perjantai 17. maaliskuuta 2017

Pää kolmantena jalkana


Onneksi on perjantai ja viikonloppu. Meinaan meitsi huolestu puolessa välissä viikkoa kun mamma kerto että töissä on niin kiire että pitää juosta pää kolmantena jalkana. Pikkasen kyllä ihmettelinkin kun mamma on niin tarkka että hiukset ei saa olla lättänät ja tällä viikolla se on tullut töistä monta kertaa tukka lanassa ja poskella sitä mitä se kutsuu luomililaksi. Eihän  se ketään kaunista kun käyttää päätä jalkana.

Oon huomannut että mamman työpaidallakin on ollut  lounaan murusia, yksi päivä se oli syönyt roileria. Siitä tiesin kun pääsin nappaamaan paidan helmasta pikku palasen. Se on vissiin kiireessä syönyt semmosia juoksulounaita pää kolmantena jalkana, ei ihme että on jämät työvaatteilla.

Tänään käytiin jo iltalenkillä mamman kanssa, onneksi ei mennyt pää kolmantena jalkana kun ois hävettänyt. Ihmeen rauhallista tahtia mentiin ja mamma sano että nyt alkaa viikonloppu ja voi rentoutua lenkin jälkeen lämpimällä suihkulla.  Luulin että tarkotti itseään mutta suihkutti sitten meitsin ensin.

Mamma sano että sitten kun ollaan molemmat käyty suihkussa otetaan perjantai-herkkua isäntää odotellessa. Meitsi sai perjantai-luun ja emäntä otti lasillisen sitä kuohuvaa. No kun isäntää ei kuulunut lasillisen jälkeen niin otti heti toisen ettei käy aika pitkäksi.

Rentouttavaa viikonloppua kaikille lukijoille ja blogi-kamuille.




"Perjantai-suihku rentouttaa mutta pikkasen jo suu napsaa sille perjantai-luulle"

"No ei sitten hötkyillä, luu siellä odottaa vaikka pikkaset suihku-tirsat vetasen"


"kroooh....puuhhh..."


"Jaaha...kiitti mamma kun herätit perjantai-luulle ennen kuin vesi viilenee"

"Tästä se lähtee viikonlopun vietto, mammakin näyttää aika rennolta kuohuvan lasin äärellä"

16 kommenttia:

  1. Hyvin on siellä hallussa perjantaihin laskeutuminen, rentoa menoa, hyvää purtavaa ja juomaa. Hauskaa iltaa ja leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Parek samoin sinne teille kivaa viikonloppua
      t. Nero

      Poista
  2. Näytit tosiaan nauttivan sekä lämpösestä suihkusta että lauantailuusta. Joo. Herkkua! Onneks sun äipän pää on tallella ja varmalla on kuahuvan juaman, tai pari ehkä kolme, ansainnu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ainakin omasta mielestä ansainnu kuohuvaista, no se sopii kyllä sille, unohtuu muut kiireet hetkeksi
      t. Nero

      Poista
  3. Hyvää viikkistä kaverit ! Kyllä jalat ja päät olisi hyvä pitää erillään toisistaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Kissa-täti ja samaa mieltä, en ai ottaa päätä viidenneksi jalaksi vaikka olis kuin kiire
      t. Nero

      Poista
  4. Pittää sitä viikolloppuna rentootuva. Suapi mammas piähhii huilata. Kova hommaha sillon olluhhii kolomantena jalakana ollessa :) Oekeen hyvvee viikolloppuva teelle! Tuo sinun luus näättää kyllä oekeelta herkulta.

    VastaaPoista
  5. Ihmisillä on outoja tapoja. Ihmiset on outoja.

    Hyvää ja rentouttavaa viikonloppua teillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman on huomannut että ihmiset ei oikein osaa aina rentoutua vaan turhaan juoksee pää kolmantena jalkana
      t. Nero

      Poista
  6. Kyllä sitä vaan kuule menee luomivärit poskille ja tukka littanaksi jos päätä käyttää kolmantena jalkana. Onneksi on viikonloppu ja saa vähän hengähtää.
    Hyviä herkkuja teillä oli lenkin ja suihkun jälkeen. Sinulle maukas luu ja mammalle maukasta kuohuvaa. Montako rentouttavaa ajankululasillista hän ehti ottaa ennen kuin isäntä saapui? =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme otti mamma mutta sano isännälle että kaksi kuohuvaa otti odotellessa
      t. Nero

      Poista
  7. Täälläkin on vedetty pää kolmantena jalkana, eikä tosiaan kaunista ketään! :-o Viikonloppukin on mennyt vähän samoissa merkeissä. Toivottavasti teillä on jatkunut rennoissa merkeissä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On onneksi ollut aika rento meininki, huomenna se arki ja kiire taas alkaa
      t. Nero

      Poista
  8. Olipas hyvä, että mamma malttoi jo perjantain lenkillä hieman himmailla. Ei ole hyvästä tuollainen koheltaminen, mitä nuo ihmiset aina pitävät. Ottaisivat meistä mallia. Tirsat voi vetäistä vaikka suihkussa kun oikein hyvältä tuntuu. Paitsi, että minä en voi. En kyllä nauti suihkusta lainkaan. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koheltaja-ihmiset, sama huomattu. Ei kannattais hötkyillä
      t. Nero

      Poista