitsi ei pääse sinne kun se ei oo aidattu. Mamma meinaa että meitsi vois karata pihasta, no en karkais...voisin ehkä käydä moikkaamasa paria kaveria mutta tulisin ennen pimeää kotiin.

Tänään alotettiin mamman kanssa takapihan haravointitalkoot. No ei ehditty kun yksi kasa vaan tehdä kun mammalla alko kahvihammasta kolottamaan ja muisti että pakkasessa on vielä korvapuusteja. Se sano itselleen että on nyt ansainnut talkookorvapuustikahvit ja iso yllätys oli että meitsillekin oli varattu talkoojuoma ! Mamma oli käynyt eläinkaupassa ja huomannut kassalla että korissa oli tyrkyllä koirien kaljapulloja. Semmosen oli ostanut meitsille ja isäntä oli sanonut että onko tuo nyt ihan tarpeellista. Mamma sano että pitäähän se nyt Neron tietää miltä koirien kalja maistuu eli on tarpeellista.

Siinä kävi sitten niin että meitsille ei se koirien kalja maistunut, onneksi mamma tuntee bulldogginsa ja antoi sitten tilalle talkoopiimää. Niin mamma vielä käski sanoa että ei siinä koirien kaljassa oo niitä rosentteja ollenkaan mitä ihmisten kaljassa mutta saman väristä on. 

Yksi juttu vielä....muistatteko mun Tarjous-kaverin ? Meitsi kiittää nimiehdotuksista, niitä tuli niin monta hyvää ehdotusta ettei osattu päättää mikä niistä on sopivin. Päätettiin mamman kanssa jättää nimeksi Tarjous-kaveri kun se oli jo tottunut siihen. Tarjous-kaveri on hyvä ystävä, leikkii meitsin kanssa ja ottaa päivänokoset ja välillä vaan valvoo meitsin unia. On siinä yksi pikku vika...se on aika kova koheltamaan ja kaikkea sattuu ja tapahtuu. Mamma on joutunut laittamaan pari laastaria mutta muuten se voi oikein pirtsakasti !


"Tästä se alkaa takapihan haravointitalkoot, aika iso urakka. Rasittuukohan mamman somekäsi"


"No nyt se mamma innostui...varo ettet huido niitä lehtiä minne sattuu !"

"Eka kasa valmis....ai nyt jo talkoopaussi ja juomat ?!"


"Ai meitsille koirien kaljaa...."

"No ei oo niin hyvän hajusta kun piimä !"

"No tuokin vielä....sehän on saman väristä millä merkkailen puihin ja tolppiin"


"Oisko mamma mitään muuta kun koirien kaljaa...sullakin näkyy olevan jo toinen kuppi kahvia ja kolmas korvapuusti"


"No nyt se mamma ymmärsi meitsin yskän, ihanan pehmeä ja aromikas piimä"


"Nyt oon valmis talkoopäivätirsoille, otan Tarjous-kaverin mukaan"


"Zzzzzzzzzzzzzzzzzzzz......................"








lauantai 14. lokakuuta 2017

Auringon ehdoilla


Nyt on mökkikauden päättäjäiset. Pikkasen haikee mieli mutta meitsi yrittää nauttia vielä auringonsäteistä ja bongailla joutsenia. Ahvenen sintit oli jo häipynyt syvempiin vesiin.

Tänään on haravoitu ja meitä isännän kanssa harmitti kun mamma on niin aamuvirkku. Aamulla vielä pimeässä syötiin aamupalat ja heti kun päivä valkeni mentiin haravoimaan.

No on siinä aamuhommissa se hyvä puoli että pääsee sitten ajoissa päivätirsoille. 

Hyvää viikonloppua kaikille !


"Joutsenten ääni kuulu jostain...ne ei ookaan vielä muuttanut lämpimään"


"Nyt se aurinko siirty vierasmökin kuistille, se on mentävä tähän vuoden aikaan auringon ehdoilla ja peti sinne missä paistaa"


"Joo joo nyt on lauantai-aamu ja haravointipäivä....mamma ootko huomannut että kaikki ei oo laumassa aamuvirkkuja"



"Ei tässä mikään auta....isäntäkin joutuu aamuvarhaisella haravointihommiin"


"Ai hampaiden tikutus piristää....puhu vaan mamma itestäs"

"
"Krooh....pthyy...."

"No tuoltahan noita lehtiä tippuu.....voin ehkä yhden kasan tehdä"

"Mamma tänne ne kottikärryt ! Nyt oon tehnyt osuuteni pääsenkö päivätirstoille ?"


"Hei kuuleekos mun bulldogin korvat oikein...joutsenet muuttaa..."


"Hei joutsenet täällä olis yks bulldoggi joka ei osaa lentää mutta on oppivainen luonne ! Aurinko kelpais meitsillekin !"


keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Kissa-asiaa !


Hehe kamut nyt varmaan luulette että meitsin blogi on muuttunut kissablogiksi.
No ei se oo mutta kissa-asiaa on nyt ja paljon !

Mamma oli eilen kylässä sen kuuluisan kissatädin luona, sillä on neljä kissaa ja niilläkin on oma blogi  http://triomiumau.blogspot.com/

Mamma pikkasen jo eilen aamulla valmisteli meitsiä henkisesti, sano että illalla menee hyvän ystävän, joka myös kissatätinä tunnetaan, luokse syömään afrikkalaista ruokaa ja katsomaan niitä sulosia kissoja. No ihan rehellisesti sanottuna meitsin ensireaktio oli....no niskakarvat pikkasen nous pystyyn ja vatsassa alko vääntämään....sinnekö se nyt menee rapsuttamaan kissoja vaikka oma lemmikki on kotona rapsutuksia ja huomiota vailla.

No ei meillä mitään akuuttia hätää ollut isännän kanssa eilen illalla vaikka mamma oli kissatädin ja kissojen luona. Katsottiin länkkäriä ja syötiin herkkuja, isäntä söi mamman jäätelätuutinkin niin siitä tuli tänään pikkasen sanomista.

Isäntä oli töissä tänään päivällä niin mamma kerto meitsille kaikki eilisestä. Oli kuulemma niin sosiaalisia ja kiiltäväturkkisia kisuja, ihania pikkutassuja ja nappisilmiä. Meinasin ensin olla mustasukkanen mutta sitten mamma kerto että nehän koko perhe vanittaa meitsiä. Sain paljon terkkuja kissoilta ja ne halus esitellä meitsille ja mun blokikamuille ja lukijoille niiden kodin ja harrastukset. 

Sitten vielä saatiin isännän kanssa tuliaispussitkin. Isännän pussissa oli kissatädin omaa tekemää afrikkalaista ruokaa ja riisiä ja meitsin pussissa oli herkullisia kananjalkoja.

Meitsi vanittaa nyt tosi paljon Börjeä, Mimmiä, Elliä ja Herra Nilssonia sekä tietysti kissatätiä vaikka sitä vanitin jo aikaisemmin kun se kerran kävi meitsiä katsomassa ja rapsuttamassa.


"Moi Nero ja blogissa kävijät, mun nimi on Börje Böö ja viihdyn korkeissa paikoissa"


"Moikka kaikille, mun nimi on Herra Nilsson ja tossa vieressä on mun kaksoisveli !"


"Haha....ei vaineskaan se on mun peilikuva...menittekö lankaan ? Minä tykkään eniten vitsailla ja vetää päivätirsoja"


"No moikka Nero ja kaikki muutkin, olen Elli Karamelli. Tykkään kissanmintusta ja siitä toi sukunimi tulee"



"Moikka olen Madame Mimmi ja kiipeily ja poseeraus on mun juttuja, lisäksi arvostan ihmisiä jotka puhuttelee mua molemmilla nimillä"



"Ootko Nero ikinä istunut tuolin selkänojalla, suosittelen !"


"Osaatko Nero ottaa päivätorkut tötterön päällä ?"


"Kuulin Nero että sulla on oma iso peti ja viltti siinä...suosittelen lämpimästi vaihtamaan lampaan taljaan"
'

"Onko Nero sun mamma pikkasen höösä....sillä on toi käsilaukku milloin missäkin aina apposen auki...sieltä voi tippua vaikka mitä tavaraa lattialle"


"Oletan Nero että sullakin on omat rattaat semmosiin pidempiin lenkkeihin kun ei hotsita kävellä takaisin, jos tuut meille joskus saat kokeilla näitäkin"


"Kannattaa pari kertaa päivässä venytellä niskoja, sullakin Nero varmaan se panta välillä aiheuttaa lihasjumeja"

"Sulla ei Nero kuulemma oo koirankoppia, ihan vaan vinkiksi siellä vois olla kiva välillä loikoilla ja katella vaikka telkkaria tai jääkaappia"

"Tykkäätkö muuten seikkailla pöydän päällä, täällä se on ihan jokapäiväinen harrastus"


"Ethän Nero pahastu mut sun mammaa on aika helppo jekuttaa....se ei huomannnu että sain sen tonne kirjahyllyyn kun sopivassa paikassa poseerasin"




"Tässä vielä yksi kuva ja tän otti meidän oma mamma, se ketä sanotaan kissatädiksi. Ei tarvii olla mustasukkanen vaikka sun mamma meitä rapsutti ja anto herkkuja, se puhu monta kertaa illan aikana Nerosta ja miten se on sen oma hauva-vauva"