sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Hymynaamat


Pirtsakkaa sunnuntaita kaikille! Meillä mamma on ollut ylipirtsakka tänään. Se johtuu siitä kun se meni semmoseen autlettiin etsimään jotain päällepantavaa ja löysi mustan kauluspaidan mikä oli miinus seitsemänkymmentä rosenttia.

Isäntä ei ole tänään kotona vasta kun illalla. Sillä on voimanostokisat. Mamma tunnusti aamulla kun isäntä valmisteli lähtöä kisoihin että menee sillä välin autlettiin katsomaan jos jotain tosi edullista löytyisi.  Isäntä kyllä mainitsi että eikös niitä päällepantavia jo ole aika paljon siellä vaatekaapissa mutta mammalla on aina hyvä selitys niihin vaatehankintoihin. Nyt oli kuulemma kaikki nykyset mustat kauluspaidat riispaantunut niin piti saada uusi. 

Onneksi siinä autletin yläkerrasssa on kauppa mistä mamman piti hakea astianpesuainetta, siellä on ihan oma lemmikki-osastokin. On siitä mamman heikosta luonnosta paljon hyötyäkin, ainakin meitsille. Se oli ostanut meitsille Hymynaaman no. 2. On meitsillä ennenkin ollut Hymynaama, minne lie joutunut parin leikin jälkeen.

Arvostan kyllä mamman leluhankintoja mutta se ei aina tajua että lelu ja bulldoggi ei osoita ilon tunteita ihan samalla tavalla. Mamma yritti kovasti saada meitsin hymyilemään samalla tavalla kun se Hymynaama, parhaani tein.



"Kivaa mamma kun toit Hymynaaman no. 2 meitsille....jaa että oikein muikea hymy pitäis meitsiltäkin nyt irrota.."


"Joo tässähän sitä nyt ratkiriemukkaasti hymyillään bulldogin hymyä!"


"Eikös nyt meitsillä ookin yhtä veikeä hymy kuin Hymynaamalla?"!


"Kun mamma ei tajuu....."

"Nyt mamma meitsin hymy peittoaa Hymynaaman virnistyksen, eikös vaan!"



Tähän loppuun vielä videota meitsin ja Hymynaaman leikeistä. Omalla vastuulla koska voi pikkasen käydä korviin.





10 kommenttia:

  1. Riemukkaat äänet tuosta Hymynaamalla leikkimisestä ainakin lähtee, jos ei bulldogin hymy aivan samalla tavalla korvasta korvaan leviäkään kuin Hymynaama-lelulla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitsillä on suupielet vähän eri suuntaan kuin hymynaamalla, siitä voi syntyä väärinkäsityksiä että meitsi ei hymyile vaikka melkein nauraisin.
      t.Nero

      Poista
  2. Ee se vuan aena hymmyilytä. Immeesijäkkää suati sittä meetä. Vuan tuo sinun Hymynuaman kansa leekkiminen kyllä hymmyilytti meellä molempija :) Justiisa oekeet iänettii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo aika kivat äänet Hymynaamalla, tuolla leikin sitten seuraavan kerran kun mamma laulaa.
      t.Nero

      Poista
  3. Jopa oli vinkumiina tuo hymynaama :) Meilla tuo ei ois kestänyt päivääkään. Suolestus ja vinkulähten hajottaminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on vahvat leuat ja terävät hampaat, meitsillä kestää yleensä pari päivää hajottaa tollaset.
      t.Nero

      Poista
  4. Ei ihmiset aina hoksaa miten hieno hymy voi koiran naamalla loistaa. Eivät osaa katsoa oikein ;) Minä luulin ihan, että Palvelijattarella on mulle uusi vinku, kun ääni kuului läppäristä. Oikein piti tarkistaa ruudulta, että kyllä se tosiaan oli Nero-kamun uusi Hymynaama, joka siellä äänteli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, meitsikin oikein naurahtelee aina kun saan siankorvan ja hymy irtoaa pienemmästäkin herkusta.
      t.Nero

      Poista
  5. Ihan selviä hymyjä hymyjen perään!♥ Toiset veijarimaisempia kuin toiset, mutta kaikki oikein hurmaavia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh kiitos kiitos, hyvä että siellä huomataan että meitsihän melkein tirskuu.
      t.Nero

      Poista