Onpas taas hurahtanut viikko äkkiä, meitsi ei oo ehtinyt edes kertoa kun kävin viime viikonloppuna kylässä yhdellä mökillä. Mamma ja isäntä oli kuskina. Siellä oli kivaa ja oli meitsillä tärkeä tehtäväkin. Isäntä ja sen mökin isäntä tutki järvikarttaa, meitsin piti vähän neuvoa. Ne komensi aika nopeesti meitsin omalle paikalle kun kuola kuulemma liimaa kartan reunat yhteen. Ei meitsi ottanut siitä nokkiinsa, no ehkä pikkasen osoitin mieltä ja en osunut omalle viltille.
Mamma on seurannut tälläkin viikolla takakuistin kyyhkyläisiä ja huomasi että niitä poikasia onkin kaksi ! Mamma sano että ne on kaksoset, semmoset erimunaset. Ei meitsi oo enää mustasukkanen kyyhkyläisistä, mamma on antanut heti paljon rapsutuksia kun on käynyt kurkkaamassa kaksosia.
Tänään toinen kaksosista oli noussut pesästä puun oksalle. Mamma oli lukenut jostain, että kyyhkyläiset nousee oksalle kun ne alkaa itsenäistymään. Kohta ne lähtee maailmalle.
Tänään kun mamma tuli toimistolta niin se meni taas meitsin rapsutuksen (ja turpapusujen) jälkeen kurkkaamaan pesälle että onko ne jo muuttanut pois. Se oli rohkea kaksonenkin mennyt takasin pesään, ei ollut vissiin sopiva muuttoilma.
Annoin mammalle luvan laittaa taas kyyhkyläisten kuvia tänne blogiin. Tämähän on bulldogin eikä kyyhkyläisen blogi mutta kohta ne muuttaa niin antaa mamman iloita vielä kuistikaksosista.
"Sori porukat....ei ihan osunut...kjeh kjeh..."
"Oli kiva mökkireissu ja näköjään mamma meni heti katsomaan kaksosia kun tultiin kotiin"
"Nooo....kohtapa saan mammalta paljon rapsutuksia kun tulee sisätiloihin" |
"Pesä alkaa käydä ahtaaksi emolle ja kaksosille" |
Ompa hienot kuvat kaksosista! Näätöstää siltä että kohta ne lähtöö mualimalle.
VastaaPoistaEekö kelevanna sinun karttaopastukset miesväelle!? Eekö ne tiennä että koeranavikuattorija parempata ee ookkaa. Ee tarvita ku näättee paekka ni sillon löötyy tie perille. Siihe muuten karttoo tarvihe :)
Isomman pesänlaejjalla istuja sae varmaannii kalakkunavilettä ku nuin nätisti osas siinä ootella :)
Ihmiset luulee monesti tietävänsä enemmän kun me lemmikit, siinä kyllä erehtyvät.
PoistaKalkkunafilettä on tullut ihan kivasti.
t. Nero
Ihan kivoja on nuo kaksoset ja mukavaa seurattavaa ja kuvattavaa mammalle, mutta kyllä sinä olet vaan yliveto.
VastaaPoistaTänä aamuna toinen kaksonen oli jo muuttanut pesästä maailmalle !
PoistaToinen vielä makoilee pesässä, nyt on tilaakin paremmin.
t. Nero
Aika kivaa, että siellä pesässä olikin kaksoset! Hauska "kosto" tuo, että kaaduitkin oman viltin kohdalla väärälle puolelle. :D Ei sitä aina voi osua...
VastaaPoistaJuu ei tarvii aina osua omalle paikalle jollei hotsita
Poistat. Nero
Voitko Nero sanoa niille teidän pulukaksosille, että jos niillä ei ole kotia tiedossa pesästä muuttamisen jälkeiselle ajalle, niin voisivat muuttaa meille? Olen etsinyt jo pitemmän aikaa omaa pulua.
VastaaPoistaKiitti!
Kuule Fiiede, nyt ne poikaset lähti maailmalle, ei tainnut mamma ehtiä huutamaan koordinaatteja. Tähyile kuitenkin puiden oksia, eihän sitä tiedä vaikka joku kerta meidän takakuistin kaksoset siellä kököttäisi
Poistat. Nero
Ai jaa. Mutta kiitti kuitenkin, sain sulta tosi paljon uutta pulutietoa! Ja voihan ne vielä tulla meille.
PoistaOnpas muhkeat kaksoset. Mitenköhän käy, jääkö nyt se toinen pesään peräkammarin pojaksi, vai kutsuuko luonto pian sitäkin?
VastaaPoistaTosi hienosti siinä pesän reunalla istut ja odotat lohturapsutuksia Nero. Varmasti mamma heltyi jakamaan pusuja ja rapsuja heti, kun sinut siinä näki. Minäkin sain muuten tänään kalkkunafileitä.
Rohkea kaksonen lensi ensin pesästä ja seuraavana päivänä toinenkin lähti maailmalle.
PoistaNyt on vain tyhjä pesä kuistipuun oksalla, mamma toivoo että tulis toistekin siihen kyyhkyläiset pesimispuuhiin.
Ai sait Parek kalkkunafilettä, tykkäsitkö ?
t.Nero
Aikamoiset tyypit siellä pöpelikössä asustaa! Lupaathan vahtia, etteivät ne muuta Figon ja Frieden luo? Ikkunaan saavat vähän koputella, mutta jos ei sitten sen lähemmäs. :) Onneksi bulldogit eivät lehahtele isoinakaan matkoihinsa vaan jatkavat söpöstelemistä tutuissa ympyröissä. <3
VastaaPoistaTäällä sabotoidaan mun pulututkimusta! Ihan epistä :-(
PoistaSinne ne lähti kaksoset maailmalle, en tiedä osuvatko matkallaan Frieden ja Frigon luokse, kannattaa kuitenkin tarkailla puiden oksia
PoistaMeitsi on aikamiesbulldoggi ja semmosena meinaan pysyäkin kun on täysihoito ja kalkkunafilettä joka päivälle
t. Nero
Kylläpä ne kasvoi nopeasti itsenäisiksi tipuiksi :O
VastaaPoistaNerolle rapsut kissatädiltä, turpapusujakin saa antaa ;)
Kiitos turpapusuista, niitähän tuli sitten tuplamäärästi verrattuna normipäivään
Poistat. Nero
Kih hih, vai istut sä, kuama, somasti pesäs reunalla. Todellakin!
VastaaPoistaPitää välillä näytellä erityissöpöä että saa kaiken huomion
Poistat.Nero
Kummallista touhua, ettet saanut kartanlukijoita neuvoa. Selkeästi tiesit heti karikoiden paikat. Vähän kyllä kertoo huonosta suunnitustaidosta se, että pötkähdit oman vilttisi viereen. :) t. Eka
VastaaPoistaps. Mulla on kotona ihmisveikat, jotka on kaksoset. Vaikeita tapauksia!
Aijaa siellä on ihmiskaksoset, aika jännä juttu.
PoistaKyyhkyläiskaksoset on jo maailmalla, toivottavasti kaikki hyvin
t. Nero