perjantai 25. joulukuuta 2015

Kinkun sulattelua

 Moikka kamut !
Mulla on ollut kiva Joulu. Sain kaksi lahjaakin, olen retuuttanut niitä eilen ja tänään. Kumpikin on vielä ehjä paitsi toinen.
 
Lahjojen lisäksi Joulussa on kivaa ne herkut. Meitsille ei kylläkään anneta tarpeeksi kinkkua, pikku maistiaisia vaan. Mamma hössöttää että kinkku on liian suolaista mulle...no joo ei ne sen omatkaan silmäpussit ole pienentyneet Joulun aikana. On se kumma kun aina vaan huomataan toisen muka epäterveelliset ruokailut, itse mamma saa mättää ruokaa ihan oman tahdin mukaan ja se tahti on kiivas.
 
Meidän laumaa yhdistää Joulussa se että kaikkien mielestä kinkku on parasta. Kakkosena mun mielestä tulee toinen annos kinkkua ja kolmantena ylimääräinen kinkkupala. Juomista mun mielestä paras on raikas vesi ja mamman mielestä huoneenlämpöinen punaviini. Isäntä on ailahtelevainen, se juo vuorotellen vettä ja olutta.
 
Se yhdessäolo on myös tärkeetä. Kivempaa se on porukassa syödä ja sitä paitsi mamma kuitenkin antaa pikkusen omasta kinkkupalastaan meitsille.
 
Mammalla oli tullut yön aikana nuha ja se pelkäs heti aamutuimaan että kärsiiköhän makuaisti. Ei näköjään kärsinyt. Lähdettiin aamupäivällä koko porukka kinkunsulatuslenkille. Mamma sano että ei kävellä nopeesti kun sillä on se nuha, oikeesti me tiedettiin isännän kanssa että se pinkee vatsa ja painavat silmäpussit sillä hidasti matkaa.
 
Hyvää Joulun jatkoa kamut, vielä on kinkkua jäljellä !
 
 
 
"Oooooh....tuo on taidetta !"


"Mamma on suihkussa....eiköhän me pojat oteta maistiaiset !"

"Huomaisko kukaan jos yhden siivun...."

"He...just mitä olisin halunnutkin...karvapallo !"


"Pitää tarkistaa huolella ettei vaan ole paketoitu mukaan kinkkusiivua"

"Kiitos Anneli tää karvapallo on tosi kiva ja sävy sävyyn"


"Tääkin on kiva.... hmmm liittyykö jotenkin mereen?"



 "Se valinnan vaikeus..."

"Väsyhän tässä tulee kesken aivoriihen"


"Tuutko mamma kinkunsulatuslenkille, isännän kanssa lähdetään"

"Tässä se kinkku sulaa....sano mamma kun järveä katseli"

16 kommenttia:

  1. Hienoja lahjoja ja IIISO kinkku! Kai siitä nyt vähän bulldogillekin heruu. Meilläkin tuoksuu taas hyvältä keittiössä, joten täytyy mennä sinne, jotta voidaan aloitella tämän päivän sulattelut. :) Leppoisia joulupyhien jatkoja!

    VastaaPoista
  2. Hei ihanat! Me toivotetaan teille tosi kivaa joulua, pinkeitä silmäpusseja ja elastisia vyötärönauhoja ;) Meillä on jo käytössä., niin silmäpussit kuin elastiset hommat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mamma puki kanssa joustinvyötäröhousut niin on rennompi olo (meillä kaikilla)
      t. Nero

      Poista
  3. Hyvällä mallilla on jooluvvietto sullae sielä ollunna :) Kinkku on joolun kunkku. Sehä on selevä.
    Kyllä ne kinkut siitä sullaa. Naesillahan seon tapana joolujjäläkeen kuitennii alottee sempäevänen tiijjeetti. Että eekuvvuan nyt kinkkuva ja muuta herkkuva nuamaan :)
    Meellä ee piästy sulattelureessulle ku vettä sattaa solokennaan. Sulatellaan sittä huomenna...ehken.
    Mukavija joolumpyhijä sinne!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihan varmaan täälläkin alkaa dieetti, mammalla siis.
      Se on lyhyt se.
      t. Nero

      Poista
  4. Onpas kivat lahjat sulla, Nero! Kivasti siinä kuluu aika noita suolistaessa ;)
    Palvelijatar kiittää vinkistä, että kinkku sulaa järveä katsellessa. Se miettii, että kaipa merikin ajaa saman asian. Sehän ei kinkkua syö, mutta sulateltavaa kyllä riittää.
    Maukasta joulupäivää teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulaa se ruoka mertakin tuijotellessa ja varmaan lätäkkökin käy jos mammalta kysytään.
      t. Nero

      Poista
  5. Mahtavia lahjoja, ihan just sulle sopivia, kuamahyvä. Kinkku on kyl kunkku. :D

    VastaaPoista
  6. Onpa hyvän näköinen kinkku. Sullakin silmät ihan apposen auki ekassa kuvassa, kun niin tarkkana katselen Kun verkko poistetaan kinkun päältä.

    Kivoja lahjoja sait.
    Lainaus:"Mulla on ollut kiva Joulu. Sain kaksi lahjaakin, olen retuuttanut niitä eilen ja tänään. Kumpikin on vielä ehjä PAITSI TOINEN." =D =D

    Kai tästä minunkin täytyy lähteä järven rannalle kinkkua sulattelemaan =D.

    Ihanat kuvat taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että sieltäkin löytyy kinkunsulattelujärvi niin ei tarvii liikaa riehua ! Kivaa tapsanpäivää !
      t, Nero

      Poista
  7. Tuliko hyvä kinkku? Meillä tuli oikein mainio, semmoinen ylikypsä, joka murenee helposti. Semmoinen on meidän mielestä paras kinkku. Vaikka siinä onkin kuulemma suolaa, saatiin mekin siitä maistiaisia. Ja ei tullut silmäpusseja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kinkku onnistu hyvin, meitsillä on meidän perheen pienimmät silmäpussit.
      t. Nero

      Poista
  8. Kyllä on ollut sullakin mukava joulu. Meilläkin äippä antaa mulle kinkun siivuja. Onneksi ne ei ole täällä ajatelleet sen suolaisuutta. Juon sitten vähän enemmän vettä.....eipä tätä herkkua kauan saa, kun kaikki siitä tykkää ja ahkeraan siivuja leikkaavat. Mä sain pukilta ketun ja hirven ja herkkuja. Olin ollut kiltti poika! Lenkkeily on tänään ollut mahtavaa, kun oli vähän pakkasta ja satoi lunta. Tuuli kyllä saisi tyyntyä. Lähes myrskyltä on täällä vaikuttanut. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät on ollut lahjat sullakin, eikös ole joulu kivaa aikaa ! Vihdoinkin pikku pakkanen ulkona, ei tarvii joka lenkin jälkeen mennä suinkun kautta (vaikka se aika kivaa onkin)
      t.Nero

      Poista