Terve vaan kaikille ! Meitsi on ollut viikolla isännän kanssa mökillä ja mamma töissä. Puuhasteltiin pikkuaskareita mökillä ja tietysti uitiin monta kertaa päivässä kun oli niin kuuma. Naapurin Flash kävi pari kertaa turisemassa meitsin kanssa niin aika ei käynyt pitkäksi.
Eilen tultiin mökiltä ja mamma halus työviikon päätteeksi pihalle nauttimaan puolimakeaa juomaa ja lukemaan roskalehteä. Joo ei se yksin sinne halunnut vaan isännän ja meitsin myös mukaan, halus vaihtaa kuulumiset aina kun vaihto lehdestä sivua.
Ei mennyt mamman suunnitelmat ihan putkeen kun siellä pihalla oli niin paljon ampiaisia ja nekin ois halunnut sitä puolimakeaa juomaa. Mamma pelkää ampiaisia ja pinkasi aina välillä juosten karkuun. Muisti kuitenkin ottaa puolimakean juoman mukaan ja toiseen käteen lehden. Onnistui se juostessa kerran hörppäämään lasista mutta lehden lukeminen samaan aikaan ei onnistunut.
Mammahan saa omasta mielestään useasti hyviä ideoita. Eilen se hoksasi että isäntähän voi hätistellä ampiaisia samalla kun mamma nauttii juomaa ja lukee lehteä niin ei tarvitse mennä sisälle. Isäntä teki työtä käskettyä ja huitoi ampiaisia lehden kanssa kauemmaksi mammasta.
Ei se isäntäkään jaksanut tuntia enempää olla ampiaiskarkotin ja ehdotti sitten että eikös mennä koko porukka loppuillaksi sisälle nauttimaan lämpöpumpun viileydestä. Ihme kyllä mamma suostui heti, tais johtuu siitä kun roskalehti oli luettu ja lasi tyhjä.
Tänään aamulla pääsin tarkistamaan pitkästä aikaa tutut lenkkipolut. Kaikki oli kylällä hyvin. Ei näkynyt ketään kavereita tai tyttöystäviä mutta kivoja viestejä oli jätetty reitin varrelle. Oman kylän Roope viestitti ja varoitteli kuumasta asfaltista. Naapurin Eetu oli jättänyt viestin että pitää varoa niitä ampiaisia. Yksi nimeltä mainitsematon tyttöystävä-ehdokas oli jättänyt vaan semmosen sydämen muotoisen merkkauksen ja keskellä luki Nerolle.
Aamulenkin ja aamiaisen jälkeen oli vihdoin aikaa tutustua ameriikan Kanaan. Muistatteko sen tuliaisen minkä sain Rovaniemellä lomaillessa. Otin Kanan mukaan ja mentiin ilmalämpöpumpun alle vilvottelemaan. Meitsiä alkoi aika pian nukuttamaan vaikka mamma otti meistä valokuvia (tai ehkä just sen takia). Oli aika yllätys että Kana tykkäskin poseeramisesta eikä olis malttanut alkaa nukkumaan.
"Pikkasen vihreätä ruokavalioon tekee hyvää, niin sanoo mammakin kun laittaa rucolan lehden grillimakkaran päälle" |
"No niin Kana eikös ole ihanan viileä tässä ilmalämpöpumpun alla....ai mamma ottaa meistä poseerauskuvan" |
"Nyt vois kyllä ottaa pienet aamu-unet jooko"
"Se tunne kun Kanaa ei nukuta ja se haluu vaan jatkaa poseeramista"
Hihi, olipas taas hauska postaus! Hyvin sanailet, Nero. Helposti voi silmissään nähdä teidät siellä pihalla ampiaisten kanssa ;)
VastaaPoistaKanahan on ihan linssilude! Kuvauksellisen parin muodostatte, Nero. Sullakin nuo ilmeet on niin paljonpuhuvat, että selvästi näkee mitä mieltä olet poseerauksesta, kun mieli tekis ottaa nokoset.
Mamma se jaksaa ton kameran kanssa jahdata, onneksi saan välillä aika hyviä herkkupalkintoja. Kana on vähempään tyytyväinen.
Poistat. Nero
Ehkä Kana on joku amerikkalainen entinen huippumalli, kun tykkää noin poseerata? Me on saatu myös nauttia ilmalämpöpumpun viileydestä, kun on käyty meidän lapinkoiraystävien luona. Ninni ja Moona eivät ole juuri heinäkuussa poistuneet ilmalämpöpumppunsa alta.
VastaaPoistaVoihan se olla että Kana on ainakin sukua jollekin huippikselle. Nytkin se tossa sohvalla poseeraa ja odottaa että mamma tulis kuvaamaan.
Poistat. Nero
Neon ne vesj´pussit kuule hyvä laettoo sinne terassille. Ampijjaestenkarkottimiks. Meellä on kokkeelussa. Ee oo tänäpäevänä aenakkaa näkynnä ampijjaesija :)
VastaaPoistaTuommonen viilennysvehe se meelläe huutaa tuntisotalla. Ja äet asettaatuu iärelle. Minen niinkää siitä välitä, liijjan kylymee tulloo minummielestä.
Äet tykkeis tuommosesta kanasta mittee saes kuvata :) Meekäläenen ku ee siitä mallihhommasta liijjemmin piittoo. Sulla on tuo posseeraas kyllä hyvässä hallussa, oot kuvvaaksellinen kaverj.
Ei meitsikään aina siitä poseerauksesta välitä, pikkasen pitkäveteistä hommaa. Oon huomannut kun laitan silmät (tai ainakin toisen) kiinni niin mamma sanoo hö ja lähtee muihin hommiin.
Poistat. Nero
Ampparit on kamalia - ja paarmat myös. Vitsit, kun en tajunnut pestata itselleni paarmankarkotinta. Tunninkin kun olisi saanut lojua rauhassa laiturilla, vaan ei! :-o Terveisiä Ameriikan kanalle - ja viileitä hetkiä lämpöpumpun äärellä! :) Sellainen olisi kiva meillekin, sillä Hupsuttamo alkaa olla jo melko paahtava.
VastaaPoistaJoo mökillä on niitä paarmoja, ne on kyllä tosi ärsyttäviä ja sinnikkäitä vaikka kuinka tassuilla huitois.
Poistat.Nero
No justiinsa, viilennystä täs tosiaan kaipaa kaikki Kanaa myäden, kuomahyvä.
VastaaPoistaKanallakin on välillä hikiset kainalot mutta sitten se menee ilmalämpöpumpun alle.
Poistat. Nero
Kana on vielä kuosissa... meillä ei ole niinkään amppareita, mutta mökillä on hevosen kokoisia paarmoja...
VastaaPoistaMeilläkin on mökillä niitä isoja paarmoja, en tykkää.
Poistat. Nero