lauantai 7. heinäkuuta 2018

Mökilta paluu ja kesäpiisi



Moikka kamut ! Vähän on ollut radiohiljasuutta täältä mutta siihen on hyvä syy. Meitsi on ollut isännän kanssa mökillä koko viikon kun meillä on ollut loma. Ollaan maalailtu vierasmökkiä ja muitakin urakoita tehty. 

Mökillä oli parasta kun naapurimökin Flash kävi moikkaamassa monta kertaa joka päivä. Flash keksi uuden kivan leikin itselleen. Se kähvelsi meitsin narulelun ja monta maalipensseliä ja vei ne omalle mökilleen. Flashin isäntä sitten palautteli niitä niin sai sekin kivasti liikuntaa. Hyvin osas Flash valita maalipensselit, otti aina semmoset mitkä ei oo vielä sotkettu maaliin.

Toiseksi parasta tai siis rentouttavaa oli kun mamma oli töissä niin ei jahdannut meitsiä kameran kanssa. Niin ja onhan sekin rentouttavaa kun ei koko ajan joudu vastaanottamaan niitä turpapusuja. On se mamma ihan kiva mutta välillä vois vähän relata sen kameran ja turpapusujen suhteen.

Joo eilen tultiin mökiltä ja mamma oli tosi iloinen. Antoi ensin meitsille kolme turpapusua ja sen jälkeen isännälle yhden.

Mammallakin alkoi nyt loma. Meitsi raportoi sitten lomareissuilta. Sain kuulla tänään ilouutisen ! Mamma on järjestänyt ensi viikolla meitsille blogikamu-treffit ! Hugo ja Vito  lupas tulla lenkille meitsin kanssa kun ollaan Oulussa. Tosi kivaa, ne on vaan niin vilkkaita kavereita, toivottavasti meitsi pysyy tahdissa.

Täältä voi katsoo Hugon ja Viton seikkailuita:


Sitten vielä yksi juttu. Mamma halus julkasta täällä meitsin kesäpiisin. Jos ollaan rehellisiä niin se piisi on ollut jo täällä blogissa aikaisemmin ja tais olla talviaikaa kun oli ensijulkaisu. Mamma oli sitä mieltä että se sopii myös kesäpiisiksi niin sen tahdissa sitten meitsi toivottaa kaikille lukijoille ja blogikamuille hyvää kesää !



"Jaahas, mökiltä palattu isännän kanssa....ensivilkaisulla näyttäis kaikki olevan hyvin takapihalla"

"Täältäkin katsottuna kaikki hyvin !"

"Aika kuuma päivä ja ei edes makuualustaa patiolla..."


"Mammaaa…kiitos pedistä mutta ihan liian kuuma paikka !"

"Onneksi on raikasta vettä mutta mammaaaaa…..sisällä ois viileämpää ja meitsi tarvii päiväunet"

"Hehe mamma on aika helppo ja kohta kerron sille että päiväsiankorvan aika"


"Tässä kamut mun riimiksi tästä piisistä , oikein hyvää kesää kaikille !"


                                           









8 kommenttia:

  1. Ahkerina olitte olleet siellämökillä isännän kanssa. Flashillä on jännä huumorintaju, kun viihdytti teitä pihistämällä työkalut ;)
    Käytiin vilkaisemassa Hugon ja Viton blogia. Kivaa seuraa on sulla tiedossa Nero.
    Toi sun lauluvideosi on kyllä huippu hauska ja hieno. Piti ihan nousta sohvalla istumaan ja kuuntelemaan upeaa ääntäsi. Harmi ettet ehtinyt Savonlinnan oopperajuhlille esiintymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oulussa on suomipoppifestarit, pitäiskö yrittää siellä.
      t. Nero

      Poista
  2. Lauluasi on aina yhtä ilo kuunnella, oli sitten kesä tai talvi. :) Kappaleesi tulevat aina niin suoraan sydämestä.
    Mukavaa kesälomamatkaa! Kiva, että tapaat blogikamuja taas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo jänskää tavata Hugo ja Vito, mennään yhteiselle lenkille.
      t. Nero

      Poista
  3. Kerrohhan terveeset Hugolle ja Vitolle, teellä on takkuulla mukavata yhessä. Kyllä ee oo tuon sinun kesäpiisin voettanutta :) Voesit sielä Oolun torilla vetästä tuon piisin. Kyllä lakkoes tytöt jalakoehis justiisa niinku sillä Ropinilla ikkään! Ilosta lommoo teelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrotaan terkut Oulun kamuille. He, oishan se kiva kun Oulun likat vanittais meitsiä kun laulasin torilla
      t. Nero

      Poista
  4. Tosi käheetä! Ihan kaikki. Laulua myäden. Joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on kivaa aikaa kun pääsee enemmän reissuun kun talvella.
      t. Nero

      Poista