perjantai 10. maaliskuuta 2017

Rapsutusterapiaa eläinlääkärissä


Meitsi oli eilen eläinlääkärissä. Siellä tutussa kivassa paikassa mutta pikkasen taas jännitti. Tällä kertaa siihen jännitykseen annettiin lääkettä jo siellä odotushuoneessa. Henkilökunta huomas että meitsin häntä on koipien välissä ja alko puhumaan rauhottavasti. Se puhuminen jo  pikkasen helpotti mutta loput jännityksestä hälveni kun sain henkilökunnalta rapsutusterapiaa.

Ei mulla kummempaa vaivaa ollut, ihan vaan rokotuksia päivitettiin. Meitsi ei kyllä huomannut missä vaiheessa se rokotus annettiin vai oisko unohtunut koko juttu.

Mamma sano että kyllä ne kaikki rokotukset annettiin. Yksi rokotus  oli semmonen kennelyskä, on vissiin sama kun ihmisillä virkayskä. Sitten oli parvo, semmonen tauti pistää vatsan sekaisin. Penikkatauti oli yksi rokotuksista, mammaa ei oo vissiin rokotettu kun sillä on ollut penikkatautia maratonin jälkeen. Huh, sitten vielä raivotautirokotus.

Mammalle vois kanssa antaa semmosen raivotautirokotuksen kun se monesti maanantai-aamuna hyppää vaa'an päälle ja raivoaa isännälle että mistä ihmeestä näitä kiloja oikeen tulee!  Ei auta vaikka kuinka mamma varvistais siinä vaa'alla ja sitten se  katsoo isäntää kysyvästi ja tuima ilme naamalla.

Isäntä yrittää hiljasella äänellä vastata, että oisko viikonlopun isot ruoka-annokset, punaviini ja jäätelöt lisäkilojen syy ja sitten mamma raivostuu ja sanoo isännälle että mitä se siinä toisen ihmisen kiloja vahtii !


"Ai oikein neljä rokotusta ! Nyt pikkasen jännittää !"


"Taidan eristäytyä tänne sohvan nurkkaan, ehkä se auttaa jännitykseen"



"Toisaalta....kyllä se isännän rapsutus auttaa eristystä paremmin"


 "kyllä se kuitenkin terveydenhoito-ammattilaisen rapsutus on kaikista rauhoittavinta"


"tässähän vois vaikka ottaa tirsat..."



"on se tosi hyvä rapsuttaja tuo lääkärikin..."

"Eh..tuota noin...meitsille on opetettu että pitää antaa etu-tassua"

"No tämähän aina vaan paranee, isäntä rapsuttaa ja lääkäri kutittaa niskaa !"

"Kiitos lääkäri koko henkilökunnalle rapsutuksista ja niskan kutituksesta, meitsi ottaaa sen rokotuksen joku toinen kerta"



18 kommenttia:

  1. Hienosti osaat noita piikittäjiä kohdella,ilmankos saatkin hyvän palvelun. Arvaa mikä kiire tuli Palvelijattarelle tutkia meikäläisen rokotusten tila. Ei minusta multa mitään kyllä puutu... Palvelijattarelle voisi kyllä pari megapiikkiä tuikata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyydät vaan Parek sitten rapsutusterapiaa jos jännittää rokotukset
      t. Nero

      Poista
  2. Kylläpä olj hyvä palavelu sulla sielä liäkärissä! Ja hienosti käättäävvyit. Vuan niihhän ne herrasmiehet :) Eepä oes pahitteeks tännekkää yhelle naesimmeeselle semmonen raevotaatirokotus. Aenahhii siivuupäeviin varalle. Ja sittä niihennii puntarjhommiin varalle. Tinkii olemmaan meekäläesellä korvat tiukilla välliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tollaset puntarit pitäis hävittää kun en oo nähnyt että mammalla olis ikinä tullut hyvä mieli kun sen päälle hyppää
      t. Nero

      Poista
  3. Elvis: Kääk, mulla sama reissu toukokuussa. Jospa ne unohtais pistää muakin. Sais vaan rapsuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne varmaan antaa rapsuja kun muistat olla jännittyneen näköinen
      t. Nero

      Poista
  4. Huh, mikä arsenaali erilaisia tuikkauksia takalistoon! :-o Mutta hyvin selvisit! Mäkin ehkä tarvitsisin sen rabies-piikin, kun olen vähän puhissut remonttiäijille, jotka laulattivat poraa tänäänkin ennen yhdeksää. Lauantaina! Grr.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. poran ääni on aika ikävä...toivottavasti kohta loppuu remontit niin ette tarvii rokotuksia
      t. Nero

      Poista
  5. Mekin saatiin samat satsit tammikuussa! Vähän kanssa jänskätti, kun edellinen asiakas sai rokotuksen ja kuului kiljuvan ja räpiköivän tuskissaan pitkin vastaanoton lattioita. Meillä mäykyillä taitaa kuitenkin olla enemmän tuollainen bulldoggimainen kipukynnys, kun meitäkin lähinnä kutitti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tunnu missään tuollaiset rokotukset, lähinnä jännittää ne kaikki miljoonat tuoksut
      t. Nero

      Poista
  6. Kyllä sinä osaat sitten fiksusti käyttäytyä lääkärissä. Sinun koollasi voisit laittaa kaikki siellä mullin-mallin. Aina siellä vähän jännittää, mutta onneksi sait rapsutuksia ja niskakutituksia.
    Vai pitäisi mammalle antaa penikkatauti- ja raivotautirokotus :-D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis aiheellista pistää mammankin rokotukset ajantasalle
      t. Nero

      Poista
  7. Oho, oletpas sinä reipas eläinlääkärillä! Vaikka se on eläinlääkäri! Minä en tykkää meidän eläinlääkäristä ollenkaan, vaikka ihminen sanoo sitä oikein mukavaksi ja hyväksi. Mutkun se aina pistää mua johonkin kohtaan.

    Meidänkin ihmiselle kyllä sietäisi pari rokotusta antaa. Sitä penikkatautia sekin on valittanut joskus, ja kiukkuinenkin on vähän väliä. Kumma miten ne aina eläimiä vie lääkärille, muttei itseänsä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. taitaa olla lääkärikammoisia nuo ihmiset, nuo parit rokotukset tekis kyllä niillekin hyvää kerran vuodessa
      t. Nero

      Poista
  8. Sä osaat kyl käyttäytyä mallikkaasti lääkärissä. Joo. Meil se tahtoo olla semmosta vipellystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. saisitte opettaa meitsillekin sitä vipellystä
      t. Nero

      Poista
  9. Kerrankin mukava lääkärikäynti, kun ei mitään tehtykään :) t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihme että isäntä kuitenkin makso kassalla mutta olisko ollut niistä rapsutuksista
      t.Nero

      Poista