tiistai 30. kesäkuuta 2015

Mäntsälän keikka

Tänään oli mökiltä kotiutumispäivä. Huomenna tulee mun kaveri Tara kylään, päätin että nyt pitää säästää voimia ja levätä kunnolla niin jaksaa sitten Taran kanssa seukata. Kyllä onkin vienyt voimat vähiin kun kolme päivää putkeen on mökillä puuhastellut ja uinut. Lisäksi siellä mökillä on kapeampi sänky kuin kotona niin tulee ehkä vähän huonommin nukuttua. Ei siinä sängyssä mitää vikaa ole mutta kun toi isäntäväki on liian leveitä siihen kapeaan sänkyyn niin pitkin yötä joku tönii ja sitten uni katkeaa.
 
Tänään en riehunut mökillä yhtään. Pikkasen kävin järvessä kastautumassa ennen lähtöä niin pysyy turkki viileänä kotimatkan. Emäntä välillä sanoo että koko auto haisee (tuoksuu) märälle bulldogille, ei se mua kyllä paljon haittaa. Hyvä vaan jos mun tuoksu peittää emännän väkevän deodorantin tuoksun (hajun).
 
Emäntäkin kaipasi vilvotusta kotimatkalle ja pysähdyttiin jäätelölle. Emäntä muisti että edellisenä kesänä Mäntsälässä sai jäätelökioskista pistaasi-jäätelöä. Sitä kuulemma on vähempi missään tarjolla. Suunnistettiin siis Mäntsälän keskustaan nauttimaan kesän ensimmäiset pistaasi-jäätelöt.
 
 
"Huutele mamma kun oot imuroinut niin tuun vielä sänkyyn keräämään voimia kotimatkaa ja Taran vierailua varten !"
 
 
"Susta on mamma tullut niin näpsäkkä ja nopea imuroija. Herättele pikkasen ennen lähtöö niin käyn vielä järvessä kastautumassa"
 
"Hetki vaan, annetaan veden hiukan imeytyä niin pysyy keho kauemmin vilpoisena !"
 

"Nyt voin lähtee kotia kohti ja jäätelölle, mamma muista laittaa mun korispallo vajaan ettei linnut vie !"

"Jes perillä Mäntsälässä !"


"Mutta hei....eihän tää mitään pistaasia ole ? !"



"No sitä minäkin....hurmaava vaniljahan se on !"

 
"En mä valita mutta sitä kun odottaa tiettyä laatua....ja sit tuleekin toista....njam kyllä tääkin menee !"

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Artistin kesätreenit

Eka virallinen lomapäivä ! Aurinkoa, kovaa tuulta, hellettä ja kauppareissu. Siinäpä ne tärkeimmät, ruokataukojen jälkeen.
 
Mamma kertoi tänään että blogikamu Parek ja sen Palvelijatar on toivoneet meitsiltä kesäbiisiä. Meitsi kiittää, se lämmittää mieltä kun joku fanittaa meitsin musiikki-uraa. Meillä oli mamman kanssa jo ekat harjotukset tänään mutta ei oikein vielä lähtenyt...tiedättekö tuli sellainen vastaava olotila kuin kirjailijoilla, tyhjän paperin kammo. Harjoitukset jatkuu ja syksyyn mennessä biisi on purkissa, sen verran voin luvata. En ehkä vielä sais kuitenkaan taiteilija-eläkettäkään. Vaatii varmaan yli viisi biisiä, lähellä jo ollaan.
 
Käytiin kylillä tänään, mamma antoi itselleen (ja isännälle) luvan syödä pitsaa kun se aamulla oli juoksulenkilläkin. Emäntä ei uskalla täällä mökkimaisemissa juosta yksin kun pelkää karhuja ja susia ja kaikkea mitä täällä ei ole koskaan nähty. Ei tänäänkään mitään petoja ollut reitillä parin paarman lisäksi mutta oltiin isännän kanssa lenkin varrella turvaamassa. Tunti siellä oltiin paarmojen lounaana että emäntä sai lenkkinsä juostua.
 
Huomenna lähdetään vaihteeksi kotimaisemiin ja arvatkaa mitä ! Tara tulee kylään keskiviikkona ! Ei olla nähty pitkään aikaan. Mulla on niin paljon kerrottavaa Taralle ja voisin pikkasen lesoilla kun oon niin paljon uinut ja saanut uuden mökkipallon. Toivottavasti Tara ei ihastu liikaa naapurin Eetuun, jos se sattuu olemaan kotipihalla. Pitää olla siihen varasuunnitelma miten saan huomion pois Eetusta. Onhan mulla jemmassa monta hyvää koivuhalkoa...eiköhän niillä tytön huomio ole taattu.
 

"Onpas tuulinen päivä !"


"Tuoltako ne superhelteet tulee tuulen mukana...Iivari varmaan tietää sen parhaiten kun se on niin hyvä säämäykky!"

"Hirveen kova sivutuuli...meinaa lähtee huulet matkaan"

"Sainpas pidettyä huulet ja frisbeen paikoillaan"

 
"Kiitos Parek ja Palvelijatar biisitoiveesta...artisti vaan on kesätauolla. Biisi valmistuu syksyyn mennessä"


"Meitsi on siirtynyt fudiksesta koripalloon !"


"Plääh huomenna kotiin...mamma...read on my lips ! Ai Tara tulee....no sitten !"


sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Bulldoggien Hasselhoffi

Puuhakas sunnuntai ! Vaikka on kesäloma niin meidän perhe ei laiskottele. Puuhasteltu on tänäänkin jo monta tuntia. Emäntä ajoi nurmikon ja me miesväen voimalla tehtiin sillä aikaa puuhommia. Kaksi puuta kaadettiin isännän kanssa ja raahattiin vajan taakse. En oo ihan varman kenen urakka oli rankin. Emännälläkin tuli kyllä hiki kun se juoksi ruohonleikkurin kanssa. Kuulemma kaloreita palaa silloin paremmin ja voi syödä kahden makkaran sijasta kolme. Isännän kanssa me  ei lasketa kaloreita tai niiden kulutusta. Yritetään tankata säännöllisin väliajoin että energiat riittää puuhasteluun.
 
Parasta puuhastelussa on ne ansaitut tankkaustauot. Isäntä rillasi makkaraa talkooväelle. Emäntäkin söi hyvällä ruokahalulla ja maisteli punaviiniä. Oon muuten huomannut että jäätelön ja punaviinin kaloreita ei ikinä lasketa. Jos jotain emäntä niistä erikseen on maininnut niin lähinnä terveysvaikutukset. Punaviini parantaa hemoglobiinia ja jäätelöstä saa kalkkia.
Mamma tykkää sen verran paljon molemmista että toivottavasti se ei ala näyttämään hemohessiä nauttineelta kalkkilaivan kapteenilta.
 
Olen suorittanut yhden pelastustehtävänkin tänään. Laudankappale poloinen ajatehti yksinään vedessä rannan tuntumassa. Jos olis bulldoggien Baywatch tekeillä niin tänään olis saanut hyvää kuvamateriaalia.
 
 
"Isännän kanssa puusavottaa. Kohta maistuu rillimakkara talkooväelle !"


"Eikö ne herrantähden ole rillimakkarat jo jäähtyneet syömäkelpoisiksi...pikkasen olis iso huiko !"

"Levossa lihakset kasvaa...sano talkooväki kun alkoi uni vetasemaan"


"Iltapäivän pelastustehtävä ! Yksinäinen lauta viimeisillä voimillaan juuri ja juuri pinnalla !" Täältä tulee bulldoggien hasselhoffi, ei hätää !"


"Kaikki hyvin lautaparka ! Enää pari metriä kuivalle maalle !"

"Tähän vielä musiikkia taustalle niin on bulldogien oma Baywatchi on purkissa ! Uikkareita en kyllä suostu pukemaan !"

"Saanko mamma mennä hetkeksi sisälle päiväpeitolle, pikkasen on väsynyt rantavahti täällä"

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Loman alku

Onneksi on jo lauantai ! Eilen oli perjantai ja meitsi oli asennoitunut lomalle ja mökille lähtöön. Selvisi jo alkuillasta perjantaina ettei lähdetäkään mökille ennen lauantaita. Pieni informaatio-katkos isäntäväen ja meitsin välillä. Emännän luulis tietävän miltä tuntuu pettymys. Joskus kun isäntä on luvannut tuoda ruokakaupasta Halvan Vanhoja Autoja ja sitten onkin unohtanut niin emäntä voi mököttää koko illan.
 
Meitsikin mökötti perjantain....tai en jaksanut mitään mökötysmaratoonia esittää niin kuin emäntä mutta monta minuuttia kuitenkin.
 
Perjantaina pakattiin tavaroita, tehtiin kauppalistaa, suunniteltiin seuraavan aamun herätystä ja emäntä pohti skumppa vai shampanja.
 
Nyt ollaan jo mökillä, täällä on paistanut aurinko, satanut, ukkostanut, tuullut ja välillä ollut ihan tyyni järvi.  Ekat sörkän nakit on jo grillattu ja emäntä valitsi shampanjan. Ahvenen sinttejä ei näkynyt mutta pulahdin järvessä ihan vaan huvittelumielessä.
 
Meitsillä on loma ja huomenna laitan lisää lomakuvia ja tilanteita mökiltä. Mulla alkaa nyt päivätirsat kun isäntäväki menee saunaan ja uimaan. Parin tunnin päästä rillataan ! Pitää olla virkeänä ja skarppina taas kun tapahtuu tärkeitä !
 
 
 
"Ennen kesälomaa korvien putsaus. Tästä(kin) saa aina palkinnon vaikka muutenkin tuntuu kivalta"

"Emäntä vei perjantai-iltana juoksulenkille että meitsin aika menis nopeammin odottaessa mökkireissua. Juoksemisen jälkeen pitää vilvoitella märän pyyhkeen kanssa. Muuten kivaa mutta pyyhkeen kuviot on noloja"

 
"Pitkää on odottavan aika...unikaan ei meinaa tulla...paitsi ihan kohta..."

"Lauantai-aamu ! Pistähän mamma hösseliksi niiden pakkaamisten kanssa ! Tämä poika on ready to go !"


"Mökillä !"


"On fe faan ruofokin fihreempää täällä mökillä"







keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kivoja uutisia

Tänään iltalenkin jälkeen mentiin emännän kanssa takapihalle tarkistelemaan onko kaikki kukat menneet lyttyyn rankkasateen jälkeen. Punaiset isot kukat oli rähjäisen näköisiä, sateen hakkaamia. Jäätiin sitten pihalle puuhastelemaan kun aurinkokin välillä pilkahteli.
 
Siellä touhutessa kuulin kivoja uutisia. Tämän viikon jälkeen alkaa kesäloma koko perheellä. Monta viikkoa kaikki yhdessä ja sitten vielä  kaksi lisäviikkoa äijä-lomalla isännän kanssa. Ei valittamista, on tässä meitsi jo pientä arjesta irtautumista kaivannutkin. Kohta tulee jo kolme päivää siitä kun oltiin Pohjanmaallakin.
 
Mennään kuulemma käymään sellaisessa kaupungissa missä emäntä on viettänyt varhaiset teinivuodet. Emäntä jakaa ikänsä viiteen aikakauteen; lapsuuteen, varhaisiin teinivuosiin, myöhäisempiin teinivuosiin, nuori aikuinen vaiheeseen, sen jälkeen ja edelleenkin on menossa nuoren aikuisuuden jälkeinen kausi. Jännä juttu kun se kutsuu samanikäisiä kavereitaan kuitenkin keski-ikäisiksi.
 
Emäntä ei kerro mikä sen kaupungin nimi on, haluaa taas leikkiä jotain arvausleikkiä meitsin ja lukijoiden kanssa. Nyt se antoi tällaisia vinkkejä siitä kaupungista:
 
1. Suomessa on mutta ei pohjoisessa eikä etelässä
2. Sen nimessä on vettä
3. Siellä pidetään musiikkifestari millä on hyväntuulinen nimi
4. Sen kaupungin urheiluseuroista on kaksi maailmanmestaria, yksi euroopan mestari ja yksi olympiamitalisti
 
Meitsi ei kyllä tiedä mikä se kaupunki on kun en tv-urheilua hirveesti seuraa enkä ole päässyt koskaan musiikkifestareille.  Ei tossa ole mitään palkintoakaan luvattu niin ei sen niin väliä vaikken tiedäkään, pääasia että pääsen mukaan reissuun.
 
Emäntä haluaa mennä katsomaan paikkoja missä on varhaisteininä koheltanut. On se jotain jo kertonut, että oli kavereiden kanssa aina kartsalla kun ei koulu häirinnyt vapaa-aikaa. Korttelia kiertelivät ja kahvibaarissa istuivat. Jos joskus viikkorahaaa uskalsi sijoittaa niin uhkapeliä pelasi. Sen nimi oli pajatso. Ei vissiin mitään huikeita voittoja kotiuttanut kun vieläkin laskee kolikoita ennen tilipäivää.
 
Siellä se oli myös harjoitellut ensimmäiset disco-moovinsa. Jytää kuulemma tanssittiin koulun konvassa ! Siis konva...miten se voi liittyä tanssiin, no ne oli niitä aikoja kauan sitten...tuskin oli vielä koiratkaan susista eriytyneet. Jytän kyllä ymmärrän, olen kuullut kun mamma kotibileissä jytisee tanssilattialla. Selvästi jäänyt jytä päälle.
 
Heh, jos mulla on hassuja lempinimiä niin kyllä mun emännälläkin on. Sitä oli sanottu siellä jytä-kaupungissa nimellä Töretsy. Se ei enää muka muista mistä se lempinimi tulee. Voin aavistaa koska se ehti kertoa että kartsalla kerran oli katukäytävä remontissa ja siinä oli tavallista matalampi liikennemerkki varoituksena työmaasta. Töretsy oli kulkenut toinen poski menosuuntaan päin kun piti vierellä kulkevalla kaverille kertoa tärkeitä juttuja. Ei sitten huomannut sitä liikennemerkkiä ja törmäsi reippaalla vauhdilla poski edelle siihen merkkiin. Pikkasen oli Töretsyä hävettänyt mutta juttu ei moisen takia keskeytynyt.
En ole mitään kielioppia lukenut mutta tulee väkisin tosta mamman varhaisteini lempinimestä mieleen sellainen kielikuva: Törttöillä, Törttöili, Törttö.
 
 

"Ai kesälomareissuun ? Minne...mennäänkö hotelliin missä saa koirien tervetuliaispaketin ?"


"Ai nyt se arvausleikki taas alkoi...huoh...kaupunki minkä nimessä on vettä...veikkaan Pisaranpää"

"Mamma on tanssinut varhaisteininä jytää...näin reippaasti ja ryhdikkäästi !"

 
 
"Mamma tanssii edelleen jytää.....katsokaa näin....ei ehkä niin ryhdikkäästi"

"Loma alkaa kohta ja meitsi pääsee mökille ja hotelliin ! Kesä on parasta aikaa tutkimusretkille !"

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Pohjanmaan Reissu-raportti

Pohjanmaan synttäri-reissu heitetty ! Ei siellä nyt varsinaisesti meitsin 5-vuotispäiviä juhlistettu vaan sen ihmisen tasavuosia. Tai kyllä multakin kysyttiin monta kertaa ikävuosia, sain herkkuja ja taputuksia. Ainut mikä erosi ihmisen synttäri-rituaalista, meitsille ei pidetty virallisia puheita.
 
Matka sinne on pohjanmaalle on pitkä, onneksi pidettiin monta virkistystaukoa. Pääsin samalla jättämään muutamat viestitkin huoltiksien takapihoille. Takastullessa pidettiin myös jäätelö- ja hampparitauko. Emännän aamulla julistama kesädieetti ehti täyttää 4 tuntia kun oli ensimmäiset jäätelöpallot tötterössä ja suupielissä. Tuo ei ole kuitenkaan emännän dieetin keston ennätys, vähimmillään se on kestänyt kaksikymmentä minuuttia.
 
Pohjanmaalla oli kivä käydä. Siellä oli  kivoja ihmisiä, kaksi salaperäistä kissaa ja yksi näsäviisas apina. Se on aika paljon koettu yhdessä vuorokaudessa.
 
 

"Vilvoittelu- ja viestintätauko. En viitsi viestiä liian lähelle rantaa jättää ettei tulva vie ja väärennä sisältöä"

"Hä pullonsuusta ? Eikö parempaa palvelua näin pitkän matkan kulkijalle !"

"Tänks...nyt on asiallista toimintaa"

"Vihdoin juhlapaikalla ! Ekana juhlis vikana juhlis..."

"Näköjään koiraihmisiä...tästä taitaa tulla kiva päivä"


"Täällä siis yövytään...kiitos tervetuliaislounaasta mutta maistui kissanruoalle"

"Hei täällä tuoksuu kissa ! Eikun siis kissat !"


"Nyt kuulu jo kissan äänikin...tuliskohan ne ulos jo olen täällä nurkan takana"


"Me nähtiin ikkunasta se isopäinen koira joka söi meidän kupista ruoat ! Ei tulla tervehtimään, sanokoon päivää ihan itsekseen"


"En pääse tutustumaan kissoihin mutta sisätiloissa on kuulemma apina kuka leikkii mun kanssa."
 
Moi apina...

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Takapihan bulldoggi

Nyt se Juhannus tuli ja blogikamu Iivari jo valistikin että se on makkarajuhla. Makkaraa on täälläkin saatu pitkin päivää. Ihmeen kova huiko on näin juhannuksena, koko ajan tekee mieli grillistä jotain. Onneksi isäntäväki on tullut meitsiin, huikopaloja riittää. Emäntä on huolissaan kun sormukset ja tuulihousut kinnaa jo tässä vaiheessa, suolaa kuulemma liikaa ruoassa. Harmi ettei se pysty säätämään löysemmälle niitä sormuksia ja housuja, meitsin punkkipanta laitetaan jo etukäteen kaksi pykälää löysemmälle...sellainen suola-vara pitää olla näin juhlapyhinä.
 
Isäntäväki on syömisen lisäksi tehnyt puutarhahommia, meitsi on ollut itseohjautuva bulldoggi. Pihalla on palloja niin harjottelin lisää sitä pallon hallintaa. Kunhan ehditään niin otetaan naapurin Eetun kanssa palloilukisat, sitten yllätän sen parilla kikalla.
 
Huomenna onkin aikainen herätys ja reissuun lähtö. Kuulemma Pohjanmaalle synttäreille. Ensin luulin että kun meitsin 5 vuotis-synttärit toukokuussa vietettiin matalalla profiililla perheen kesken niin nyt se koko suku kokoontuu jälkikäteen Pohjanmaalle mun synttäreitä juhlimaan. Ei se ihan niin mennytkään, nämä onkin jonkun ihmisen synttärit. No varmaan siellä tulee kuitenkin puheeksi meikäläisenkin ikä...ja synttärit vain kuukausi sitten. Ehkä pääsen niitä juhlistamaan sen ihmis-synttärisankarin kanssa.
 
 
"Katsokaa...vain kolme jalkaa maassa ja pallo hallinnassa !"

"Tätä ei kuulemma Ronaldokaan vielä osaa. Pallo ajatuksen voimalla ilmasssa !"


"Aijaa mamma tehnyt itselleen Juhannus-juoman kesken puutarhahommien"

 
"Ja vielä koristellut pihan antimilla"

"Älähän nyt mamma liikaa innostu...takapihan bulldoggi kaipaa pallottelu-kaveria"


"Näihin tunnelmiin täältä Vantaalta. Palataan asiaan Pohjanmaan synttäri-päivityksellä. Pitäkää kamut hauskaa Juhannuksena ja isäntäväestänne hyvää huolta !"


keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Juhannusta odotellessa

 
Mamma kertoi että tänään on keskiviikko...ja huomenna torstai...ja sitten tulee Juhannus. Tipahdin kärryiltä tuossa torstain jälkeen. En tiedä kuka se Juhannus on ja mistä se tulee. Toivottavasti on koira-ihmisiä niin on mahiksia saada tuliaisia ja rapsutuksia.
 
Tänään on kuitenkin vasta se keskiviikko ja tämä päivä on mennyt kuten moni muukin arki-päivä. Aikainen herätys, aamu- ja iltalenkki. Nyt kun on kesä niin iltaisin on enemmän tekemistä. Talvella emäntä kääriytyy iltalenkin jälkeen heti vilttiin ja tuijottaa telkkaria. Kesällä se tulee useasti takapihalle, ja ilman sitä vilttiä.
 
Tänään oli taas ruohonleikkuu-ilta. Meitsi ei tykkää siitä leikkurista. Se on jotenkin ärsyttävä, inisee ja sitten se johto kiemurtelee pitkin mun takapihan polkuja. Varuillaan pitää olla ettei sotkeudu tassut johtoon ja sitä paitsi mamman huomio on ainakin tunnin sitten siinä leikkurissa. Monet konstit oon yrittänyt että saisin huomion leikkurilta mutta emäntä vaan kulkee sen perässä ihan kuin meitsiä ei oliskaan.
 
Tässä se on taas kerran todistettu. Ihminen ei ole uskollinen ystävä. Tai on se siis uskollinen mutta huomio herpaantuu aika helposti. Kovasti jouduin tänäänkin tekemään töitä että mamma sammutti leikkurin ja pysähtyi meitsiä rapsuttamaan.
 
 
 
"Aikainen aamulenkki...onko mulla mamma jo tullut monta pissaa...voisin sitten mennä takaisin nukkumaan"

"Jaa kotiin syömään  ! On näissä aikaisissa herätyksissä yksi hyvä puoli...aikainen aamupala !"


"Nyt jo iltapuuhissa ! En tykkää tästä härvelistä, sehän vie kaiken huomion !"

"Aja vaan mamma nurmikkoa tästäkin...ei väistetä !"


"Nyt vähän sapettaa...puoleen tuntiin ei ollenkaan mamman huomiota. Piiloudun sitten tänne...kyllä se kohta kiljuu Neroo...Neroo !"

"Mamma löysi mut aika nopeesti siitä puskasta. Nyt on jo iltapalakin nautittu. Musiikkikornerissa kaikki hyvin"