sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Salaperäinen Riiviö latotansseissa


Meitsi on ollut taas reissussa. Nyt oltiin siellä latotansseissa, ne kestää koko viikonlopun.
Siellä on aina paljon kivoja ihmisiä, huomiota ja rapsutuksia tulee monesta suunnasta.
Tuossa kotimatkalla laskin aikani kuluksi, siellä oli kaksitoista ihmistä ja kaikilla täysi pari käsiä. Ihmiset on siitä helppoja että kun ne lopettaa rapsuttamisen niin tarvii vaan siirtyy toisen käden luokse niin niin rapsuttaa silläkin. Siis kaksitoista ihmistä ja kaksi kättä per rapsuttaja niin yhteensä 24 rapsuttajaa.

Oli siellä semmonen salaperäinen Riiviökin. Meitsillä oli eri ulkoiluajat kun Riiviöllä niin en nähnyt kertaakaan. Mamma välillä kuiskutteli että viedäänkö nyt Nero hetkeksi lepäämään niin saa Riiviökin tulla ulkoilemaan. Luulikohan ne ihmiset että jos meitsille ei kerrota mikä se Riiviö on niin en jaksa siitä liikaa kiinnostua. Hö, tahtoo nuo kaksijalkaiset aina unohtaa meitsin super-hajuaistin. Heti kun auton takaluukku aukaistiin sinne mennessä niin haistoin että tontilla on kissa, se on musta ja 8 vee.

Hyvin noita tunteja riitti vuorokaudessa niin saatiin molemmat olla paljon ulkona, Riiviö oli yölläkin monta tuntia. Meitsi luovutti mielellään ne yön tunnit kissalle, koira kun tarvitsee pitkät yöunet enkä edes osaa metsästää.

Mammakin olis voinut nukkua pidemmät yöunet, mutta ei...siellä se oli latotansseissa yömyöhään ja nyt on siitä johtuen koomarketin muovikassin kokoiset silmäpussit.
Sitten sillä kramppailee pohkeet kun on tanssinut niin paljon ysäriä ja piti taas näyttää kaikille että osaa maikel jäksönin muunvoolkia.

Isäntä sai reissulla kesälenssun ja meitsillä on melkein yhtä isot silmäpussit kuin mammalla niin eiköhän tämä lomasakki lepää nyt pari päivää ja sitten voi taas suunnitella uusia kesälomajuttuja.

Meitsi haluu vielä kiittää isäntäväkeä, jotka järjesti taas perinteiset latotanssit. Kivaa oli meillä kaikilla ja herkullisia eväitä tarjolla. Meitsi sai oikein kaivovettäkin janoon, parasta ikinä.


"Jee täällä taas, täällä saa paljon herkkuja ja rapsutuksia !"

"Mamma täällä on mennyt musta kissa !"

"Hö ei se mitään kuule, eikä kukaan muukaan,  kun puhuu kailottaa niin kovalla äänellä niitä juttujaan"

"Seuraa vaan mamma meitsiä niin et eksy täällä tiluksilla"

"Haloo kuka kutsui ? Joo kelpaa kaivovesi juotavaksi !"


"Pikkasen alemmas kiitos, meitsi ei oo mikään kirahvi"


"On kyllä hyvää tää kaivovesi ja niin kirkasta että siitähän näkee oman naaman. Toivottavasti mamma ei kurkkaa ettei säikähdä peilikuvaansa"


"Joo isäntä, tiedän että se on keppi mutta en jaksa näin kuumalla kannella, toisitko vaikka illemmalla mulle sinne ladolle"

"Meitsi olis sit valmis sinne latotansseihin heti kun muillekin sopii"


"Huoh, mamma ja sen hyttyssuojat...toivottavasti Riiviö ei näe ikkunasta, nauraa vielä vatsansa kuralle"

"No niin, kaikki latotansseihin ja Riiviö voi katsoa ikkunasta !"


"Huomasitko mamma kaikki muut meni jo ladolle ? Kiireellä nyt, tuo huulipuna sopii íhan  hyvin siihen sun kesäfliisiin"


"Joo voin juoda vettä jos se on varmasti sieltä kaivosta eikä mistään raanasta ?"



"Mamma hoi ! Täällä sois nyt se ysäri niminen yhtye !"



"Oijoi ettei vaan mamman pohkeet kramppais jo alku-illasta kun siellä mennä jytistää sitä muun voolkkia"


"Olipas kiva päivä ja puuhakas. Nyt meitsi levähtelee niin saa Riiviö mennä ulos seikkailemaan"

"Toivottavasti Riiviö ei saa mitään raumoja jos säikähtää kun mamma tanssii maikel jäksöniä, isäntäkin säikähti ekalla kerralla kun näki mutta nyt se on karaistunut"






tiistai 19. heinäkuuta 2016

Joensuun reiteillä


Terveisiä Joensuusta ! Täällä on kaikki hyvin. Eihän tämä hotelli mikään linna ole niin kuin se edellinen yöpymispaikka mutta palvelu pelaa täälläkin.

Mamman sukulaisiakin tuli tänne, yksi porukka pohjoisesta ja toinen lännestä. Me tultiin etelästä, vielä puuttuis idän porukka mutta siellä ei asu kukaan.

Joen rannasssa on lenkkeilty ja kirkonmäellä käyty, siellä se mamma oli nuorena kavereiden kanssa pyörinyt. Ai niin oli siinä semmonen koulukin vieressä missä mamma on käynyt istumassa. Kolme asiaa se oppi sieltä koulusta. Ensiksi että sillä on kutosen lauluääni (asteikolla 4-10), toiseksi että ei tule koskaan käsityöt valmiiksi ja kolmanneksi että piirustuksen opettaja ei tykkää kun piti piirtää vappuaiheinen piirros ja mamma piirsi tikku-ukon mikä sanoi 'hik' ja käveli hattu vinossa, kaljapullo kädessä.

Meitsi lepäili tänään hotellilla ilmastointi täysillä kun muu porukka kävi torilla ja jokiristeilyllä. Tänään ehtii meitsikin vielä käydä pari kertaa joen rannassa ja kerran terdellä. Meitsi tilaa terdellä vettä jäillä ja lörtsykän. Mamma ottaa varmaan semmosen kuohujoman jäillä. Se on jo syönyt torilla yhden lörtsykän tänään niin ei kehtaa muiden nähden ottaa toista. Vähän kyllä pelottaa että mamma haukkaa palan meitsin lörtsykästä kun muut ei huomaa.


"Joensuussa paistaa aina aurinko, vanha viidakon sanonta"


"Hei odota mamma täällä on joku tärkeä viesti ! Ai se onkin se mun oma minkä jätin viime kesänä...kiitos kysymästä hyvää kuuluu..."

"On kyllä pikantti tuoksu näissä Joensuun heinissä, olis kiva merkata mutta pikkasen vaikee osua kun on niin harvaa kasvustoa"

"Ai moikka, olen Nero ja turistina täällä....ai missä on viesti...koivun vieressäkö...ok käyn tarkistamassa kun mennään siitä ohi !"

Tässähän se kollegan viesti onkin..."Tervetuloa Joensuuhun  olet sitten vaikka noutaja, mäykky, bulldoggi, pystykorva tai kaikkia niitä, ollaan reiluja kavereita  
ja eiköhän kaikille tilaa riitä"


"On täällä Joensuussa vaan reilua porukkaa, ne saa kyllä tulla meitsinkin reviireille vastavierailulle"

"Ai mikä keppi roikkuu ja missä ?"


"Nyt olis meikäpoika valmis takaisin hotelliin ja ilmastointi viileälle, kiitos"

"On se vaan niin kiva palata lenkiltä kun Tyttären serkku on odottanut ja nyt otetaan päivätirsat vierekkäin"

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Krouvin Kuningas

Terveiset reissusta ! Suunnilleen puolimatkan krouvissa ollaan ja tää krouvi on kiva paikka. Tervetuliaispakettikin oli meitsille vaikka se henkilökunta ei muistanut antaa heti kun mentiin sinne. Onneksi sitten iltapäivälenkin aikaan ne huuteli sieltä tiskin takaa että tais unohtua antaa pikku koiralle paketti. Kelpas se paketti sitten myöhässäkin kunhan eivät ota tavaksi.

Eipä tässä kummempia, huomenna matka jatkuu Töretsyn teinimaisemiin. Onkohan siellä tervetuliaispaketti ajallaan, olis varmaan hyvä jos mamma soittas sinne etukäteen ja varmistais.





"Meitsi arvostaa puolimatkan krouveja joissa huomioidaan myös pikkuiset nelijalkaiset"


"Onneksi isäntä harjasi eilen turkin niin on meitsipoika edustuskunnossa, joku voi luulla vaikka krouvin kuninkaaksi"



"No nyt joutuu ahvenensintit uimaan kuin kala kuivalla maalla"

"Kato mamma vanhan ajan raitsikka !"

"Täällä on jo ahvenen sinteillä paremmat oltavat"


"Voinko kalastella pikkasen aikaa ?"

"Parempi myöhään kuin ei ollenkaan paitsi noi pinkit kakkapussit ei oo oikein mun juttu"


"Krouvin kuningas tarvitsee nyt hieman omaa aikaa, pärjäilkää te sillä toisella pedillä"




sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Ketun uusi kaveri


Loma se vaan jatkuu. Toista viikkoa jo isännän kanssa lomaillaan ja mamma jatkaa huomenna töitä. Enää viisi herätystä ja sitten sekin liittyy lomalaisten jengiin.

Tänään tapahtui kaksi kivaa asiaa ja yksi ei niin kiva. Ensin huonot uutiset, mamma teki listaa mitä mun ja isännän kanssa pitää tehdä ensi viikolla kun ollaan lomalla ja se töissä. Se lista oli ihan erilainen kun meitsin ja isännän laatima lomalista. Meidän listalla luki pitkään nukkumista, päivänöpösiä, huikopaloja ja äksön leffoja. Mamman listalla luki pihan trimmausta, maalausta, roskiksen tallomista (että mahtuu kaikki ennen tyhjennystä), pyykin pesua ja yks imurointi. Laitettiin se mamman lista sinne 'joku toinen kerta' kansioon.

Sitten ne kaksi kivaa asiaa ! Ensinnäkin meitsi oli saanut postia laatikkoon ! Siellä oli semmonen syötävä hammasjutska. Mamma sanoo ettei haluu mainoksia postilaatikkoon, meitsille sais tulla enemmänkin.

Toinen kiva asia oli Ketun lomaterveiset Porvoosta.  Se on tosi lesona kun on saanut uuden kaverin. Sen kaverin nimi on Spock ja meitsi hieras monta kertaa silmiä kun näin ne kuvat ! Se
uusi kaverihan on KISSA ! Ei meitsillä mitään kissoja vastaan ole mutta olen antanut mennä omia polkujaan jos vastaan tulee. Mutta nyt kyllä Ketulle täydet pinnat kun on noin rohkea että kissan kanssa hengailee. 


"Moi, ai sun nimi on Oili. En oikein pidä koirista mutta Kettu on eri juttu !"

 "Hei Kettu taidat olla matkasta väsynyt, levätäänkö yhdessä kun mullakin on päivänöpösten aika"

"Joo laita vaan terkut sille sun sukulaiselle, joka on koira ja näyttää vasikalta !"

"Kuvat tuli perille Kettu ! Meitsilläkin on ollut jännä lomapäivä. Tuli postia ja sitä voi syödä !"

"Tää on samalla hampaiden pesu !"

"Oon myös vahtinut  ukkosta, kyllä täälläkin vauhtia riittää !"


"Näytä sille sun uudelle kaverille Spockille tää kuva, meitsi osaa leikkiä kissaa ! Enkös ookin notkea !"

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Äijälomalta kotiutuminen

Meitsi on tässä vähän lomaillut isännän kanssa. Oltiin mökillä kolme yötä miesporukalla. On se niin erilaista kun äijiä vaan. Kivaa siis on silloinkin kun mamma on matkassa mutta silloin pitää stressata ilmoista. Ei me äijäporukalla huomata edes minkälainen keli on, matalapaineella grillataan ja korkeapaineella grillataan.

Ihan vaan meidän kesken tässä, ei tarvii mammalle kertoa...mutta kun se sanoo mökillä niin monesti että on  liian tuulista ja palelee tai sitten liian tyyntä ja hyttyset parveileee...aurinko pilvessä ja mieli matalalla tai aurinko paistaa täysillä kuistille ja henki ei kulje. On siinä vielä yksi hankala sääilmiö, sataa rankasti tai tihuuttaa, molemmista menee tukka lättänään.

Mamma sano eilen kun tultiin mökiltä että sieltähän se rymyporukka kotiutuu. Me mitään rymytty, emäntien ennakkoluujoja tuollaiset.



"Moi Eetu, meitsi oli lomailemassa mökillä !"


"Arvaa mitä Eetu, oltiin miesporukalla mökillä niin ei tarvinnut pedata petejä koko päivänä !"

"Satoi vettä ja myrskysi kolme päivää, ei edes huomattu vasta kun puoliyhdeksän iltauutisista"


"Joo isäntä grillasi makkarat ja meitsi kalasti ahvenensintit grilliin !"

"Kiva Eetu kun oot vahtinut meitsinkin tonttia loman aikana, kerro vaan kun pitää tehdä päinvastoin !"

"Parasta loman jälkeen on kotilakanat, vielä kun palvelu pelais ettei itse tarvis pöyhiä"

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Kaikenkarvaiset lomalaiset


Meitsillä alkoi loma ! Meidän perheessä mamma jatkaa vielä pari viikkoa siellä toimistolla mutta me isännän kanssa ollaan jo lomilla. Mammaa vähän keljuttaa kun kaikilla eteläsuomen sukulaisilla alkoi loma ja sillä ei.

Tytär laittelee naamakirjaan lomakuvia venereissuista ja siellä se kettukin on mukana ihan loma-ilme päällä. Sitten kun ne ei veneile niin Tytär laittaa kuvia hiekkarannalta, kettu on kaivanut kuopan ison kiven taakse ja vilvottelee siellä. Tyttärellä on hellehattu päässä ja skumppalasi hiekalla. Mamma katselee kuvia ja huokailee että vielä kaksi viikkoa...

Me ei olla isännän kanssa tehty tarkkoja lomasuunnitelmia. Mökillä ehkä käydään ja tullaan sitten kotiin kun tulee nälkä.

Sitten kun mamman loma alkaa niin lähdetään reissuun. Ensin ollaan jossain linnassa yksi yö ja sieltä jatketaan matkaa sinne Joensuuhun missä oltiin viime kesänäkin. Se on  se paikka missä mamma asui teininä ja sen nimi oli vielä Töretsy.



"Kettu lomailee vesillä ja tähystelee kalaparvia"

"Sadekuuro yllättää välillä veneilijän, tähystäjä pakenee sisätiloihin"

"Sitten kun kettu ei veneile se lomailee hiekkarannalla ja ottaa varjoa"

"Varsajätkä tykkää laiduntaa lomalla"


"Varsajätkä piehtaroi lomatunnelmissa"

"Pitkälle piehtaroinnille on nyt aikaa kun loma"


"Meitsikin on lomalla ja tässä ensimmäisiä lomatunnelmia"







lauantai 2. heinäkuuta 2016

Pikku-ihmisiä



Eilen oli jännä ilta. Meillä oli kylässä semmosia pikku-ihmisiä ! Mamma sano etukäteen että ei saa sitten tervehtiä liian innokkaasti ja pitää kävellä varovasti niitten ohi ettei vahingossa törmäile. Pikku-ihmiset kuulemma ujostelee tämmösiä isopäisiä koiria. Tuli vaan mieleen että jos se ujostelu johtuu isosta päästä niin ne varmaan pelkää mammaa.

Meillä meni hyvin koko ilta, kukaan ei törmäillyt eikä pelännyt kenenkään päätä. Ainut että harmitti kun en saanut leikkiä pikku-ihmisten leluilla, ne oli just semmosia sopivan höttänöitä, bulldogin suuhun sopivia.

"Pikku-ihmisellä on hassut varpaat"
"Tippuisko toi sen lelu vahingossa..."

"Kuule pikku-ihminen, tuosta lelusta tuli mieleen...mulla olis ehdotus !"

"Vaihtokauppa ?"


"Toinen pikku-ihminen kuule, mun pitää ensi istua ennen kuin saat antaa sen jäätelön"

"Hyvin osasit antaa tän jäätelön ja ehdin istuakin sekuntin"


"Heippa sitten pikku-ihmiset, hyvin osasitte käyttäytyä meitsiä ei pelottanut yhtään"