lauantai 13. heinäkuuta 2019

Flashin kanssa riehumarallaa

Nyt se alkoi, meinaan meidän perheen yhteinen kesäloma! Tultiin heti eilen mökille ja kolme viikkoa lomaillaan. Ei me olla ihan koko aikaa mökillä, välillä käydään kotonakin ja perinteisissä latotansseissa. Ollaan siellä latotansseissa taas kokonainen viikonloppu, meitsi ei niistä tansseista niin hirveesti välitä mutta kaikki se huomio suurelta joukolta ihmisiä ja rapsutukset on tosi kivaa lomatekemistä. Niin ja sitten meille tulee mökkivieraita Itävallasta saakka. Sieltä Viinistä tulee myös Viktor. Se on aika nuori poika ja mamma sano että irlanninterrieri. 

Nyt täällä mökillä parasta on ollut naapurin Flash, se on käynyt monta kertaa moikkaamassa. On se vaan vikkelä likka, en oo noin nopeeta juoksijaa ennen tavannut. Ai niin meitsi oli isännän kanssa tällä viikolla lääkärissä lopputarkastuksessa sen kasvain-leikkauksen takia. Kaikki veriarvot oli ihan normaaleja ja tohtori sano että nyt taas Nero voi mennä yhtä pitkät lenkit ja muut puuhat kun ennenkin, siinä se lihaskunto taas kasvaa. 

Meitsi pääsi tänään treenaamaan lihaskuntoa kun Flash tuli ja halus että juostaan meitsin mökin ympäri. En ihan pysynyt samassa tahdissa mutta pienen harhailun jälkeen tavoitin aina Flashin. Joo myönnetään että Flash oli ehtinyt sillä välin kiertää kolme kertaa mökin kun meitsi meni ekaa kierrosta ja vihdoin bongasin sen. Flashin mielestä olin kuitenkin nopea  ikäisekseni ja kuulemma komea kun olin valppaana.

Toka parasta oli kun sain mammalta uuden pallon. Se on tosi hyvä pallo kun on valmiiksi jo rutussa, ei tarvinnut nähdä vaivaa ja puhkaista kulmahampaalla ennen ekaa palloleikkiä. Kivaa oli vaikka mamma heittääkin paljon huteja. Välillä ruttupallo meni puun oksalle ja kerran järveenkin. No ei se niin vakavaa kun mamma tajus kuivata meitsin järvessä käynnin jälkeen, meinaan se vesi oli tosi viileetä.

"Moi Nero ollaanko riehumarallaa sun mökin ympäri!"

"Sopii hyvin Flash, meitsillä on nyt tohtorin virallinen lupa olla riehumarallaa!"

"Noniin Nero nyt mennään, juokse perässä ja yritä antaa turpapusu!"


"Neroooooo en oo siellä puskassa!"

"Nerooooo pieni vinkki, kurkkaa olan yli taaksepäin!"


"Nero nyt kierretään jo vaihtelun vuoksi mökkiä toiseen suuntaan! Noh on se Nero kuitenkin tosi komea kun on noin valppaana"


"Pikkasen mamma tarkkuutta siihen ruttupallon heittoon, tää vesi on tosi viileetä"

"Jep….no plussaa on se että pallo ei mennyt enää järveen!"

"Hyvä mamma sulla on välillä vahingossa hyvä heittokäsi!"



"Kymmenen pistettä mamma tästä valmiiksi rutussa olevasta pallo-ostoksesta, ihan paras pallo ikinä"





10 kommenttia:

  1. Jopas se mamma teki hyvä pallo-ostoksen! Mahtavaa, että elli antoi luvan kunnon peleihin ja riehaan. Flash on oikea elosalama, on sulla siinä haastetta pysytellä vauhdissa mukana, Nero ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meitsi pysy yhtään Flashin kintereillä kun juostaan, sen takia juoksen välillä taloa vastasuuntaan ympäri niin kohdataan aina välillä.
      t.Nero

      Poista
  2. Ruttupallooa ja kilpajuaksuu nätin typyn kanssa, tosta ei paljon voi paremmaks kesäpäivä muuttu, Nero, ja viäl sekin, että koko perheellä on loma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kivaa tää lomailu ja kun on vielä lisäbonuksena Flash täällä niin ei oo bulldogilla valittamista.
      t.Nero

      Poista
  3. Ruttupallo on melekeempä paras pallo. Justiisa suuhun sopiva. Vaekkee sillä kyllä jalakapalloo paljoo pelata :)
    Melekonen salama toellaanni tuo typykkä sulla sielä! Ihahhan tuo henkj salapaatuu jo kuvija kahtoissa :) Oekeen ilosta lommoo sinne koko teejjän sakille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iivari ja hauskaa kesää teille sinne!
      t. Nero

      Poista
  4. Mukava kuulla, että olet taas tohtorin mielestäkin kunnossa! :) Tuo Flash on kyllä nopea kuin salama. :D Ehkä ei kannata joka askelta yrittääkään ottaa samaan tahtiin sen kanssa, ettei hengästy. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ei kannata meitsin yrittää pysyä Flashin kintereillä. Yritän välillä houkutella sen ruoho-apajille niin voidaan rauhassa samalla seukkailla.
      t.Nero

      Poista
  5. Onpa hyvä, että nyt saat taas painella vanhaan malliin! :) Ihana tuo rantapallokuva - melkein tuntui viileä vesi omissakin varpaissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt voin mennä järveen suosiolla ilman mamman hutiheittojakin, on se vaan hellettä ilmassa.
      t.Nero

      Poista