lauantai 13. huhtikuuta 2019

Pääsiäisnoita-teoriat

Tänään kuulin hyviä uutisia mammalta. Ensi viikolla on pääsiäinen ja neljä päivää vapaata. Ehditään tehdä pitkiä lenkkejä ja ottaa takapihalla aurinkoa. Varmaan on taas hyviä huikopalojakin pyhäpäivien kunniaksi. 

Isäntä oli tänään päivällä asioilla ja mammalla iski just sílloin puheripuli. No arvatkaa kuka sit joutu kuuntelemaan sen kailotusta ainakin tunnin ennen kuin se väsähti omiin juttuihin ja mentiin päivätirsoille. 

Mamma kerto pääsiäisnoidista niitä juttuja. Huomenna pikkunoidat kiertelee ovelta ovelle ja virpoo ja varpoo, palkkioksi ne saa suklaamunia. Mammakin osti kaupasta niitä suklaamunia ja söi tänään jo yhden kahvin kanssa vaikka oli erikseen ostanut itselleen kismetin. Toivottavasti niistä munista jää huomiseksi ettei jouduta koko porukka päiväksi evakkoon kun ei ole antaa virpojille palkkioita. 

Joo sitten mamma kerto siitä oikeasta pääsiäisnoidasta joka lentelee luudalla pääsiäispyhinä. Mamma haki ulko-oven vierestä luudan ja havainnollisti meitsille niitä pääsiäisnoita-juttuja. 

Meitsi yritti olla kohtelias ja kuunnella mamman noita-teorioita koko tunnin vaikka se on kertonut ne jo seitsemänä aikaisempanakin pääsiäisenä. Pikkusen ne jutut kyllä on vuosien aikana muuttuneet mutta yksi asia pysyy vuodesta toiseen samana. Mamma syö niitä pikkunoitien suklaamunia etukäteen ja isäntä joutuu varmaan menemään taas sunnuntai-aamuna kauppaan heti kun se aukeaa. Sieltä tulee sitten uusi suklaamunalajitelma ja perhe ei joudu evakkoon.


"Onpas hyvän tuoksuisia nää tulppaanit"


"Joo huomasin kyllä mamma myös suklaamunat ja puput"


"Tiedetään ne on niille pikkunoidille jotka virpoo ja varpoo huomenna"


"Jaa ei se mamma meitsiä kuuntele...kertoo sitä samaa pikkunoita juttua minkä jo muistan aikaisemmilta vuosilta"


"Ahaa nyt tuli käsky toiseen huoneeseen kuuntelemaan pääsiäisnoita juttuja"


"Joo-o mamma....tiedetään....noita lentää pääsiäisenä luudalla...."

"Niinpä....pääsiäisnoita on vanha akka ja sillä on hapan ilme..."


"Tuleepa mieleen eräs hyvin läheinen naisihminen...."


"Jep jep….ai tämmöisellä luudalla se vanha noita lentelee..."

"Nyt on meitsin sisäinen kellon mukaan mennyt tunti kuunnellessa mamman pääsiäisnoita-juttuja...otan lasittuneen katseen jos se mamma sit tajuis pitää taukoa…"


























10 kommenttia:

  1. Vieläkö on suklaamunat tallella vae kerkiskö mamma maestelemmaan kaekki? :) Tuommosija noetajuttuja oon minnäe kuullunna. Yhtää oekeeta noetoo en oo kyllä nähnnä. Yhen paljo semmosta muistuttavan kyllä jokapäevä :)
    Pittää olla piäsijjäesaekaan silimä tarkkana jos vaekka näkis semmosen lentävän tappaaksen. Tulehhan huastammaan het sittä jos satut näkemmään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei täälläkään oo näkynyt kun tuo kotinoita, laittelen heti päivitystä jos näkyy sitä lentävää.
      T. Nero

      Poista
  2. Me valitaan tänäkin vuonna evakkoon lähteminen. :'D Yksikään pääsiäismuna ei selviäisi meillä pikkunoidille asti, niin on otettu vain tavaksi piileskellä kodin ulkopuolella niin kauan, että pikkunoidat ovat palanneet koteihinsa sokerihuuruissaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään käynyt kovin montaa pikkunoitaa, mammalle jäi monta suklaamunaa.
      T. Nero

      Poista
  3. Meillä oltiin ihan sattumalta virpomisen aikaan pitkällä lenkillä. Ei olla vielä ostettu suklaamunia, ne olis jo moneen kertaan täällä kummitteleva kotinoita imaissut kitusiinsa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei enää yhtään suklaamunaa kun mamma ahmi ne eilen illalla. Sitten ihmettelee kun turvottaa. T. Nero

      Poista
  4. Toivottavasti ovella kävi kivoja pikkunoitia – ja luudalla lentelevä bulldoggi sai toivottavasti kalkkunasiivuja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä meitsi saa aina lakisääteiset kalkkunaleikkeet ja extraakin vaikkei muistas virpoa ja varpoa
      T. Nero

      Poista
  5. Jaahas, teil on oikee pääsisäisnäytös elikkäs shou ihan omasta takaa. Joo. Kätevää. Jäiks niitä munia virpojille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se isäntä onneksi vahti että kaikille virpojillekin jäi suklaamunat.
      t.Nero

      Poista