lauantai 1. huhtikuuta 2017

Isännän yllätys


Moikka blogikamut ja lukijat, meitsi on mökkeilemässä ! Oma mökki on vielä talviteloilla niin isäntä järjesti mökkiyllätyksen meitsille ja mammalle viikonlopuksi. Isäntä kerto etukäteen vaan että se yllätys on Asikkalassa ja että kuistilla on oma poreamme.

Eilen tultiin ja kivaa on ollut. Oltiin oltu vaan kaksi tuntia niin jo henkilökunta kysy että onko kaikki hyvin. No meillähän  oli kaikki hyvin paitsi mamma sano että mikro olis ihan hyvä juttu mökilläkin. Tais mammaa vähän nolostuttaa kun sille kerrottin että on siellä rouva hyvä se mikrokin, uunin yhteydessä. Mamma ei ollut hoksannut eikä tietenkään koskaan lue mitään ohjeita etukäteen.

Yksi juttu kyllä on meitsistä pikkasen pelottava, ihme että sallitaan julkisilla paikoilla. Esittelen sen tossa jutussa myöhemmin. Kertokaa ootteko samaa mieltä että semmoset Hirviöt pitäisi aidata jonnekin ettei vaan sattuis mitään.

Oon varmaan ennenkin kertonut mutta mamma on semmonen iltatorkku ja aamunvirkku. Isäntä ei joudu niistä aamuista kärsimään mutta meitsi joutuu yleensä omallakin mökillä mamman aamukuvauksiin. Niin kävi tänäkin aamuna. Meitsi raahattiin järven rantaan ja käsky kuului että pitää poseerata komeana bulldoggina auringonnousussa. Parhaani tein ja kateeksi kävi kun isäntä sillä aikaa kuorsasi sisätiloissa.

Mamma vei aamupäivällä meitsin juoksulenkille. Se oli ihan kivaa ja mamma sai poistettua  kehostaan hien mukana puoli kiloa pistaasipähkinöitä mitä nautti eilen iltapalaksi.


"Kivan näköinen mökkiyllätys, iso järvikin. Siellä on varmaan paljon ahvenen sinttejä"
"
"No nyt meidän pitää isäntä taas poseerata komeana mammalle......mamma nälkääää !!"

"Ai saunan lämmitykseen...liikeniskö siitä meitsille yks halko iltapuhteeksi saunaluun jälkeen ?"


"Apua....Asikkalan hirviö....miten voi olla vapaana tuollainen"


"Nyt mökille äkkiä ennen kuin hirviö huomaa meidät !"



"Ai mammakin tonne poreilemaan ? Ettei nyt sattus mitään kun se on niin huono uimari !"

"Joo ei kyllä mamma jaksa tätä päästä päähän uida, muistahan isäntä tarkkailla tilannetta"

Tapahtui tänään.....

"Muistatkos mamma....aamukuvaukset ei oo mun juttu. No poseeraan, poseeran. Komea bulldoggi niin kuin määräsit"


"No onko nyt parempi ? Äkkiä ei jaksa kauan"


"Tässä saat yhden sivurohviilikuvan, joko sitten aamupalalle ?"

"No niin mamma, nyt aamupalalle ja sitten levon jälkeen voidaan mennä juoksemaan"

"Otas nyt mammakin pienet aamutirsat niin jaksetaan sitten juosta reippaasti"

"Nonniin, tunnin tirsat teki ihmeitä. Nyt mennään ja luota meitsiin, kerron sitten reitin takaisin kotiin"

"On täällä hyvin huomioitu metsän eläimetkin, omat suojatiet. STOP mamma, tässä pitää pysähtyä ja katsoa oikealle ja vasemmalle  ennen kuin juostaan eteenpäin."

16 kommenttia:

  1. Teitsi siäl niin komeena pönötti, ettei paremmasta väliä, mut gaumeeta tommoset värikkäät monsterit ja oikein suajatiä sarvipäille. Jo sitä on aikoihin eletty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi monesteri on vieläkin siellä samassa paikassa, luulis tulevan aika pitkäksi.
      t. Nero

      Poista
  2. Voi Nero mussua. <3<3<3 Johonkin liittoon tai muulle etujärjestölle pitää ilmoittaa noista ylen aikaisista aamuvaatimuksista. Johan se pitäisi ilmeestäsi nähdä, ettei ole kellonaika oikea -just on vasta kellotkin käännetty, ei ole riittävästi ollut sopeutumisaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kyl vaatia aamukuvausten siirtämistä puoleen päivään sieltä järjestöstä
      t. Nero

      Poista
  3. Mitähän teidän mamma mahtaisi sanoa, jos joku haluaisi sitä filmatiseerata heti aamusta?

    Mut silleen hirmuhyvä, kun sinä olet komea bulldoggi ihan luonnostaan, niin tulee hyviä kuvia poseerauksista ja vuorokaudenajoista riippumatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh mamma suuttuis jos joku kuvais sitä aamulla luomuna
      t. Nero

      Poista
  4. Kommeet on posseeraakset oljpa sittä ilta tahi uamu! :) Vuan että uamusilla juoksulenkille...kyllä saes meekäläeselle meleko monta namipalloo antoo ennenku lähtisin. Ja sama homma kyllä äetillehhii :)
    Sevverra eppäelyttävän näkönen on tuo hirviö että pysyttele varulta matkampiässä. Oekeen mukavata mökkilommoo koko sakille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samassa paikassa on hirviö pysytellyt koko viikonlopun, ehkä se ei uskalla liikkua kun sille ei oo omaa suojatietä
      t. Nero

      Poista
  5. Oho! Onpas siellä fiksuja hirviä, kun osaavat käyttää suojatietä! Upeita poseerauskuvia ja todella mukava ylläri tuollainen mökkiloma! Pisteet Isännälle.
    Hirviö näyttää arveluttavalta. Kehotamme kiertämään varmuuden vuoksi kaukaa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kiva ylläri tämmönen viikonloppu, ollaan annettu mamman kanssa isännälle 10 pistettä (yhteensä)
      t. Nero

      Poista
  6. Aika epäilyttävä hirviö - lainaiskohan se sukulaisheppa riimua, niin pysyisi aisoissa mokoma monsteri? Ja ehkä sä voisit mennä mamman tueksi ja turvaksi sinne ammeeseen? Ikään kuin porebulldogiksi hengenpelastustehtäviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, porebulldoggi...voisin lesoilla kotipuolessa uudesta arvonimestä
      t. Nero

      Poista
  7. Ollaan aina ihasteltu sinun hyviä hermojasi ja lempeää luonnettasi, Nero. Minuahan ei raahaa aikaisin aamulla ulos sotaväkikään! Palvelijatar on yrittänyt. Menen matalan sohvan alle perimmäiseen nurkkaan enkä tule minkäänlaisesta käskystä,uhkailusta tai lahjuksista huolimatta pois ennen yhdeksää.
    Täydellisen hienot kuvat! Menikö mamma poreilemaan? Pysyikö se omituisen näköinen hirviö kurissa, vai pitikö sinun pistää se ojennukseen, Nero?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mamma poreili monta tuntia, ei yrittänyt turvallisuussyistä onneksi uida päästä päähän. Joo hirviö on pysynyt omalla reviirillä, parasta onkin tai usutan mamman sitä hätistämään.
      t. Nero

      Poista
  8. Olipas teillä makee viikonloppu, mutta kyllä tuollaiset hirviöt ovat aika kurjia. Toivotaan, että ensi kerralla ovat aidattuina. Mukava, että mamma sai poreilla rauhassa. Se on sitten kivaa puuhaa meidän äipän mielestä. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äipät tuntuu tykkäävään poreista, meitsi oli vaan vahtihommissa ettei mammalla mene poreet väärään kurkkuun
      Kivaa viikonjatkoa !
      t. Nero

      Poista