perjantai 16. joulukuuta 2016

Eläinlääkäri ja kassikoira

Nyt on pikkasen kauan mennyt edellisestä raportista mutta se ei johdu meitsistä vaan mammasta.  Sillä on töissä joulukiireitä ja menee aamulla aikaisin sinne toimistolle...niin ja tulee illalla vasta sen jälkeen kun ollaan isännän kanssa oltu jo iltalenkillä.

Mamma kun tulee työkiireiden jälkeen kotiin niin se ensin ahmii ruokaa ja sen jälkeen katsoo vartin telkusta draamaa ja nukahtaa tv-tuolille.  Ollaan sitten isännän kanssa herätetty se nukkumaan hyvissä ajoin ennen iltauutisia.

Yhtenä iltana tällä viikolla mammakin ehti koko porukan iltarientoihin. Me mentiin eläinlääkärille. Meitsille on kasvanut semmonen patti tonne rintalihasten kohdalle ja isäntäväki alkoi huolestumaan. Sitä käytiin näyttämässä eläinlääkärille ja saatiin hyviä uutisia. Se on vaan rasvaa, sitä samaa mitä mammalla on vyötäröllä. Ei se ole vaarallista mutta ilkeän näköistä.

 Ai niin meitsin blogikamut, semmoset tuuliset pojat Myrsky ja Tuisku oli laittanut kehiin  kesäkuvahaasteen. Meitsikin vastaa haasteeseen ja lopussa yksi kesäkuva.

Kivaa viikonloppua ja Joulun odotusta !


"Ei voi olla....hehe tuo pikkukoira odottaa eläinlääkäriä laukussa !"

"Loukkaantukohan se jos pikkkasen kysäisen..."

"Hei pikkukoira...miksi oot kassissa ??"


"Kuule isopäinen koira, tässä kassissa on kiva matkustaa. Sitten kun on tehnyt jutskat ja alkaa väsyttämään niin täällä voi matkustaa ja  katsella maisemia !"


"Jep jep...en ehkä suostuis..."

"Aijaa...nyt tutkitaan se patti ja otetaan näytteet....no näkyykö mitään erikoista ?"


"Ai pitää rauhassa odottaa labratuloksia..eihän tässä kiire eikä jännitä yhtään !"


"Hei joko ne labratulokset kohta tulee, täällä on jo jännitetty kolme minuuttia !"

"Nytkö tuli tulokset....mitäs....ai kaikki hyvin...ei edes jännittänyt"

"Kiva mennä taas kotiin...ehkä vähän jännitti lääkärissä mutta ihan vähän vaan. Pikkkasen jäi mietityttämään että aika kiva sillä pikkukoiralla kun saa välillä matkustaa kassissa...mitäs jos meitsikin..."


"Kato mamma, meitsi vois hyvin lenkillä  jutskien jälkeen rentoutua ja katsella maisemia kassista"

---------

Sitten Myrskyn ja Tuiskun kesäkuvahaasteeseen. Tässä meitsi mökin kuistilla heinäkuussa ilta-auringossa. Kesä on...bulldogin parasta aikaa...






14 kommenttia:

  1. Tota noin niin, kuamahyvä, melkosen kookas reppu kyl pitäs olla ja ehkä myäs kärryt, että sut sais semmoseen mahutettua. On se hyvä, että oot tommonen jalkava poika. Joo, kesä on kyl koiran parasta aikaa, on joo. Ja hyvä ettei sulla ollu mitään vakavaa pattia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi kärryt kuulostaa hyvältä idealta, ei sitä aina jaksais koko lenkkiä omilla jaloilla ja olis kivaa vaihtelua. Voitais mamman kansssa laskea kärryillä alamäet niin tulis sitä vauhdin hurmaakin. T. Nero

      Poista
  2. Lätkäkassi ? Sinne voisi Nerokin salskeana ja komeana herraskoirana mahtua ;) ?

    Ihana kesäkuva !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin tilata semmosen lätkäkassin joulupukilta mutta tajuiskohan mamma mitä varten sen on...ettei alkais vaikka likapyykkiä sinne keräämään
      t. Nero

      Poista
  3. Hienoa, että patti on harmiton! Hauskan kassikoiran tapasit.
    Se on meidän pienten koirien kohtalo, että kassiin saattaa päästä/joutua joissakin tilanteissa. Minä en kasseissa ole ollut, mutta kerran tulin matkakopassa elliltä,kun oli taju kankaalla hammashoidon jälkeen. Taksissa virkosin ja otin hirrrveät pultit "missä katiskassa minä oikein olen, POIS täältä HETI!" En viihtynyt.
    Palvelijatar herkistelee tuota sinun kesäkuvaasi katsellessa, "oi miten ihana ilme Nerolla on!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinä oot Parek ollut kassissa, aika jännältä kuulostaa !
      Kesää ja ilta-aurinkoa on joo pikkusen ikävä
      t. Nero

      Poista
  4. Hurraa harmittomalle patille! Kamujen terveys on itsellekin sydämen asia.
    Ehkä sä voisit Nero laittaa jonkun sun mamman veskan päähän ja leikkiä, että oot kassissa ;)
    Tota kesäkuvan ruttuhuulta on täällä yks mamma tiiraillut siihen malliin, että kohta teillä soi ovikello... se on sitten meidän mamma, joka ei saa koskaan tarpeekseen koirien kuonojen ja lörppähuulien hypistelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se meitsinkin mamma aina juttelee (lässyttää) mun kuonolle ja lörppähuulille, rakkautta kai se on.
      Voin kokeilla miltä tuntuu kun laittaa mamman laukun päähän, pitää vaan varoo ettei ne kaikki huulipunat kolahda päähän
      t. Nero

      Poista
  5. Tiälläe on äet hurmoksissasa katellunna tuota kesäkuvvoos :D Ompa hyvä juttu että patti olj vuan vuaraton. Suattashan se olla että pitäsj olla pikkusen isompi kassi sulle...ja mammalles kärrit missee kulettoo sitä kassija :) Ellillä käänti se jännittää aena.Ku ee tiijjä etukätteen mittee sielä tehhään. Onneks sulla mänj tuo reessu hyvästi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku ihme jännitys tulee aina kun avaa sen eläinlääkärin oven...vaikka i kinä ei ole edes sattunut mihinkään ja ne lääkäritkin rapsuttaa. Kärryt-kassi yhdistelmä kuulostaa toimivalta. T, Nero

      Poista
  6. Vaikka löytyisikin kassi, johon mahtuisit, niin mistä löytyisi ne käsivarret, jotka jaksaisivat sitä kassia mukanaan kantaa? :D Mutta voisi olla toki mukava välillä lepuutella kesken lenkin. Varsinkin jos on märkäkeli... Hyvä, että patti oli vaaraton! Sitä aina huolestuu, kun lukee kavereiden eläinlääkärireissuista...
    Suloinen kesäkuva sinusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isäntä harrastaa voimannostoa ja kilpaileekin. Se jaksais meitsin ehkä kantaa jos vaan löytyy sopiva kassi. Se vaan voi olla että mammakin sitten vaatis että sitäkin kannetaan välillä lenkillä ja siihen ei kyllä pysty edes voimannostaja.
      t. Nero

      Poista
  7. Ihan ekaksi, niin täällä ilmoittautuu myös yksi lörppähuulien ja kuonojen tykkääjä. Kesäkuva on aivan ihana <3 <3 <3
    Kiva pieni kassikoira oli ell:llä. Sinulla täytyisi kyllä olla pyörillä kulkeva kassi.
    Hieno juttu, että patti olikin vaan rasvapatti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kaikki hyvin ja nyt voi rauhallisin mielin odottaa jouluherkkuja
      t. Nero

      Poista