lauantai 3. kesäkuuta 2017

Keisari Nero

 Nyt on ollut tosi kiva vuorokausi, Rovaniemen sukulaisia oli kylässä yhden illan ja yön.
Ne on menossa lomalle etelään ja oli meitsin luona. Luulin kyllä ensin että kun tulevat sieltä pohjosesta kahden viikon etelän lomalle niin jäävät meille. Oli pieni pettymys kun meitsi tajus että nehän jatkaakin matkaa tästä vieläkin etelämmäksi. No, on se lyhytkin vierailu parempi kun ei ollenkaan.

Meitsi sai Rovaniemen sukulaisilta arvonimen Keisari Nero. Kaikki alkoi siitä kun sukulaiset teki pihalla olevista voikukista meitsille seppelettä, siis oikeestaan sellasta kruunua. Mammakin oli iloinen kun ei tarvinnut kitkeä kukkapenkkiä voikukista, sukulaiset hoiti sen homman.

Kun näin eka kerran sen voikukkaseppeleen ja kuulin että se on meitsille niin tuli vähän semmonen tyttömäinen olo. Eikös kaikki kukkajutut ja varsinkin kukkapääkoristeet oo niitä tyttöjen jutttuja. Sukulaiset tajus aika pian mistä meitsin epäröivä ilme johtui ja kerto sitten että kuule Nero, silloin monta tuhatta vuotta sitten kaikista korkeimmalla kyläpäälliköllä oli seppele päässä. Ja kuulemma ollut ihan saman niminenkin kun meitsi, Keisari Nero !



"Keisari Nero julistautuu kyläpäälliköksi ja meitsillä on nyt asiaa !"


"Oooops....nyt on pakko keksiä jotain sanottavaa tai menee maine..."

"Arvon kyläläiset ! Tästä päivästä lähtien kaikille nelijalkaisille tarjotaan huikopalaa tasatunnein kylän piikkiin !"

"Nonniin pihatonttu, meitsi menee nyt lakisääteiselle huikopalalle...luovutan vallan kahvan sillä aikaa teikäläiselle"

"Muista Tonttu että meitsi on kuitenkin Keisari Nero ja julistaa säännöt, et sitten sillä aikaa tee omia julistuksia...oot vaan se peruspositiivinen varamies"




14 kommenttia:

  1. Oi miten komea ja miehekäs kukkaiskeisari Nero! ♥ Ja varmasti erittäin pidetty hallitsija siellä teidän kylillä, kun oli niin mukavat lupaukset kansalaisille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy turvata hyvät huikopalat kyläläisille kavereille niin pysyy tyytäväisinä
      t. Nero

      Poista
  2. Mukavia sukulaisia, kun tulevat kaukaa, kitkevät kukkapenkin, julistivat sinut keisariksi, eivätkä jääneet turhaan nurkkiin kupeksimaan. :D Ei vainaskaan... Mukavaa, että kävivät edes lyhyesti ja toivottavasti meidänkin kylälle saataisiin tuollainen keisari, joka julistaisi huikopalatarjoilun kerran tuntiin. Täällä on jo iltaruokaakin odoteltu taas iäisyys (eli 13 minuuttia...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjan pitkä aika tuo 13 minuuttia, toivottavasti oli sen arvoista herkkua
      Joka kylällä pitäis olla yksi lemmikkien keisari joka valvoo etuja
      t. Nero

      Poista
  3. Kyllä oikein hyvin kelpaisit meidänkin huudeille keisariksi Nero!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin antaa neuvoja sulle Parek niin voit ottaa oman valtakunnan sitten haltuun
      t. Nero

      Poista
  4. Kumarrus keesari Nerolle! :) Kyllä passoo teejjän kyläläesten elellä nyt ku on valta oekeessa tassussa. Ja julistussii on just eekä melekeen kohallaan. Meellehhii pittää suaha oma keesarj Nero :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annan sullekin Iivari keisarikurssin niin voit ottaa vallan siellä teidän kulmilla
      t. Nero

      Poista
  5. Jopas olikin kivoja vieraita kun sinusta keisarin tekivät. Tuli siinä sivussa voikukatkin kitkettyä ihan huomaamatta.
    Kyllä sinulla ihan keisarin elkeet on. Heti aloit sääntöjä väsäillä.
    Onko niitä noudatettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitsi on ainakin saanut huikopaloja, pitää viikolla kysellä kylän kamuilta onko ollut sama juttu
      t. Nero

      Poista
  6. Kyllä, todellakin, keisari Nero, varsinkin ku oli noin kesänen voikukkaseppele, tuskin meil tääl Suamessa ees kasvaa laakeripuita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ehkä seuraavan julistuksen aikaan olla joku miehekkäämpi seppele, vaikka puun oksista
      t. Nero

      Poista
  7. Lopultakin joku huomasi mainita sinulle, että millaiset historialliset juuret nimelläsi on. Julistit loistavan käytännön. Taidan tulla käymään teidän kylällä. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moro Eka. Meitsi tarjoaa kierroksen huikopalaa jos tuut tänne !

      Poista