sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Mökkielämää Ketun kanssa

Heippa vaan kaikille kamuille ! Meitsi oli pidennetyn viikonlopun mökillä. Se ei ollut oma mökki kun se on talviteloilla mutta kivaa oli täälläkin. Mentiin mamman ja isännän kanssa torstaina ja sitten perjantaina tuli lisää porukkaa. Kettu ja sen mamma ja pappa, sitten tuli vielä meitsin mamman velipoika. Oli siinä meitsillä iso porukka vahdittavana, tarkotan siis vahtia ettei Kettu kerjää itselleen kaikki herkkupalat ja rapsutukset. 

Oli meillä Ketun kanssa yksi muukin vahtimiskeikka kun herkkujen vahtimista. Ihmiset lähti lauantaina lounaalle siihen lähiravintolaan ja meitsille ja Ketulle määrättiin talon vahtimisvuoro. Ei siinä mitään mutta kun kummallakin meinas uni vetaista kesken vuoron ja sitten kun Kettu piristy päiväunilta niin se ehdotti että lähettäisiin seikkailemaan maastoon avonaisesta ikkunasta. Meitsillä oli päävastuu kun olin isäntänä niin oli pakko toppuutella Kettua ja kieltää sitä livahtamasta ikkunasta. 

Meillä meni Ketun kanssa tosi kivasti viikonloppu. Yhden säännön kerroin sille jo heti ekana päivänä kun se tuli. Se sääntö oli semmonen että kumpikaan ei kerjää herkkua jos toinen nukkuu. Herkut kerjätään yhtä aikaa niin kumpikaan ei jää vähemmälle.


                   "Menkää vaan rauhassa lounaalle, joo vahditaan Ketun kanssa mökkiä silmät ja                              korvat tarkkana"



"Heippa vaan, mökki on nyt hyvissä käsissä kun Ketun kanssa tarkkaillaan"


"Sinne menivät.....älä vaan Kettu ala nukkumaan...meitsi ihan pikkusen lepuuttaa valkoisen puolen silmää"

"Nero Nero tuulenpuuska aukaisi tuuletusikkunan, mennään tästä pihalle ja metsään tutkimaan !"

"Ai miksi ei Nero.....ok sitten mutta et kerro ihmisille että edes ehdotin !"


"Nyt kuuluu puheensorinaa ja mamman kailotusta, taitaa porukka tulla takaisin lounaalta"


"Hei mamma.....ai oli hyvä lounas. Kettu meinas mennä ikkunasta ulos !"

"Kiifos siankorfasta….ai se on erikoispalfinto kun en pääftänyt Kettua ikkunasta ulof"

"Jep Nero.....pikkasen epäreilua toi mun ilmiantaminen !"


"Anteeksi Kettu....se ilmianto jotenkin vaan lipsahti meitsin turvasta"


"Ihan mahtavaa Kettu kun olit meitsin vieraana viikonlopun !"

"Sano sille sun mammalle ja papalle että tuo sut taas pian meitsin luokse viikonlopuksi"


"Sinne meni Kettu ja muut vieraat, oli kiva viikonloppu vaikka nyt on pikkasen univelkaa"




10 kommenttia:

  1. Ehkä parempi, ettette karanneet ikkunasta metsään lounaan aikana. Tuskin siellä ainakaan olisi ollut ketään keltä kerjätä herkkuja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, Kettu ei nyt ajatellut loppuun saakka tota sen seikkailujuttua.
      t. Nero

      Poista
  2. Samaa mieltä Lucyn ja Ronin kanssa. Ei kannata lähteä mökkiä edemmäksi herkkujahtiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, parhaat ja helpoimmat herkut ne tulee ihmisten kädestä tarjoiltuna.
      t. Nero

      Poista
  3. Varmalla tuli univelkaa, ku oli kaikenlaista touhua ja jännää, kuama. Kyä toi Kettu on patenttityyppi sekä tiätty nätti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se Kettu nätti, taitaa sen tietääkin kun on välillä pikkasen leso.
      t. Nero

      Poista
  4. Olipa Kettu taas ovelana livahtamassa seikkailuun – hyvä, että pysyttelit valppaana valkoisenkin puolen silmällä siinä vaiheessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihan koiranunta vaan nukuin niin pysyi Kettukin sisätiloissa.
      t. Nero

      Poista
  5. Jopa meenasj Kettu tempun tehä ku olj lähössä livohkaan! Onneks kuitennii kuuntelj jären (=sinun) iäntä. Ee toenna lähtee mihinkää. Eekös sielä jossa isolla kirkolla sehhii susj nähty hilijattaen! Vuan on teellä ollunna haaska viikolloppu sielä Ketun kansa yhessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mamma sano että tuolla parinkymmenen kilsan päässä olis susi liikkunut.
      Ketun kanssa on aina hauskaa ja se on tosi hyvällä päällä kun vaan muistaa sanoa monta kertaa että se on nätti.
      t. Nero

      Poista