maanantai 25. toukokuuta 2015

Emännän logiikka

Sitä vaan että mun emännän logiikka ontuu monesti aika pahasti. Ei oo päätä eikä häntää sen jutuilla. Viime viikolla kun tuli työreissulta niin sano ihan selkeesti että nyt on reissut vähäksi aikaa tehty. Lauantai-aamuna  lähdettiin koko perhe autolla ajelemaan, meitsi tietty oletti että ruokakauppaan mennään yhdessä ja takastullessa poiketaan eläinkaupan kautta hakemaan murkinaa ja leluja.
 
Meitsillä loksahti kulmahampaat takalasiin hämmästyksestä kun mentiinkin Hesaan saakka ja vielä laivarantaan. Pikkasen alkumatkasta ihmettelinkin kun emäntä otti kauppakassiksi saman matkalaukun kun työreissulla mutta luulin sen vain ostavan eläinkaupasta pikkasen enemmän nappulaa ja leluja.
Laivarannassa emäntä nousi autosta ja pussas poskille, isäntä toivotti hauskaa matkaa !
 
Isäntä vissiin huomas kotimatkalla että meitsi oli ihan hoomoilasena niin kertoi että emäntä lähti ystävien kanssa Tallinnaan. Jaa että ystävien...olen kuullut monta kertaa ihmisten sanovan että koira se on ihmisen paras ystävä. Taas on emännän logiikka hukassa vai miksi ei ottanut ystäväreissulle parasta ystäväänsä mukaan. Olikohan siellä parhaat ystävät kakkosesta eteenpäin mukana.
 
 Menihän tuo vuorokausi kyllä mukavasti taas isännän kanssa kahdestaankin. Tuli vaan mietittyä niitä emännän logiikoita tarkemmin sillä aikaa kun isäntä katsoi viikinki-leffaa.
Monesti emäntä komentaa itse syödessään että ei saa Nero kerjätä ! Joskus uskon jo kerrasta ja just kun luovutan ja käännyn omaa petiä kohti niin emäntä antaakin lautaselta jonkun huikopalan. Nyt en tiedä mikä se on kerjäämisen ja saamisen ero oikein on...jos tulkitsen emännän logiikkaa niin kerjääminen on sitä kun on bulldogin kasvot kohti ruokalautasta ja saamista on se kun seisoo tököttää ahteri ruokalautaseen päin.
 
 
Onneksi emännän logiikalla sain tänään erikoispitkän kävelylenkin järven rantaan, se oli korvausta lauantain menetetystä yhteisajasta. Aina oon ihaillut kun blogikamu Parek näkee niin paljon sorsia reissuillansa ja tänään mamma vei meitsinkin niitä katsomaan.
Mun logiikalla olen myös tänään oikeutettu olemaan kasvot ruokalautaseen päin kun seuraan mamman iltaruokailua. Jos ei saa kerjätä niin käännän sitten taas peffan lautaseen päin.
 
 
"Nyt vahdin ettei emäntä lähde taas reissuun...tai saa sitten pakata meitsin mukaan !"


"Mamman kanssa hyvitysreissu sorsia katsomaan. Niitä on yksi...kaksi....hei älkää pyörikö siellä kun sekoan laskuista !"



16 kommenttia:

  1. Höh, mokoma emäntä, kun ei sinua ottanut mukaan reissuun. Siellä merellä olisi voinut nähdä hirrmuisesti sorsia! :)

    VastaaPoista
  2. Ihmiset! Varsinkin naisihmiset ! Eihän niitä tajua kukaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei. Kyllä meidän äijien logiikka on niin paljon johdonmukaisempaa !
      t. Nero

      Poista
  3. Niinkö luiskahti tuas sinun etukätteen tietimätä emäntä mualimalle! Voe turkanen.
    No onneks ee pitempään ollunna. Ja piäsit sittä nuita vesjlintujahhii kahtommaan :)
    Minnäe aena ihhaelen niitä Párekin sorsakuvija. Tiälä ee oo semmosija elävijä ollenkaa meekäläesen lenkkitievvarrella.
    Seon muute se naesten lokkiikka semmosta ettee siitä ota tolokkuva mikkää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on aamu, mun logiikalla olis vielä pari kalkkunaleikettä saamatta. Katsotaan montako saan emännän logiikan mukaan.
      t. Nero

      Poista
  4. Aika kieroa peliä mammaltas Nero. Ei noi naiset tiedä mitään logiikasta. Ei niitä kannata yrittää ymmärtää. Ovat aika helposti pyöriteltävissä tassun ympärille. Kyllähän sinä tiedät: surkeaa ja surullista ilmettä peliin niin johan alkaa mammat hyysätä ja helliä meitä.
    Saitko leluja tuliaisiksi?
    Minä olen sorsia nähnyt enemmän kuin ell määrää, enkä enää niistä innostu. Mutta Palvelijattaren mieliksi pysähdyn odottelemaan, että Se saa räpsittyä iänikuisia kuviaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullut nyt leluja mutta jotain kuivattua kanafilettä, hyvää oli !
      t. Nero

      Poista
  5. Logiikka? Onks se samaa ku logistiikka? Meinaan sitten ei yhtään ihmetellä sun mammas puuhia, eikös hän ollu hyvä eksymään? Piti lähtee kauppaan, niin hän eksy laivaan? No eivaiskaan, kyllä mammat(kin) ovat (mini)lomansa ansainneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe kuulostais kyllä ihan mun emännältä tuo suunnistaja...
      t. Nero

      Poista
  6. Minäkin kommentoin pitkästä aikaa, muistamatta, että luin nettiä äitini Ipadillä. No sinne katosi. Ajatus oli, että kyllä emännän tarttee tuollaiset kaveritapaamiset Nero sinulle korvatakin ja ruhtinaallisesti. Meillä taasen on isäntä hyvin usein duunimatkoilla. Terkut Ossilasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos terkuista ! Juu menetetyt rapsutukset pitää saada kertakorvauksena ja tuplana !
      t. Nero

      Poista
  7. Olenkohan koskaan kommentoinut tänne? Ihan en ole varma, mutta luultavasti kaikki postaukset olen lukenut. Nyt ajattelin, että täytyy tämä linkki jakaa tätä kautta. Jos ei Nero tarvitse veljeä, niin joku muu saattaisi innostua bulldogista. :) https://www.facebook.com/paakaupunkiseudunelainsuojeluyhdistys/posts/835513266517451:0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä ja kiva kun käyt lueskelemassa blogia :)
      Kävin katsomassa tuon FB-sivun, toivottavasti Otto löytää hyvän kodin <3

      Poista
  8. Ei sitä noiden naisten logiikasta aina niin tiedä. Vähän samanlaista höpsöttelyä on välillä meilläkin. Mutta kyllä niiden pitää muistaa, ettei saa liian usein jättää meitä parhaita ystäviään ja lähteä vaan yksin reissuun. Mulla on nyt kiva kesä, kun ihmisveikka Kajaanista tuli kesälomalle kotiin. Ei ole yksinäisiä päiviä! t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Eka että sulla on ihmisveikka siellä kaverina :)
      Eikös olekin kiva kun on vihdoin kesä !
      t. Nero

      Poista