maanantai 23. toukokuuta 2016

Kesäkauden julistus


Täten julistan meitsin kesäkauden avatuksi ! Ei tule kesää mulle ennen kuin on saanut jäätelöautosta tilata annoksen. Tänään oli onni myötä. Jäätelöauto pysähtyi meidän tiellä ja mamma ehti töistä ajoissa. Oli se sanonut sille työkaverille, jonka nimi on Pomo että nyt pitää lähteä aikaisemmin kun on jäätelöauto tulossa oven eteen.

Olen yrittänyt jo monta vuotta opettaa mammalle, että ei kannata tilata niitä jäätelöitä ennen kuin auto on pysähtynyt ja sävelet soitettu. Ei se usko, siellä se jo huitoo tien varressa vaikka jäätelöauto vielä liikkuu ja biisit soi ! Pikkasen hävettää kun kylän lapsetkin osaa mammaa rauhallisemmin odottaa sitä jätskiautoa.

Nyt  voi kesä alkaa, hyvää jätskikesää kaikille !




20 kommenttia:

  1. Lissee tämmöstä! Sano äet. Ja sano että oot iha liikuttavan sulonen ku kuuntelet niin tormakkana tuota iäntä ja sittä vastoot sille <3 <3 Toevottavasti jiätelöt maestu. Kyllä kuuluu jiätelö kessään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä jäätelö maistuu aina, jos meitsiltä tai mammalta kysytään. Mamma ei vaan malta tormakkana odottaa tilausvuoroa.
      t. Nero

      Poista
  2. Hienosti kommunikoit jäätelöauton kanssa Nero! Taisit sopia jo seuraavasta käynnistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vähän harmittaa kun nykyään jätskiauto käy vaan kerran kuussa mutta pitää olla sitäkin tarkempana että on takapihalla oikeaan aikaan tekemässä tilauksia.
      t. Nero

      Poista
  3. Apuva, me ei olle koskaan maistettu jädeä... Pitäis varmaan ostaa ihan meille. Vallu kyllä kuulemma sai aina oman annoksen. Mutta ihana tuo sun sävelkorva...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alussa oli aika epävireistä noi meitsin tilailut mutta vuosien saatossa on sävelkorva kehittynyt
      t. Nero

      Poista
  4. Nyt on kesäkausi virallisesti avattu! :-D Ihana tuo sun jäätelöaaria, ja suukin vähän jo luppasi siihen malliin, että olit jo päättänyt, mitä makua tilaat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on oikeastaan perusvanilja se mun juttu, hätätilassa käy mansikkakin
      t. Nero

      Poista
  5. Oi ei! Olet kyllä ai-van ihana kun jäätelöserenaadin vetäset. Ihan väkisin täällä suu menee hymyyn. Ja ihan selvästi kyllä tiedät, mitä tuo ääni merkkaa. Kieli lipasi siihen malliin, että herkkua on tiedossa.
    Ihanaa kesää sinulle, sekä mammallesi ja isännällesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin hyvää kesää meidän koko poppoon puolesta !
      Juu kyllä tiedetään mitä nuo sävelet merkkaa, suu napsaa heti.
      t. Nero

      Poista
  6. Siis mä ns.repesin!
    Voi että tuota Neroa!
    Aivan ylivetovideo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keh keh... kiitos...onhan tässä monta kesää harjoteltu
      t. Nero

      Poista
  7. Sä olet Nero niin komeakin, kun lurautat ylväänä sun serenaadin. Ja vähän kyllä hassu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiskohan tota käyttää serenadina jollekin tytölle ?
      t. Nero

      Poista
  8. Tämä oli hassuinta, mitä on vähään aikaan nähty! Eikä yhtään arvattu, mitä tulee tapahtumaan, kun katsottiin, miten hienosti seisot paikoillasi ja sitten aloitkin laulaa! Ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluiskohan ne tohon jätskiautoon vaihtaa sen melodian vaikka meitsin lauluun...saisin vähän kesätienestiä...
      t. Nero

      Poista
  9. No nyt oli kyllä tosi komee vastaus jätskiauton musisointiin! :D Mitäs jädeä tilasit? Mä syön yleensä vaan vaniljaa, hedelmäiset maut on vähän liian eksoottisia.

    Ja hei huikeen suuret myöhäiset synttärionnittelut! Kuus vuotta on tosi komee ikä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, perusvanilja on mun juttu !
      Kiitos onnitteluista, huomasin tänään että siellä ollaan
      5 päivää nuorempia :)
      t. Nero

      Poista
  10. Joo-o, me nähtiin sun video Naamakirjassa. Vaik siin oli vaan maininta, että Maailman Komein Buldoggi (tai jotain), niin me heti arvattiin, että se oot sinä, kuomahyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehheh....oisko joku noin kirjoittanut naamakirjaan...
      t. Nero

      Poista