lauantai 17. syyskuuta 2016

Kissa-Täti ja Dopingia

Tällä viikolla on tapahtunut vaikka mitä. Alotetaan vaikka eilisestä. Meille tuli kylään se kuuluisa Kissa-täti. Sillä on iso kissaperhe ja se löytyy täältä  Trio MiuMau ja Herra Nilsson

No ei siinä vielä kaikki...Kissatädin lisäksi tuli mamman Tytär. Ne vietti semmosta naisten iltaa kun isäntä oli miestenillassa ja poissa kotoa. Meitsiltä ei kysytty kumpaan iltaan tahdon osallistua, sieltä naistenillasta löysin itseni perjantaina. Mamma sanoo että bulldogilla on rauhallisempaa viettää aikaa naistenillassa mutta en oo ihan varma. Ainakin noista kolmesta naisesta lähtee semmonen puheensorina ja älämölö että tuskin miesten äänet kestäis. Sitä vaan ihmettelen että miten niitä henkeviä jaksaa puhua kahdeksan ja puoli tuntia yhteen menoon. Paitsi kyllä ne söi välillä mutta ei se puhetta estänyt.

En kyllä valita, sain täyden huomion ja rapsutukset Kissatädiltä. Vieläkin ihmettelen miten talentti se on. Syö, juo, rapsuttaa ja puhuu henkeviä samaan aikaan.

Eikä tässä vielä kaikki ! Meitsi pääsi Kissatädin kissablogiin !
Ehheh...mamma luki sen mulle tänään, vissiin meitsi on osannut käyttäytyä naistenillassa kun sain kehuja.  Sen jutun voi lukea täältä Sensaatio! Täti-ihmisen uusi SalaRakas !

-----

Tapahtui aikaisemmin tällä viikolla: Meitsi oli eläinlääkärissä päivittämässä hormonikapselia. En noista hormoneista mitään ymmärrä, mamma sanoo että nyt on bulldogilla kierrokset liian korkealla kun:

a) ruoka ei meinaa maistua
Meitsille maistuu kyllä kalkkunafileet ja häränlihahyytelöt, vetääkö liikaa johtopäätöksiä jos ei aina nappulat maistu

b) yökävelyä ympäri taloa
Mitä nyt vähän olen tarkistellut nurkkia ja kurkkinut ikkunoista onko pihalla kaikki hyvin

c) lenkeillä mennään kaksi metriä eteenpäin ja sitten kolme metriä taaksepäin hajujen perässä
Ehkä niitä hyviä hajuja vaan on enemmän kuin kesällä

d) toistuvat juntturat lenkillä
No sitten kun niitä hyviä hajuja löytää niin mikäs kiire siinä on minnekään liikkua

Ei mua haittaa semmonen kapseli, ei se ole ennenkään haju- tai makuaistia vienyt ja edelleen nätin tytön edessä tekee mieli kävellä ryhdikkäästi ja kaukana mammasta.
Lääkäri sano että kapselilla on pitkäaikainen doping-vaikutus, se kestää 720 päivää. Meitsi ei saa kilpailla sinä aikana. Ei paljon vaikuta mun elämään tuo doping-sääntö kun kilpailen vaan huomiosta ja parhaista petipaikoista.


"STOP mamma älä vedä ! Elämäni paras haju...tässä voi mennä hieman...."

"No just...joku raja se mullakin on niissä hajuissa..."

"STOP....tässä on mennyt vaalea labbis...olisko naapurin Lettu"

"Herrasmies jättää neidolle viestin niin ettei muut huomaa"

"He...meitsi saa kohta dopingia !"


"Semmosen kapselin tulin hakemaan, eihän se vie haju- eikä makuaistia ?"

"Hyvä palvelu kun saa samaan hintaan parturoinnin"



"Ja vielä turkin pesukin...montako tuntia meitsin vastaanottoaika on ?"

"Nyt tarkkana tohtori ettei satu sormeen !"

"Sydänäänet...no voi olla vähän tykytystä kun näin semmosen villakoiraneidon tossa vastaanotossa"

"Pyydätkö isäntä niitä peurankorvia mitä otettiin viime kerralla !"

"Joo maltan odottaa...hei tiedoksi sun rapsutus ei ihan osu..."


"Jos mun mamma maksaa sille sopis laskut Euron erissä"


"Näkemiin, onneksi isäntä makso tälläkin kertaa niin ei tarvii nolostua tinkimisestä"






23 kommenttia:

  1. Ai että semmoista doupinkia! Parempi se kuin niks-naks. t. Sulo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo kuule, kerrankin oon mamman kanssa täysin samaa mieltä. Boltsit pidetään ja otetaan vähän dopingia.
      t. Nero

      Poista
  2. Vautsi, monta naesta ruaputtamassa ja herkkuja antamassa :) Ja oekeen esjmerkillinen liäkärjreessu. Kyllä oot ollunna niinku miehet konsannaan.Parempi se kaet on jottae touppinkija ottoo ettee mäne mielerraaha niissä hormoonjhööryissä. Hyvvee viikolloppuva vuan sinneppäen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin olla useamminkin naistenillassa, siihen meteliin kyllä tottuu. Kivaa sunnuntaita !
      t. Nero

      Poista
  3. Ai ovat päättäneet sulle doupingia laittaa? Mikäs sellaisen tarpeen pukkas? Mulla ei ole sakset uhkana eikä olla puhuttu kapseleistakaan. Kyllähän ne hyväntuoksuiset nartut vähän pistää sykkeet vilkastumaan, mutta ei niin paljoa, että menis ruokahalut ja yöunet. Ollaan kuultu, että niinkin voi miehiselle urokselle käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla jo neljäs kapseli, vuoden kestää yksi.
      Mulla on vissiin voimakkaat vietit ja boltsit on vielä tallella.
      t. Nero

      Poista
  4. Vai semmottinen rakkaus on syttynyt. (Kävin lukemassa Kissatädin blogista. Kissatäti voi seuraavalla kerralla tuoda jonkun pikku-mirrin mukanaan, niin kuluu sinunkin aikasi paremmin.
    Vai tommonen kapseli sinulle laitettiin. En ole kuullutkaan moisesta kapselista. Kolmas kuva osoittaa, että kapseli taitaa olla tarpeeseen =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olishan se kiva nähdä joku kissakin, osaakohan ne leikkiä bulldogin kanssa.
      t. Nero

      Poista
  5. Kyllä sä, Nero, ootkin semmonen Herrasmiäskoira, että varmalla naiset lakoo sun komeutes eessä. Joo. Ai tommosia touppinkijuttuja sä sait! Meil ei oo enää palleja, palloja vaan. Joo sillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu että naiset kyllä antaa enemmän rapsutuksia ja huomiota kun miehet
      t. Nero

      Poista
  6. Olen niin kade Triolan-tädille! :-o Tunnetteko te jo ajalta ennen blogia, kun kuulin hauvavauvapusuista ja muutuin vieläkin vihreämmäksi? Pari etäpusua täältä lurpsautan, jotten jää ihan ilman. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mamma ja Kissa-Täti on ollut samassa toimistossa töissä yli kymmenen vuotta sitten, sieltä ne jäi ystäviksi.
      Etäpusut täältäkin sinne !
      t. Nero

      Poista
  7. Hei vaan, ei olla taidettu ennen tervehtiä, vaikka ollaan samoissa blogipiireissä. Tuli tuossa mieleen pari kysymystä: 1) puhuiko ihmiset ruoka suussa? Ja 2) saako ihmiset vetää, ja koirat ei?

    Hyvät jutut sulla, mutta olet kyllä aika pelottavan näköinen näin kissanäkökulmasta. Emme kuitenkaan anna ulkonäön haitata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve ! Tohon ykköseen on varma vastaus, puhui ne vaikka oli ruokaa suussa. Kakkoskysymys on vaikeampi mutta ei niitä ihmisiä ainakaan kukaan toru vaikka vetäiskin lenkillä väärään suuntaan.
      T. Nero

      Poista
    2. Niin arveltiinkin, että puhui ne ruoka suussa. Vaikka on ymmärretty, että niin ei pitäisi tehdä. Sekin kuulostaa ihan ihmismäiseltä, että vetävät lenkillä eikä kukaan toru. Ihmisillä on kahdet säännöt siis myös koira-asioissa. Niillä on kissa-asioissakin.

      Ai niin. Meidän Figollakin on ollut sellainen kapseli. Nyt sillä ei enää ole kapselia sen enempää kuin niitä osasiakaan. Teillä on yhteistä!

      Poista
  8. Nero, sä oot maailman komein ja ihanin amerikan buldoggi <3
    Ja kyllä toi douppaus on hyvä juttu kun mä ihan huolestuin kuin sulle ei meinannut herkut maistuu. Onneksi sentään kalkkunleike maistui !

    Ps. Teidän perhe + Tytär rocks <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moro Kissa-Täti ! Kiva kun kävit, sun pitää käydä useammin !
      t. Nero

      Poista
  9. Onpas sulla ollut kiirettä! Sitä on kyllä Kisa-tädille pakko olla Salarakas, eihän se nyt voi koiraa julkisesti rakastaa.
    Noilla perusteilla, joilla mammasi perusteli tuota dopingia niin minunkin pitäisi hakea tuollainen kapseli. Kaikkien noiden yllä mainittujen lisäksi yritin tässä viikonloppuna äippää (tiedät-kyllä-mitä) eikä se tykännyt yhtään. Puhumattakaan Jäbästä. Uhkasi mua häkillä, kun käyn kuulemma liian kiihkeänä. Että pakko oli rauhoittua ilman aineita. Ainakin hetkeksi.
    Mukavaa viikkoa! t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo vielä vaikuttanut dopinki täällä, edelleen hajut hurmaa lenkillä ja mammaa viedään hajusta toiseen
      Kivaa viikkoa sinnekin !
      t. Nero

      Poista
  10. Triolan täti onki semmonen makee mimmi! Ja makeet mimmit ei voi olla tuntematta sydämen tykytyksiä, kun näkee sun kuvia ja juttuja...saatika ( saatikka ? ....mikä ihmeen tikka..) että näkee sut livenä.
    Määpä kerron sulle oudon jutun meidän 9 kk ikäisistä tytöistä ( toiselta on nipsastu jotain pois alaosastosta ja toiselta ei ). Hurjaa kurnutusta ja kiehnaamista ja Mini, toinen tytöistä joko astuu Missyä , joka on hormoonihöyryissään ekan kerraan tai sitte Mini kulkee nenä Missyn persiissä kiinni.
    Mua ei moiset hommat kiinnostaa, juoksen karkuun tai murahdan ( no eilen annoin Missyn nuolla tukkani märäksi ), terveisin Papu 10 eiku 11 vee ja olen sentään saattanut maailmaan 5 vauvaa ihanan kissaneidon kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho sielläkin hormoneja liikkeellä, jonkinlainen epidemia taitaa nyt syksyllä olla
      t. Nero

      Poista
  11. Vau! Olet päässyt kissablogiin! Ja saanut vielä kehuja! Siihen ei ihan joka koira pystykään!
    Toivottavasti doping auttaa toivotulla tavalla. Sinun seisahdusjuntturasi voivat olla vähän vielä hankalampia keskeyttää kuin meidän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei meillä neuvotella koska lähdetään liikkeelle juntturan jälkeen, meitsi päättää !
      t. Nero

      Poista