sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Neanderilaisen kävelyä


Meitsi tietää, tänään on kaikkien ihmislasten äitien päivä. Mammakin on juhlinut merkkipäivää juomalla monta kuppia kahvia ja syömällä ylimääräisiä jäätelöannoksia. Onnea vaan meitsiltäkin kaikille ihmislasten äideille.

Eilen jänskättiin mamman puolimaratonia. Meitsi jäi kotiin kannustamaan mutta isäntä lähti reitin varrelle tsemppaamaan. Hyvin se meni sekä isännältä että mammalta. Mamma tuli kotiin lesona kun oli saanut mitalin, joo ei se mitään voittanut mutta kaikki maaliin päässeet sai mitalin. Tuo kuulostaa reilulta lajilta.

Mammalle on moni sanonut että pitää muista venytellä urheilusuorituksen jälkeen mutta ei se usko. Se ei jaksa venytellä juoksulenkin eikä jumpan jälkeen. Hierojakin on sanonut monta kertaa että muistathan sitten venytellä. Mamma aina lupaa muttei kuitenkaan tee niin.

Isäntä sano monta kertaa puolimaratonin jälkeen mammalle että nyt venyttele ettei mee paikat jumiin. Mamma otti kiinalaista ruokaa ja lasin viiniä ja naurahteli vaan että kyllä ne paikat tästä vertyy.

Tänään aamulla mamma meni aamupalan laittoon ja kehui isännälle että tosi pirtsakka olo eilisen suorituksen jälkeen, isäntä tuumasi että sehän kiva tietää vaikka tuo kävely näyttääkin semmoselta neanderilaisen menolta.

Tässäpä viikonlopun tärkeimmät...ai niin vielä semmonen juttu että kyyhkyläinen hautoo nyt kuistipuun pesässä ja meitsi vahtii aina kun kerkii ettei oravat mene häiritsemään.


"Siellä se mamma köpöttelee aamupalan laittoon....kuulemma pirtsakka olo puolimaratonin jälkeen"

"Noooh.....ehkä pirtsakka neanderilainen"

"Lesoilit mamma kyllä jo eilen tällä juoksumitalilla mutta voin nuuhkaista sun mieliksi vielä kerran"


"Haudo pulu ihan rauhassa siellä puussa, veikkaan ettei oravat tule kurkkimaan kun meitsi on tässä"


"Aika viisas tuo isopäinen koira tuolla kuistilla"





16 kommenttia:

  1. Párek ja Palvelijatar14. toukokuuta 2017 klo 17.33

    Mitenkäs notkeasti mamman jalka siellä nyt nousee? Me veikataan, että pari päivää saattaa kävellä puujaloilla. Mutta onnea joka tapauksessa upeasta suorituksesta ja mitalista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puujaloilla lähtee uusi viikko käyntiin, vähän se vertyi aamulenkin aikana kun meitsi pisti vauhtia päälle
      t. Nero

      Poista
  2. Onnea hienosta suorituksesta ja upeasta mitalista! Tuo on mukavaa, että palkitaan kaikki, koska onhan jokainen voittanut ainakin itsensä, jos ei muuta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se mammakin sano että itsensä on voittanut kun pääsi maaliin
      t. Nero

      Poista
  3. Heh, mielestäni kaikki liikuntasuoritukset pitäisi palkita jollakin. Mitali on siihen parempi vaihtoehto kuin suklaapatukka ;)
    Nero, näytät taas niin syötävän söötiltä kuvissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitali on kiva palkinto mutta kyllä se mamma palkitsi itsensä suklaapatukallakin...ja jäätelöllä
      t. Nero

      Poista
  4. Onnea mitalista! Kyllä tuollaisesta suorituksesta pitääkin mitali saada.

    Hyvä kun vahdit, ettei orava mene pulun pesälle.

    On sulla ihanat lerppuhuulet. Tekisi mieli vähän niitä hiplata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mammakin rapsuttelee mun huulia ja naureskelee että kivat lörpät
      t. Nero

      Poista
  5. Onnee mammalles mitallista! Seon kyllä hieno suoritus tehtynä. Toevottavasti on kintut alakanna vetreötyvä. Sinähän voesit vähä mammoos innostee siihe venyttellyyn. Hookuttelemalla semmosiin yhteesvenytyksiin:) Ku ossoot nuin hyvästi.
    Toevottavasti puluvvahtihommasta palakitaan, seon hienoo työtä se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se venytellyt vaikka näytin mallia, no köpötelköön sitten.
      t. Nero

      Poista
  6. Onnea teidän mamma! Oikein mitali ja kaikki! Meidän ihminen suunnitteli ilmoittautuvansa tuolle samalle juoksulle, mutta ei se ilmoittautunut.

    Mutta tuo lintu! Sulla on omakotipulu! Minä niiiin haluaisin pulun koekäyttöön, mutta ei ole yhtään. Kerrothan sitten aina mitä siellä pulunpesässä tapahtuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pulun pesä on tossa ihan vieressä, poikasia odotellaan.
      t. Nero

      Poista
  7. Onnea HCR-medaljongista emännälle! :))) Kyllä tuo kaulassa kelpaa lähteä neanderilenkille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitsi ei lähe lenkille jos mamma laittaa mitalin kaulaan, ois pikkasen noloo
      t. Nero

      Poista
  8. Jopas sun äippäs on reipas! Kyä tommosesta mitskusta kannattaakin lesoilla. On se vaan hyvä, että pululla on sunlaises Turva Toveri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eh, meitsi on sitten Turva Toveri, ehkä kylän ainut
      t. Nero

      Poista