Hyvää Joulunaikaa, toivottavasti kamut teillä on ollut kivaa ja ootte saanut herkkuja.
Meitsillä on ollut perinteinen Joulu. Huomiota, rapsutuksia, herkkuja ja tänään kinkun sulattelulenkki.
Lähettiin puolilta päivin koko porukka Sipoonkorven Kansallispuistoon kävelylle. Entisaikaan mentiin aina läheisen pellon yli sinne lenkkeilemään. Nyt sinne on avattu uusi silta, se on vaan kymmenen minuutin kävelymatkan päässä kotoa. No joo tänään meni 12 minuuttia kun mammalla oli niin ähky Joulun syömisistä ja taapersi aika hitaasti.
Se silta on tosi korkealla. Melkein huippaa kun katsoo sieltä alas. No ei meitsiä huippaa mutta mammalla oli jotain pientä alkujännitystä.
Siellä kansallispuistossa on semmonen iso pyöreä kuoppa. Mamman mitta-asteikon mukaan 50 metriä halkaisilta ja isännän mittapuun mukaan 35 metriä. Sitä ollaan ennenkin käyty katsomassa. Mamma kertoi (taas tänään) että siihen on aikoinaan laskeutunut muukalaisten avaruusalus ja siitä jäänyt kuoppa. Isännän teoria on että pieni meteoriitti pudonnut. No en nyt tässä ala avautumaan kumman teoriaan nojaudun mutta vinkiksi että äijäteoriat perustuu yleensä enemmän faktoihin kuin tunteisiin.
Joulu on tosi kivaa aikaa kun on niin paljon yhteistä aikaa koko perheellä. Eikä siinä vielä kaikki, isännällä on nyt monta viikkoa lomaa ja meillä on yhteistä äijä-aikaa kun mamma on töissä. Odotetaan kyllä kovasti aina sitä kun mamma tulee töistä ja tuo meille herkkuja mitä ollaan tilattu päivän aikana votsapin kautta.
|
Tähän alkuun mamman toivoma virallinen Joulun pönötyskuva. |
|
"Mikäs mamma kestää....ai kinkut ja lanttulaatikko painaa vatsaa..." |
|
"Koitahan mamma nyt tulla reippaasti niin kinkut sulaa!" |
|
"Niin ja kinkun lisäksi sulaa ne laatikot, rosollit, suklaat, salmiakkilakritsit ja jäätelöt kermavaahtohunnulla" |
|
"Ai niin mamma unohdin mainita joulutortut ja taatelikakun, nekin sulaa kun kävelet reippaasti!" |
|
"No niin täten avaan Sipoonkorven Kansallispuiston uuden sillan myös bulldoggien käyttöön!" |
|
"Hetkinen meitsi tarkistaa....viemäröinti kunnossa!" |
|
"Rohkeesti vaan mamma, silta kyllä kestää vaikka jouluruoat painaa vatsassa!" |
|
"Joo nyt ollaan korkealla, pidä mamma kaiteesta tai isännästä kiinni jos huippaa!" |
|
"Keskity mamma noihin teksteihin niin unohdat miten korkealla ollaan!" |
|
"Hyvin meni mamma sillan ylitys, varo ettet kompastu kiviin!" |
|
"Aijaa kohta tullaan taas sinne kraatterille....heh mamman mielestä entisaikojen avaruusalus on sinne laskeutunut" |
|
"Siellä se iso kuoppa on" |
|
"kyllä kyllä mamma.....olishan tuohon mahtunut laskeutumaan keskikokoinen avaruusaluskin...mutta..." |
|
"No joo....samaa mieltä isännän kanssa....ei kannata alkaa väittelemään mamman kanssa eri teorioista..." |
|
"Aijaa meitsi pääsee estehyppyradalle....jännää!" |
|
"Jeeeee täältä tullaan....bulddoggi kiitää ja hyppää!" |
|
"Kyllä tässä mammallakin jouluherkut sulais mutta kiersi ja ohitti esteen"
"No niin lauma taas kasassa nyt kohti kotimatkaa"
|
"Hyvä mamma...on vissiin jo pikkasen jouluherkut sulaneet"
|
"Hei nyt lauma seis! On joulun parhaat tuoksut meinaan!" |
|
"Olipas kiva päivälenkki siellä kansallispuistossa. Mammalla oli niin kiire huikopalalle että unohti putsata meitsin toisen takatassun...Mitä mainitsiko joku sanan KINKKU" |