Kaken kanssa Tupareissa

Meidät oli Rovaniemen Kaken kanssa kutsuttu lauantaina tupaantuliaisiin Keski-Pohjanmaalle. Oli sinne Kaken ja mun lisäksi kutsuttu muitakin. Sinne oli tulossa mun emännän veli ja tytär puolisoidensa kanssa ja itse tupari-emäntä oli mun emännän sisko....ja sillä on kanssa puoliso ja lapsi ja sen isosisko ja veli. Jos teistä tuntuu sekavalta niin arvaisitte vaan kuinka pihalla meitsi oli taas kerran että kuka on kenellekin mitä sukua. Siltikin tuntui hassulta kun illan aikana, näiden vuosien jälkeen, eräs paikallaolijoista hoksasi että kaksi oli myös serkuksia keskenään. Ehkä se oli hämännyt kun ikäeroa serkuksilla on 30 vuotta.

Niin ja oli siellä myös yksi pariskunnista kummitäti ja -setä yhdelle läsnäolijalle.

 

Matka paikanpäälle kesti mulla kuusi tuntia ja saman verran myös niillä kahdella muulla

autollisella. Voisin tässä nimetä nämä porukat niin helpompi pysyä kärryillä.

Olkoon meidän porukka Auto 1, Etelä-Suomen toinen porukka Auto 2 ja Rovaniemen porukka Auto 3.  Kävi nimittäin niin hassusti, että noin viisi kilometriä ennen tuparitaloa oli suunniteltu reitti keskustaan suljettu katutöiden takia. Sitten menikin homma aika monimutkaiseksi, aikaisempi talo kun oli vaihtunut uuteen. Kaikki olivat käyneet kerran remonttivaiheessa uuden talon pihalla niin suunnitelma oli mennä tuttua reittiä keskustaan ja siitä vaiston varaisesti tuparitaloon. Nyt ei voitu suunnistaa keskustan kautta. Mun isäntä pyysi emännältä määränpään osoitetta, laitetaan vaan navigaattoriin ja etsitään uusi reitti. Emäntä yskäisi nolona että ei ole osoitetta muistissa eikä millään lapullakaan. No puhelinsoitto sitten Auto 2:lle, kertokaas mikä se osoite on. Ei ollut osoitetta sielläkään kun oli tarkoitus myös löytää keskustan kautta pihalle. No eihän hätä ollut kummoinen koska aina voi soittaa Auto 3:lle ja pyytää osoite. Ei ollut Auto 3:llakaan osoitetta mutta muisti muita paremmin että kun menee tielle numero sejase (ei kannata valita uutta reittiä keskustaan) niin noin 5 kilsaa kun ajaa niin se talo on semmoisessa kohdassa 2 kilometrin suoralla,  jossa heinälato on vastapäätä pellolla. Muuten hyvä ohje mutta kun sillä pellolla kymmeniä latoja peräkkäin.  Näillä ohjeilla kuitenkin suunnistettiin ja jännättiin josko osattais oikean ladon kohdalla kääntyä pihaan. Kaikki oli tosiaan kerran käyneet talon pihalla ennenkin mutta sen jälkeen talo on maalattu, rempattu ja pihasta purettukin joitain rakennuksia. Huomattiin kaikki kohta, että syksy oli paras aika tulla tupareihin koska tien ja talon välissä olevista lukuisista puista oli lehdet tippuneet. Talo näkyi tielle ja oli tunnistettavissa maalauksenkin jälkeen.

Tätä tarinaa sitten kerrottiin yhteen ääneen isäntäväelle niin kysyivät, että miksi ette heille soittaneet ja kysyneet osoitetta. Siinä oli semmoinen ongelma että Auto ykkösen ja kakkosen porukalla oli puhelimet vaihtuneet hiljattain ja kaikki numerot ei vielä uudelleen muistissa.

Auto kolmosella oli puhelinnumero muttei kehdannut soittaa siinä vaiheessa ja kysyä osoitetta. Olisi kuulemma näyttänyt siltä että hölmöläisten sakit liikenteessä....jep...jep.

Meitsille jäi kyllä epäselväksi että miten muka olisivat löytäneet sinne perille helpommin sen keskustan kautta, no olkoon siinä uskossa että olivat olosuhteiden pakosta hieman eksyksissä eikä mitään hölmöläisiä.

 

Kaikki löysivät perille aikataulussa ja iloinen puheensorina (lue yhteenääneen huutaminen) alkoi välittömästi. Omat kuulumiset kerrottiin ja jossakin välissä joku jopa kuunteli. Me oltiin Kaken kanssa vähän sivummalla ja katseltiin niitä iloisia ihmisiä. Välillä desibelit nousi yli sallitun, onneksi meillä molemmilla on lurppakorvat niin saatiin tarvittaessa painettua tiukasti korvatorvea vasten äänenvaimentimeksi. Meitsillä jäi yksi tarina erityisesti mieleen. Tuparitalon isäntäväki kertoi, että talo on alunperin rakennettu 1800-luvun alussa. On muuten upeasti remontoitu ja sisustettu alkuperäistä taloa ja aikakautta kunnioittaen. Kaikista tarinoista ja esineistä mielenkiintoisin oli se, että talon emäntä kertoi talossa olevan 'henkiä'. Siis parinsadan vuoden takaa...elämää vielä talon kulisseissa. Mulla nousi niskakarvat pystyyn jännityksestä kun kuulin, että talossa kuuluu välillä muidenkin kuin nykyisten asukkaiden 'askeleita' ja jokunen selkeä 'viestikin'. Kyllähän näitä juttuja välillä kuulee, että vanhoissa taloissa voi olla henkiä mutta nyt olinkin tapahtumien ytimessä !

Meitsihän luuli seuraavana yönä kaikkein pimeimpänä aikana, että nyt ne henget tuloo !

Heräsin askeliin viereisessä huoneessa.....huh se olikin yksi sukulaisista kun meni salaa jääkaapille. Kävin itsekin pyytämässä pienen yö-huikopalan.

 

Ennen yötä kuitenkin keksimme Kaken kanssa lähteä omatoimilenkille kun huomasimme ulko-oven jääneen raolleen ja koko puhelias sakki oli niin niiden omien juttujensa keskiössä, eivät siis huomaisi Kaken ja mun pientä retkeä.  Suunnitelmissa oli jäädä ihan vaan pihapiiriin, siltä varalta jos jäisimme kiinni itse teosta. Pujahdimme muina koirina ulos raikkaaseen syysilmaan.

 

"Kierrettiin pihapuun ympärillä"



"Katsottiin kaihoisasti viereiselle pellolle...mitähän siellä olisi..."



"Kake...mietitkö samaa kuin meitsi ? Ai mietit...no käydään vaan ihan pikaisesti siellä pellolla"





"No eihän täällä mitään ihmeellistä...kurkataanko vähän tien vierustaa !"




"Tässä vaan yksi tien ylitys...ei ole suuri synti"

 

"No nyt se on nähty tien toinenkin puoli, ei ollut vihreempää eikä vehreempää"






"Nyt äkkiä takaisin pihaan ennenkuin meidät huomataan...oliko se oikeaan vai vasempaan..hei tuonne nyt,  ne kutsuu jo meitä ! Muista Kake se kaikkein viattomin ilme !"



Siellähän se koko meluisa sakki tuli juuri ulko-ovesta pihalle. "Mitäs te Kake ja Nero olette lähteneet omin luvin pihalle ?! Ettehän vaan käyneet pihan ulkopuolella ?!"
"Ei tietenkään", viestitimme Kaken kanssa ilmeillämme.