sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Latotansseja ja luomumansikkalimsaa


Meitsi oli reissussa koko viikonlopun. Oltiin kolmella mökillä ja latotansseissa. Tämä on jo kuudes kerta kun meitsi on päässyt sinne kesän latotansseihin. Siellä on kivaa. Sen verran eläinrakkaita ihmisiä koolla että rapsuttaja löytyy koko ajan. Yksi kun lopettaa niin voi helposti vaihtaa nojauspaikkaa seuraavan ihmisen jalkaa vasten ja taas on uusi energinen rapsuttaja. 

Siellä on myös tosi hyvää ruokaa. Meitsi sai ekana iltana nokkosilla täytettyä lankkulohta ja toisena päivänä uunissa haudutettua sisäfilettä. Mamma ja isäntäkin sai samaa ruokaa ja nekin tykkäs tosi paljon. Mamma ihastu myös semmoseen luomumansikkalimsaan. Siinä oli vaan semmonen sivuvaikutus että mamma alko puhumaan kovalla äänellä ja kikattelemaan, eniten se nauro omille jutuille. Ei kyllä liian usein voi mammalle luomumansikkajuomaa antaa kun muut ei saa sitten puheenvuoroa. 

Iltasin oli ne latotanssit ja mamma yritti taas kerran tanssia maikel jäksöniä ja hiphoppia. Arvatkaa miten kovaa se koko lato tömisi kun mamma luuli tanssivansa nuorekkaasti ja muodikkaasti. Meitsi oli näkevinään että hiiriperhe muutti ladosta pois kun mamma alotti ekan muunvoolkin.

Ai niin oli siellä yhdessä mökissä kissakin, mamma kävi sitä välillä silittämässä. Kovasti mamma kehu että on niin kaunis ja söpö ja viksu kissa. Pikkasen ne kissan luona vierailut oli kyllä meitsin huomiosta pois, olis voinut käydä vähän harvemmin mamma siellä. 



"Kato mamma tää ladon lattia on mennyt halki kun eilen tanssit nuorekkaasti !"


"Voi ei miten noloa...mamma on taas juonut luomumansikkalimsaa...siellä se nauraa omille vitseille"

"
"Mamma hei....ootko huomannut että muut ei naura sun vitseille ?"


 "Aijaaha....sinne se mamma meni taas kisua katsomaan...tänne hylkäsi oman lemmikin..."



 "No onpas ollut kisun luona jo monta minuuttia...pöh !"



"Sieltä se mamma nyt tulee ja kovasti kehuu ja kertoo söpöstä kissasta...käännän selän niin tajuisko että oli pikkasen liian pitkät minuutit!


"Miuuu....ai vieraita tuli tupaan, tässä ragdolli tervehdys, päivää  !"


"Miuuuu....näin kyllä sen isopäisen koiran ikkunasta....sillä oli... 
,

 "...NÄIN iso suu !"

"Jois vaan mammakin tätä kaivovettä eikä luomumansikkalimsaa niin sais muutkin puheenvuoroja"

"Mitähän toi söpö kissa katselee tosta ikkunasta... osottaa tassulla ja nauraa meitsille. Kissojen huumorintaju on kyllä vähän niinkun mammallakin, eniten naurattaa omat jutut"


"Kotiinlähtöpäivä....olipas kivaa seuraa ja hyvää ruokaa...kiitos ja kumarrus kaikille emännille ja isännille !"



14 kommenttia:

  1. Superhieno viikonvaihde teillä, jos ei oteta huomioon niitä ylipitkiä kissanrapsutuksia. Latotanssit olis erityisesti minunkin mieleen - tai no, riippuu vähän tietysti siitä, mitä musaa tarjoillaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkokin paisteli niin oli kiva välillä lepäillä varjossa
      t. Nero

      Poista
  2. RÄGGÄRI!!!!! ♥♥♥♥♥ Me otetaan, Nero, vastuu, jos sun mamma vietti vähän liikaa aikaa siellä kissapisteellä. Me kun ollaan tuutattu vuosien aikana niin paljon räggärivitsejä kehiin, että pakkohan se on tsekata, millaisia tämän sortin katit ovat livenä. Ihanan rento karvakasa! ♥ Ihan kuin Nuppu! Kivalta kuulostivat ne latotanssit - olisin ehdottomasti halunnut oman buldogginrapsutusvuoron!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jooo, kunhan ei mamma ota tavaksi viettää aikaa kisujen kanssa.
      Onhan ne söpöjä noi räggarit, pakko kai myöntää (mutta en mammalle)
      t.Nero

      Poista
  3. Ettet pahastu, niin ei sanota mitään kissan söpöydestä. Varmaan sinulla oli kuitenkin enemmän rapsuttelijoita kuin kissalla? Ja ainakin hyvät pöperöt, jos sait oikein ihmisruokia maistella! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rapsuttelijoita riitti ihan koko ajan ja ruoka annokset oli tosi herkkuja, nam nam vieläkin muistelen
      t Nero

      Poista
  4. Eniten naurattaa kaikki, sopis teijän äipälle, on hän niin vitsikäs plikka, kuomahyvä, vaik oli toi kissakin melkosen hauskanen. Jokohan se hiiriperhe on tullu takas? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin muuten auton ikkunasta kun lähdettiin kotiin että hiiriperhe purkasi muuttokuormaa takaisin latoon
      t. Nero

      Poista
  5. Ee meejjän äetille aenakkaa ikuna mittää luomumansikkalimpparia! Sitä ee sittä jaksas kuunnella ennee kukkaa :D
    Vuan ompa ollunna mahtava viikolloppu sulla! Latotanssija ja herkkuevväetä. Ja ruaputtavia käsiä pilivimpimmein :) Toevottavasti se rättirentokissi ee satu samalle reetille sen hiirj´perheen kansa! Ja toevottavasti ee mammas kintut kippeönnä kovasti siitä muunvoolkista äkikseltää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollahan se mamma köpöttelee ekana lomapäivänä...ei puhu muunvoolkista enää mitään. Matalalla rohviililla
      t. Nero

      Poista
  6. Ihan mahtavaa laatuaikaa olette taas viettäneet. Katti kirvoitti ihastuksen huokauksia Palvelijattarelta, jolla ennen minua oli seitsemäntoista vuotta persialaiskatti, yhtä pörröinen kuin tuo räggäri. Sellaista luomumansikkajuomaa ei meidän mammalle passaa lainkaan tarjota. Siitä tulee heti puhekone ja ikiliikkuja, ja tanssii siitä huolimatta soiko musiikki vai ei.
    Sinä Nero olit näköjään taas saanut rapsutuksien lisäksi pusujakin, päätellen huulipunajäljestä otsallasi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no joo noita huulipunapusuja joutuu kyllä välillä väistelemään mutta aina ehdi pinkaista pakoon
      t. Nero

      Poista
  7. Kikattaisin jos pystyisin, mutta hörötykseksi tää nyt menee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kuullut kissatädin kivan hörötyksen, siinä alkaa bulldoggiakin naurattamaan
      t. Nero

      Poista