lauantai 26. elokuuta 2017

Ohrapellon ihme

 Heippa kamut ! Eilen tultiin pitkästä aikaa mökille. Täällä on jo aika viileä keli mutta meidän lauma on syysihmisiä. Mamma ainakin sanoo aina että tykkää syksystä. Kuulemma kiva kun voi laittaa sandaaleihin villasukat ja vaihtaa kesäfliisin syysfliisiin.

Eilen illalla oli perinteiset grillaamiset ja auringonlaskun katseleminen. Oli hieno auringonlasku  ja ihmeteltiin isännän kanssa miten reippaasti mamma jakso valvoa sinne asti.
Mamma jakso myös taas kerran höösätä ja laitella meitsille kuistilla peittoa, ettei lenssu iske. Onhan se viltti selässä noloo vaikkei täällä ole kuin oma porukka. Yritän aina ajatella että oon semmonen yön ritari kellä on viitta niin ei harmita niin paljon.

  Yksi onnettomuus sattu eilen illalla minkä isäntä huomasi vasta tänään päiväkahvin aikaan. Mamma oli syönyt salaa isännän lauantaiviineristä kaksikolmasosaa. Isäntä oli pikkasen tuohtunut ja sano mammalle että miksi kielsit tuomasta itselle kaupasta pullaa tai keksiä ja sitten syöt toisen oman. Mamma puolustautui ja sano että se oli puhdas vahinko, siis se isännän viinerin syöminen.

Onneksi isäntä ei oo pitkävihanen ja lähdettiin koko porukka tänään  päiväkahvin jälkeen lenkille. Arvatkaas mitä, meitsi sai maistaa lenkillä ohrapirtelöä. Siellä mökkitien varrella on semmonen iso pelto ja mamma sano että se on ohraa. Heti muistin että isäntähän tykkää ohrapirtelöstä ja tuolta pellolta se sitten sitä vissiin hakee aina ennen saunaa. Meitsi ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä ja maistoin isännän lempipirtelöä. No oli se ihan ookoo mutta en kyllä koko tölkillistä jaksais maistella. 

Ai niin oli siellä lenkillä vielä semmonen puusavottakin. Puun oksat oli kaatunut mökkitien yläpuolelle niin isäntä raivas ne pois. Kiittelen kovasti vaikkei nyt isännän ois ehkä meitsin takia tarvinnut vaivautua.

"Niin mamma....joo joo lenssu iskee....tässä sitä taas yön ritarina odotellaan että grilliherkut valmistuu"


"Ihan vaan tiedoksi mamma...oli pakko käydä isolla jutskalla...voitko tarkistaa onko yön ritarin viitta vielä ilman vaurioita"

"Auringonlaskun aikaan"


"Ooo isäntä, kiitos nyt vaivannäöstä vaikka oisin ehkä voinut mennä tosta ilman puusavottaa"


"Ai nytkö mamma pitää pysähtyä poseeraamaan pihlajanmarjojen kanssa....no äkkiä sitten niin pääsen maistamaan ohrapirtelöä"

"Oon oppinut kun mamma ottaa selfietä että kaksoisleuan saa tälleen kireeksi"

"Ai tossako ne ohrapirtelöt on !"

"Njaaaammm.....sanoisin että aika mieto maku ohrapirtelössä, kyllä piimä tän voittaa mennen tullen"



6 kommenttia:

  1. Voi Nero kamu, luulen sen ohrapirtelön olevan vähän eri muodossa kuin pellolla oleva ohra... vaikka mistä minä muka mitään tiedän, kaupunkilaiskoira. Mutta tosi ammattimaisesti osaat poseerata mammalle! Tuo kaulan venytys on käytössä Palvelijattarellakin, mutta ei taida tehota. Se delaa kaikki itsestään otetut kuvat ja puhisee naama punaisena maan vetovoimasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe tietäsit vaan Parek miten monia kuvaa meitsin mamma delaa omia kuvia ennen kuin laittaa naamakirjaan !
      t. Nero

      Poista
  2. Hienoja syksysijä kuvia! Ja erityisen kommee aaringonlaskukuva.
    Minnäe oon aena luullu että se ohrapirtelö on jossae purnukassa...vuan hyvä tietee että se onnii ihan tuommosen varrempiässä pellolla :) Toevottavasti yön ritarin viitta siästy yljmiäräseltä paenolastilta. Mukavata viikollopun jatkoo! ps. Vähä kävj siäliks se teejjän isäntä ku jäe nyt nii vähälle viinerille...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iivari kivaa launantaita sinnekin...joo samaa mieltä että isäntää kaltoinkohdeltiin kun hävis viineristä suurin osa !
      t. Nero

      Poista
  3. Erikoista herkkua se isäntä nautiskelee saunareissun yhteydessä. Luulisi, että alkaa tuollainen pirtelö köhityttää. Juitsi vetää samanhenkistä vehnänoraspirtelöä aina ennen karvaoksua. Kukin tavallaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo isäntä tykkää ohrapirtelöstä ja mamma kuohuvasta saunajuomasta, kukin tavallaan ja meitsi fanittaa piimää !
      t. Nero

      Poista