keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Iltavirkut

 
Viikko on ollut rauhallinen, kevyttä lenkkeilyä järvimaisemissa. Mamma ei ole tällä viikolla juoksuttanut meitsiä, ihan hyvä koska se on lähtenyt lenkille jo puoli kuudelta aamulla. Paljon mukavampi kävellä isännän tahtiin aamulenkit jos vaihtoehtona on emännän kanssa juokseminen. Emäntä on niin kova nykimään hihnaakin, iltaisin sen vielä jaksaa mutta aamulla ei meitsi jaksa joustaa ja siitä tulee monesti sellainen hihnan-nykimis-kilpailu.
 
Meitsillekin tehnyt hyvää tällainen rauhallinen viikon aloitus, saa lihakset välillä levätä.
Eilen lähdettiin emännän kanssa taas iltapäivälenkille, semmoiselle rauhalliselle. Jaksaa sitten illalla molemmat valvoa yli yhdeksään kun ei riehuta lenkin aikana.
 
 
"Sitä vaan mamma että voitaisko tänään ottaa rauhallinen iltalenkki niin jaksetaan sitten valvoa iltauutisten jälkeen"
 
"Voin onpa rauhallista ja tällaisissa maisemassa bulldogin silmät lepää...niin ja kroppa kanssa viime viikkojen juhlien ja juoksulenkkien jälkeen..."

"Kato mamma kun nätisti aurinko paistaa. Tänään jaksetaan valvoa ainakin puoli kymmeneen kun vaan tallustellaan ja katsellaan maisemia"
 
"Ai moi Roope ! Sori meitsi ei leiki eikä hepuloi tänään niin jaksetaan mamman kanssa valvoa pidempään"
 
 
"Ai Roope hyppykilpailu....no jos se kestää vaan sekunnin !"
 
"Hieno hyppy Roope mutta meitsin energiat menee sua väistellessä !"



"Voin ehkä vähän hepuloida...ihan pikkasen vaan että jaksan illalla valvoa pidempään"

"Moikka sit Roope, ei väsytä yhtään vaikka pikkasen riehuttiin !"
 
"Hyvin pärjäsin Roopen leikeissä vaikka se on niin nuori...vielä riittää energiaa leikkiä makkaroillakin"


20 kommenttia:

  1. Oijoi, paljos kello on vikan kuvan aikaan, sen verran vielä valoisaa ikkunan takana?
    Etttei kuvaa ole ottanut isäntä ja emäntä on hipsinyt salaa kanssa meditoimaan vaaka-asentoon ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emäntä oli juuri ja juuri vielä hereillä ja makkaroiden kanssa sekin hääri, jääkaapilla :)
      t. Nero

      Poista
  2. Voi kunpa teidän unenlahjat tarttuis Palvelijattareenkin. Se ei ikinä - siis ikinä - nukahda ennen puoltayötä. Aamulla Se herää viideltä ja nousee ylös puoli kuudelta. Siksi meikä yrittää mahdollisimman paljon nukkua lenkkien välissä. Eihän Sen kanssa muuten jaksa!
    Hienosti Nero otit Roopen hyppyhaasteen vastaan. Nuoret ovat niin vallattomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Roope on kova poika hyppimään, se on kiva kun se välillä näkee että meitsi on tulossa tien toisessa päässä niin jää makaamaan ja odottelemaan hyppelyseuraa :)
      t. Nero

      Poista
  3. No kyllä ee tiälä sammu yhen naesimmeesen silimä ennen puolta yötä. Vaekka mitenkä laakkuttas. Meekäläesen unellahjoehi ee kyllä vaekuta mikkää.
    Kyllä seon hyvä sinun pittee semmosta huilitaakoo tuosta liijjasta liikkeestä. Ku se ee kuulema oo hyväks nuin isolle kaverille. Jos ee kyllä liika makkoominenkaa.
    Sulla näkkyy kuitennii olovan hyvin tasapaenossa nuo :)
    On sulla vuan reepas mamma ku joku uamu lähtöö juoksemmaan! Kyllä ee meejjän mammasta siihe oes :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäs se on juuri tärkeätä, se liikunnan ja levon tasapaino.
      Iltaunisia ollaan mamman kanssa, meitsi nukkuis aamulla pidempään mutta mamma herättelee :)
      t. Nero

      Poista
  4. Emännän aamulenkki??? Mikä se on??? Meidän emäntä ei koskaan, siis EI KOSKAAN ole käyttänyt meitä aamulla lenkillä. (No, paitsi silloin, kun isäntä joutui sairaalaan jonkun infektion vuoksi). Vastapainoksi päästiin taas tänään illalla keokätköille emännän kanssa. Mutta silloinkaan ei tartte juosta... (Mutta me juostaan, jos saadaan olla vapaaana)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapaana juoksu on ihan parasta liikuntaa :)
      t. Nero

      Poista
  5. Mites sen valvomisen kanssa mahtoikaan käydä =D, -vai onko tuo samanlaista kun meidän isännällä kun "katselee" raveja telkusta silmät kiinni raskaasti hengitellen, että kuulee kyllä kaikki =D.
    On muuten ihan mahdottoman ihana kuva tuo kolmas kun aurinko paistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällähän nukahdetaan harva se ilta istualleen, ei meitsi vaan mamma.:)

      Poista
  6. Et tainnut jaksaa valvoa? Meillä äippä tuppaa aina valvomaan kymmeneen, vaikka mä käyn yhdeksän aikaan tekemässä sille pedin kuntoon. Siis tahtoo sanoa, että lämmitän sängyn ja avaan peitot erilaisille rullakuvioille. Ei se vaan ymmärrä, että sinne olisi tultava sitten heti....Hassu! t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän Eka olet avulias kun sulla on oikein petauspalvelu ! :)

      Poista
  7. Näyttäis, että tuo makkaraleikki sopis meidänkin porukalle. :-)
    Tehkää te kuten parhaalle tuntuu aina kun vain voitte. Turhaa stressiä tulee, jos yrittää vastoin omaa kelloaan toimia.
    nimim. "kokeiltu on"
    Hauska kuva tuo, jossa kurkit sohvan takaa. Hih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuo sisäinen kello sitä pitäisi enemmänkin kuunnella.

      Poista
  8. Mulla on nyt ihan tuollainen olo kuin Nerolla vikassa kuvassa. Onhan kello jo 22.02 eikä tee hyvää kukkua näin pitkään, vaikken ole Neron lailla hepuloinut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu tunne täälläkin tuo Neron kaltainen olotila (kuten kuvassa), ruoka-ähkyn jälkeen on kiva mennä loikoileen mahan viereen :)

      Poista
  9. Oi kaameeta, puoli kuus! Mun mammaa ei sais liikkuun peiton alta mihinkään siihen aikaan, saati sitten juoksemaan! Hyvä, että voit isännän kanssa ottaa vähän rauhallisemmin. Teillä päin näyttää syksy kivan aurinkoiselta ja kuulaalta. Järvikin ja kaikkee. Tommosta kun oiskin koko syksy, ja sitten tulis suoraan talvi, niin olis kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, ensin aurinkoinen syksy ja sitten pikku pakkasta ja pikkasen lunta :)
      t. Nero

      Poista
  10. Joo, iltaunisuus ja aamuvirkkuus ne talon pystyssä pitää, vai miten se ny menikään. Meilkin mennään nukkuun aikaseen, me oikeen ootetaan komentoo, että iltapissalle ja nukkuun ja sitten saa kömpiä omaan petiin peiton alle. Kohta kuarsataan koko porukalla. Mut hei kuama, oot sä kyl komee, ihan joka kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nukkuminen vaan on niin mukavaa, ainakin jos on saanut hyvin riehuttua ennen sitä :)
      t. Nero

      Poista