lauantai 16. helmikuuta 2019

Kissaterveiset

Kivaa lauantaita kamut ! Mietittekö jo kun näitte ekan kuvan että meitsin blogi on muuttunut kissabloggiksi. No ei se oo mutta mamma oli eilen pitkästä aikaa kissatädillä kylässä ja siellähän on ne neljä vallattoman hauskaa kissaa. Nimet on Börje, Madame Mimmi, Elli Karamelli ja Herra Nilsson. Kaikki kissat on semmosia reskuukissoja. Mamma sanoo että se reskuu on englannin kieltä ja tarkottaa pelastamista. Vielä ei oo meitsille selvinnyt ketä Börje, Mimmi, Elli ja Nilsson on pelastaneet mutta varmaan joku kerta mamma kertoo senkin tarinan.

Meitsi ei oo kissoja tavannut mutta terkkuja aina saan kun mamma on siellä kylässä. Kissatäti lukee joskus meitsin blogia kissoille ääneen ja meitsin mamma lukee kisujen blogia meitsille niin tavallaan tunnetaan vaikka ei olla nähty. 

On ne kyllä vekkuleita kissoja. Ne saa puuhastella siellä Kissatädin kodissa joka paikassa. Petejä on siellä sun täällä ja kiipeilytelineitä. Sitten niillä on vielä oma juoksupyöräkin. Meitsi alkaa ehkä vaatimaan samoja etuja itselle, sen verran hyvältä kuulostaa kissojen puuhastelut. 

Hehe, mammalle kävi pikkasen nolosti eilen kun se vei tuliaisia. Mamma oli ostanut kaupasta montaa eri laatua kissanruokaa ja niissä kaikissa luki se kurmee. No kukaan kissoista ei suostunut syömään mamman tuliaisia ja Herra Nilsson yritti vielä peittää tassulla sen pahan tuliaisen. 

Toinen tuliainen oli kukkapuska. Mamma laittoi lattialle siksi aikaa kun otti takkia pois päältä niin Herra Nilsson ja Madame Mimmi yrittivät maistella puskaa. Jotkut kukat voi olla myrkyllisiä niin Kissatäti laittoi puskan piiloon. 

Kolmas tuliainen oli kuohuva juoma. Joo oikein arvasitte, se osu nappiin. Kissatäti ja mamma avasi pullon ja kaikki tuli juotua.

Kissatäti ja mamma oli viettänyt hauskan illan ja mamma tuli kotiin puolenyön jälkeen. Isännän kanssa herättiin kun kuului mamman puheensorina ja paperikassien kahina eteisestä. Ihmeteltiin isännän kanssa kun mammalla oli saman verran tuliais-paperikasseissa tavaraa kuin Kissatädille mennessä. Kukkapuska tuli takaisin ja mamma oli saanut isännälle Kissatädin tekemää afrikkalaista soossia neljällä hapaneerolla maustettuna. 

Jos meitsi on oikein ymmärtänyt ihmisten kierrätysvimman niin tuo on varmaan sitä parhaimmillaan kun tuodaan osa omista tuliaisista takaisin ja lisäksi illan emännän laittamaa ruokaa.

Tässä vielä linkki sinne Kissatädin blogiin, suosittelen kurkkaamaan.





"Madame Mimmin yksi suosikkipaikoista on peti patterin päällä"


"Börje viihtyy parhaiten olkkarin nahkasohvalla"


"Elli Karamelli tykkää tähystää korkealta silloin kun on vieraita"


"Herra Nilsson arvostaa silkkisiä lakanoita"

"Moi Nero sun mammahan tykkää ysäri musiikista, täällä meillä se (yrittää) tanssahdella tälleen nuorekkaasti"

"Terkkuja Nero täältäkin !"

"Moi Nero.....sori tilanne päällä kissatädillä jäi avaimet oveen...."


"Hei tuolta tulee Neron mamman tilaaman taksi !"

"Hyvää yötä Neron mamma, terkkuja meiltä kaikilta Nerolle ja koko perheelle !"

14 kommenttia:

  1. Voi Nero, sä olet kyllä hauska :D
    Mammallasi on ollut kiva reissu. Kissantassujakin on välillä kiva nuuskutella ja päästä kehräävienä kisujen puskettavaksi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mamma sano että ne kisut on kovia puskemaan ja turkit oli ihan silkkisen pehmeitä.
      t. Nero

      Poista
  2. Meinaatko saada mamman hankkimaan itsellesi juoksupyörän, nero, kun kissoillakin on? Uteliaisuus heräsi. Jos sellaisen onnistut saamaan, laita ihmeessä kuvat blogiin, että nähdään miten juoksupyörällä huristelet ;)
    Kissoilla on usein enemmän etuisuuksia kuin koirilla. En tajua miksi. Mutta oikein komeita katteja nuo kissamamman lemmikit ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ehkä meitsi pysyis semmosessa juoksupyörässä kun oon pikkasen kömpelö. Voisin kyllä kanssa haluta patterin päälle yhden pedin.
      t. Nero

      Poista
  3. Kiitti Nero, kun päästit sun mamman vähän rimpsalle tänne kissakotiin <3
    Me kyllä sustakin puhuttiin tosi paljon, kun me kaikki suo fanitetaan ihan täpönä !

    Mutta kyllä noi tädit on vähän hassuja, kun se kuohari poksahtaa. T. Kaikki me Triolaiset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin joo että mamma oli juonut kuoharia kun tuli kotiin. Selitti jo eteisessä illan tapahtumia vaikka me nukuttiin (yritettiin) isännän kanssa.
      t. Nero

      Poista
  4. Párek kamu tuossa jo maenihtihhii tuon juoksupyörän. Semmosen jos suat ni kyllä tahon nähä mitenkä siinä juosta hilikuttelet :)
    Kommeita on nuo kissit. Ja varsin eläväesijä näkkyyvät olovan. Mitenkään teellä onnistus leekit keskennään...? Hyvimpä tietennii ku sinnoot nuin lepposa ja mukava kaverj. Meekäläesestä ee kuulema tietäsj. Sano äet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo ikinä ollut kissakaveria niin en oikein tiedä miten niiden kanssa pitäis leikkiä. Voisin ehkä pyörittää tassulla sitä juoksupyörää kun kisu ois siellä.
      t. Nero

      Poista
  5. Lucy-neiti pyörittelee päätään kissojen suhtautumiselle tulijaisiin. Hän vetäisi kyllä napaansa kaiken, minkä ehtisi kiinni saada, jos vain joku joskus herkkuja toisi! :D Roni nyökyttelee paljon ymmärtäväisemmin, kun eihän kaikki vaan aina maistu kaikille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvähän se on ettei syö pelkästään kohteliaisuudesta ettei tuu vatsa kipeeksi.
      t. Nero

      Poista
  6. Varmalla oli hauska kyläpaikka, Nero, vaikket päässykään mukaan. Miau eiku joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva oli saada kuulumiset ja terkut kisuilta.
      t. Nero

      Poista
  7. Tämä on niin hassua, kun maailmat kohtaavat! :) Triolassa olen mäkin vieraillut, ja heidän emonsa on luvannut tulla tanssimaan Hupsujen kanssa tangoa. Nauroin tuliaiskaaputuksille - niin tyypillistä kissakäytöstä! :-D Teille koirille taitaa maistua paremmin kaikki uutuudet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia sitten tänne blogimaailmaan kun tanssitte tangoa Triolan kissatädin kanssa, varmaan on kiva ilta.
      Joo meitsille on maistunut kaikki tuliaiset mitä on eteen tuotu.
      t. Nero

      Poista