tiistai 29. heinäkuuta 2014

Tunteet ne on bulldogillakin

"Tässä superhelteiden vallitessa päivisin ei ole ollut energiaa muuhun kuin korkeintaan pohdiskeluun. Usein saa kuulla tutkimuksista, missä on melko varmasti todistettu, että me koirat opimme asioita, muistamme asioita ja viimeisin tutkimus käsitteli onko koirilla tunteet ja osaammeko niitä tunteita osoittaa. Voi herranjestas sentään, kukahan saa palkkaa siitä että tutkii vuosikaudet esim. onko mulla ja mun lajitovereilla tunteet. Nyt ei tarvii enää tutkia kun mä kerron ihan suoraan mun tunteista. On esimerkiksi näläntunnetta, ikäväntunnetta, ilontunnetta, ihastumisentunnetta ja kateudentunnetta. Viimeisin tulee yleensä siitä kun joku mun kavereista saa rapsutuksia ja mut on unohdettu moneksi minuutiksi siihen viereen odottamaan omaa vuoroa. On sitten myöskin helpotuksentunnetta, pitkän päivän jälkeen kun pääsee lenkille ja puskaan kyykylle. Mulla on myös vahingonilontunnetta, ainakin silloin kun emäntä kolmenkympin helteessä kantaa kilometritolkulla mun höyryävää kakkapussia. Joskus tulee ärsytyksentunne, esimerkiksi kun emäntä kertoo kohta tulee vaikka Kake....sitten menee monta tuntia ennenkuin mun kaveri ilmaantuu. Onpas kiva odottaa tuntitolkulla kieli pitkällä ikkunan edessä kun on annettu ymmärtää että se kamu on tuossa ihan just ja nyt. Laitan vielä kuvakokoelman ikäänkuin sanakirjaksi tutkijan ja koiran välille helpottamaan ja nopeuttamaan niitä analyyseja. Seuraavana tavallisimmat tunnetilat" 


"Jännittynyt"


"Rento"

 
"Innokas"
 
"Iloinen"


"Mietteliäs"



"Tylsistynyt"
 
"Tuumaileva"


"Helskutin väsynyt"


8 kommenttia:

  1. Tämän kuvasarjan voisi laittaa sen tutkimuksen liitteeksi, niin ei olisi enää aiheesta epäselvyyttä kenelläkään! Jäin vähän kaipaamaan kuva-aineistoa vielä siitä vahingonilon hetkestä! :-D Kissoillakin sellaisia ilmenee. Tuttu on myös tunne nimeltä "ilkikuri". Melkoinen on pilke sen kissan silmässä, joka kyykistyy juuri vieraiden saapuessa hiekkikselle kakkosasioimaan... Että tervetuloa vain meille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta muuten, ilkikurisuutta löytyy ! Pitääpä ottaa kuva joku kerta siitä vahingonilon ilmeestä, on se aika ilmiselvä :)

      Poista
  2. Hyvät esimerkit! Taas opittiin lisää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä niin ei tarvii tutkia eläinlääketieteen kirjoista. :)

      Poista
  3. Oot sittä nii oekeessa! Meleko pösilö semmonen joka on luullu ettee oo koerilla tunteeta! Tarvittii joku viksu tutkija tuohhii tekemmää seleväks immeesille :)
    Maenijot kuvat :D Kyllä iha justiisa ja tarkallee kuvvoo nuita tunteeta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on niin helppo tulkita Iivari sunkin kuvista jos sua harmittaa tai jos oot vaikka tosi reteellä päällä :)

      Poista
  4. Tuhannan taalan kuvat! Ne pitää saada oppikirjaan esimerkeiksi. Tutkimuksia nyt tehään mitä kummallisimmista asioista. Ihan oikeasti on olemassa tutkimus siitä, että lumi sulaa nopeammin etelärinteillä ja että ensimmäisessä kerroksessa asuvat käyttävät vähiten hissiä. Palvelijatar oli työikänsä ajan kolmessa eri tutkimuslaitoksessa töissä. : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa...no sieltähän löytyy sitten asiantuntemusta tutkimuksista. On toki paljon tärkeitä tutkimuksen kohteita mutta parhaiten jää mieleen ne itsestäänselvyyksistä tehdyt....hyvät esimerkit nuo lumi ja hissi tutkimukset :)

      Poista