Tänään oli pilvinen päivä. Meitsi tietää että semmonen on hyvä shoppailupäivä kesällä. Kohta on isännän isot synttärit niin mamma tarvii sinne uuden mekon. Mamma lähti sitä juhlamekkoa shoppailemaan. Isäntä tarvi uudet urheilusukat niin silläkin oli asiaa kaupoille. Meitsillä oli eniten shoppailtavaa, peti on litistynyt ja sinne piti ostaa lisää täytettä. Sitten oli vielä uuden lelun hankkkimispäivä koska siitä on jo pitkä aika kun oon saanut mitään. Vielä kolmas ja neljäskin shoppailtava oli meitsille, siankorvat ja lauantailuut oli loppu.
Meitsi pääsi mukaan shoppailumatkalle ja odottelin autossa. Otin siellä pienet rentouttavat tirsat. Me tiedetään isännän kanssa että mamman mekkojen shoppailu on aika stressaavaa koko perheelle. Mamman mielestä kaupoissa on aina huonosti suunniteltuja malleja ja vääriä värejä. Kootkin on ihan virheellisesti merkattu kun entinen ässä on uusi ällä.
Isäntä ajo taktisesti ensin hakemaan meitsin pedin täytettä ja toisesta paikasta meitsille lelun. Siinä vaiheessa autossa oli vielä rento meininki kun mamma ei ollut päässyt vaatekauppaan. Seuraavaksi isäntä haki urheilusukat samasta kaupasta kun vessapaperin ja pyykinpesuaineen.
Isäntä tuli aika nopeasti takaisin autoon sukkakaupasta ja huokasi että nyt sitten mennään mammalle ostamaan mekkoa.
Onneksi meitsi sai jäädä autoon tirsoille mutta isäntä joutu lähtemään mammalle makutuomariksi.
Siinä meni tovi ja meitsi ehti nähdä unta uudesta lelusta ja lauantailuusta kun kuulin mamman korkkareiden kopinan ja nousin seisomaan. Mamma kipitti autoa kohti isäntä kannoillaan. Mamma oli pahantuulisen näköinen ja isäntäkin aika vakava. Ei näkynyt mammalla vaatekaupan kassia ja isäntä kaasutti nopeasti kotia kohti.
Mamma istu monta minuuttia ihan hiljaa etupenkillä ja ei uskallettu isännän kanssa muuta kun olla ihan näkymättömiä. Vähän ennen kuin käännyttiin kotitielle mamma ohjeisti isännän ajamaan lähikaupan kautta. Nyt mentiin ostamaan lohtujäätelöä kun ei löytynyt oikean mallista ja kokoista juhlamekkoa. Johan mamman naamallekin palasi vihdoin hymy.
"Hyvin pelittää.....ollaan isäntä tosi taitavia pedin täyttäjiä !" |
"Saanko ylpeänä esitellä, isännän ja meitsin täyttämä peti !"
"Mamma syö jo toista lohtujäätelöä, meitsikin sai vihdoin lauantailuun ja isäntä lauantaipizzan" |
Voi teiän kanssanne. Ei se mekonosto taia olla helppoo hommaa, mun mekonostosta on jo monta vuotta. Onneks sul ja isännäl synkkaa noi ajatukset hyvin yhtee, naiset on naisii ja leppyvät lohtujäätelöl. Kivaa viikonloppuu teille t. Lennu
VastaaPoistaJäätelö auttaa melkein joka vaivaan, ainakin jos uskoo mamman juttuja.
PoistaKivaa sunnuntaita !
t. Nero
Just tuollaisia naiset on, mekot salakavalasti kutistuu eikä oikeaa kokoa löydy mistään. Sitten hermostutaan ja tarvitaan lohtujäätelöä tai mansikoita ja skumppaa. Onneksi niiden avulla hiipii taas rauha pirttiin ;)
VastaaPoistaMamma ei ikinä kiukuttele tai mökötä kun on jäätelöä kupissa
Poistat. Nero
Hyvä, kun keksitte koukata jädepaikan kautta! Jätskipallot on lähes aina oikeaa kokoa ja makua, mutta mekot ja muut vaatteet... *lohduton pään pudistus*
VastaaPoistaEipä muuten ikinä oo mamma valittanut että jästskiannos olis liian iso, pieniä on kyllä kommentoinut
Poistat. Nero
Jiätelön keksijälle oes pitännä myöntee se Noopelin raahanpalakinto :)
VastaaPoistaEt sittä yhtää hippustakkaa niitä petin täätteitä mööhässy...? :D
No en kovin paljon niitä täytteitä maistatut, pikkasen ehkä. Voin tunnustaa näin meidän kesken.
Poistat. Nero
Olipas teillä aikamoinen kauppaseikkailu. Toivottavasti se mammakin löytää pian mekon itselleen, niin tulee hänellekin hyvä mieli.
VastaaPoistaTuo täyttämishomma meni teiltä tosi hienosti. Et varmaan kuomahyvä huomannut, että sulle jäi pieni parta tuosta tarkastuksesta. Eli saattoi se isäntäkin huomata mitä puuhailit. t. Eka
Ai sitäks se olikin kun isäntä nauro että Nero partasuu !
Poistat. Nero