sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Sukulais-sunnuntai

 
Sunnuntaista tuli yllätyskiva ! Tytär oli laittanut emännälle ekstemporee kahvittelukutsun ja vielä oma tekemän kakun kanssa ! Pikkasen oli jo suunniteltu ohjelmaa sunnuntaille mutta mamma muutti kaikki aikataulut niin pääsi katsomaan Tytärtä ja sen perhettä ja vieläpä  kakkukahveelle.
 
Meitsistäkin oli kiva lähtee Espooseen, en oo nähnyt kettua, sitä Oilia vähään aikaan. Sillä on paljon pehmoleluja ja se antaa meitsin aina leikkiä niillä, paitsi näädällä. Oili väittää että meitsi rikkoo näädän kun mulla on niin isot leuat ja näätä on heiveröinen. Enkä mitään riko...pikkasen riepottelen ja laitan nätisti takaisin lelulaatikkoon.
 
Ai niin Oili sano myös että se ja sen perhe muuttaa marraskuussa. Seitsemän kerrosta ylemmäs ! Ensin on harjoitelleet kymppikerroksessa ja kun ei kenenkään päätä huimannut niin sitten hankkivat kodin 17. kerroksesta. Mun mamma sano Tyttärelle että tupareissa ei haluu sit istuu parvekkeella eikä ikkunan vieressä.
 
 


"Sunnuntaisuunnitelmat muuttui kun emäntä sai kutsun Tyttäreltä kahveelle ja oman tekemän kakun maistiaisille"

 
 

"Kiva Oili olla täällä rannalla mutta mennäänkö jo leikkimään sun pehmoleluilla !?"

 
"Jaa ei saa koskea näätään....no en tietenkään, sehän on niin heiveröinen...kjeh kjeh"

"No jos varmana lupaat että näätä saa olla lelulaatikossa niin mennään vaan jo sisälle"


"Nonniin koko lauma...nyt sisälle kahveelle ja lelulaatikolle !"


"Tänne päin Nero...tai ehkä muistat viime kerroista että polku on tästä vaan ylöspäin...nyt 10 kerrosta ja marraskuussa 17 kerrosta !"

"Pikkasen pitää tähystellä kaloja ennen lelulaatikon valloitusta"



"Miten Oili näet sieltä uudesta kodista ahvenen sintit kun täältäkin on vaikea havaita ?"


"Kato Oili otin sun lelulaatikosta oravan ! Se on niin toka paras lelu."



"Trallallal lalla laa...kiva näätä"

"Nyt Nero toi sun huumori ei pure ! Näätä on mun ja sitä ei rikota noilla hain hampailla"



"Älä nyt kettu....vaihda se oravaan "


"Mitäs Oili jos tuun sun kanssa samalle levelille....annatko näädän hetkeksi"



"Mamma pyydä että Oili antaa näädän edes hetkeksi "

"Hmmmpph...ei sitten...olkoon näätä omissa oloissaan"

"Älä Nero mökötä...ei se näätä ole oravaa jännempi...nuuh...ootko muuten juonut piimää tänään ?"




18 kommenttia:

  1. Anteeks ny kauheesti, kuama, mut me sit jaksetaan ihailla tota Oilii. On se kyl mahottoman sulavan sulonen ja just sopivan kokonen. Meille. :)

    Mut hiano visiitti, rantsuu ja kaikkee. Oililla on kivoja lelkkuja. Ethän vaan särkeny sitä näätää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näätä pysy ehjänä kun oli vaan siellä laatikossa..:)
      t. Nero

      Poista
  2. Oot sä Nero kyllä rohkea niin monella tapaa, kurkit sieltä partsilta kaloja ja sitten sä vielä uskalsit koittaa sitä näätää !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkasen kyllä pelotti jos Oili suuttuu tosissaan siitä näädästä mutta ei
      se kun pikkasen vaan kimpaantu :)
      t. Nero

      Poista
    2. Teille on haaste meitin blogissa :)

      Poista
    3. Kiitos tiedosta mennnän sinne kurkkimaan :)

      Poista
  3. Voi Nero :) On sulla hienot ilmeet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oilille pitää koittaa kaikki ilmeet jos siltä yrittää saada näätää :)
      t. Nero

      Poista
  4. Nero, eikö yhtään huimannut siellä kymppikerroksessa parvekkeella? Hurjan korkealle muuttavat sieltä. Meille riittäis hyvin tuo 10. kerros. Hienot näkymät. Mutta sitä minä jännäsin, että lipaisitko yhtään sitä kakkua? Näytti tosi herkulta. Oili on simpsakka likka, ihan ihastuin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En saanut kakusta maistiaisia mutta mamma kehui että on makoisaa :)
      t. Nero

      Poista
  5. Kiva kyläreissu on sulla ollut. Oili on mukava kun antaa sinulle leluja, -niin paitsi sen näädän. Pääsit kuitenkin varkain vähän kokeilemaan sen heiveröisyyttä. (Vähäks mua huvitti kuva: "Trallallal lalla laa...kiva näätä").

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se näätä vaan oli paras, harmi että Oili jemmaili sitä :)
      t. Nero

      Poista
  6. Vautsi mikä kakku! Kyllä kannatti lähteä kahveelle. Mutta 17. kerros? Kuulostaa kyllä tosi korkealta ja ihan pelottavalta. Älä sieltä enää yritä ahvenia tiirailla. Mahtavaa varmaan päästä välillä leikkimään toisten leluilla. Mullakin on mummilla omia leluja ja kiva niitä on välillä siellä riepotella. Kavereiden lelulaatikoille en ole vielä päässyt. t. Eka

    VastaaPoista
  7. Ompa kommee kuakku...lie ollunna hyvvee! Mitenkä mualimassa uskalsit niitä sinttijä tiiraella nuin korkeelta?? Äet sano että oes nuin korkeella jo pökertynnä. Ku sillon semmonen korkeempaekankammo :)
    Kyllä on nätti tyttö tuo Ket...öö Oili. Ja anto kuitennii sinun leekkijä nuilla leluillasa. Heh...naaratti kyllä tuo niätäkuva...ihavvähä vuan siihe hampaetas kokkeelit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan vaan kulmahampaalla maistelin näätää....:)
      t. Nero

      Poista
  8. Vau, mitkä maisemat! Mutta että vieläkin ylöspäin! :-D Talon on pakko sijaita Manhattanilla. Kiva tuo oravakin kyllä oli! :)

    VastaaPoista