keskiviikko 3. elokuuta 2016

All Inclusive


Tänään ja eilen on ukkostanut ja sitten tuli se salamakin mutta ihan kirkkaalta taivaalta !
Siis semmoinen uutinen, joka tulee ihan yllättäen ja salaman nopeasti.

Niin meitsille vaan kerrottiin iltapäivällä, että nyt Nero-poika lähtee ajelulle ja tutustumaan huomiseen hoitopaikkaan. Kuulemma isäntäväki lähtee jonnekin kuuntelemaan musiikkia ja meitsi menee yhdeksi yöksi hotelliin.

Ensin olin ihan turpa rullalla kun meitsin selän takana tuollaisia suunniteltu ja ihan kysymättä. Mamma tarjosi lohdutuskalkkunaleikettä mutta meitsi teeskenteli kipeetä enkä huolinut vasta kun toisella yrityksellä ja siinä välissä oli sentään monta sekunttia.

Mamma ehti jo huolestua, että voiko noin loukkaantunutta bulldoggia mihinkään hoitoon viedä, jos ei vaikka siellä ruoka maistu eikä uni tule.

Lähdettiin kuitenkin tutustumaan hotelliin, meitsi tutulla paikalla auton takaosassa.
Isäntä alkoi matkan aikana kertomaan enemmän siitä hoitopaikasta.

Siellä paperissa luki:
-Koirat ole juuri lainkaan ilman seuraa, melkein koko ajan on joku ihminen  seuranpitäjänä  ja leikittäjänä.
-Jos koira on sosiaalinen niin saa leikkiä muiden koirien kanssa
-Vähintään kolme ulkolenkkiä päivässä
-Ruokailu Asiakkaan  (kröhöm meitsi) toivomaan aikaan ja toivomalla tavalla
-Raikasta vettä aina saatavilla

Siinä niitä plussia kuunnellessa alkoi jo mieli piristyä enkä muistanut loppumatkasta murjottaa ollenkaan.



"Jaa tämmöinen hotelli, teethän mamma semmosen all inclusive sopimuksen niin meitsi voi valita huikopalaa koreista kun siltä tuntuu"


"Tuota tilaan huomenna iltaruoaksi"


"Oho meitsi saa vissiin oman kännykän, on tuota kaivattukin"

"Jännää päästä pyörällä ajamaan, kai ne opettaa kun ei ole kokemusta"

"Onkos sulla kamu jo pyörällä-ajo-kortti ? Onpas hiljanen kaveri kun ei mitään kommentoi"



"Täällä saadaan sitten leikkiä huomenna. Ei mitään väliä kunhan on tyttö....hehe vitsi vitsi"


"Tytöistä puheenollen....tässä on leikkinyt aika simpsakka yksilö"



"Sanoisin näin ensitutustumisella, että voi tulla ihan kivaa kun saa itse valita ruokailuajat
ja -tavat, leikkiä porukassa, pyöräillä ja vielä oman kännykän"



"Moikka sitten ! Meitsi tulee huomenna, pitäkää juoma viileänä ja ensimmäisen aterian voisin ottaa aika pian saapumisen jälkeen"

16 kommenttia:

  1. Oho! Sulla kamu on tiijjossa oekeen luksusloma. Omat palavelijat ja kännykät. Pistähhän sittä het kuulumisija ku oot kottiunna sieltä. Toevottavasti sielä oes paljo nättijä tyttöjähhii :) Mahottoman hyvvee lommoo sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kerron sitten miten kävi tyttöjen kanssa ja oliko kännykässä virtaa
      t. Nero

      Poista
  2. Aikamoiset valikoimat, ja kiva kun on kaikki pyörät, pelit ja härvelitkin! Toivottavasti siinä kännykässä on wifi, niin voit juutubettaa koko luksusloman meille faneille. :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla ettei ehdi live-päivityksiin jos siellä on nättejä tyttö-kollegoita :) Jälkikäteen kyllä kerron oliko prinsessoita vai kuningattaria.
      t. Nero

      Poista
  3. No johan lykästi sinuu. Aikamoinen mesta, mistä se mamma tommosii löytää? Mukavaa lomapäivää sinulle Nero! T. Lennu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä ajaa vaan vartin tonne ja jos mamma ajaa niin kymmenen minsaa.
      t. Nero

      Poista
  4. Ohos! Kokolattiamatto, leikkikamutytteleitä ja rajattomasti herkundaaleja. Nyt oot, kuomahyvä, asian ytimessä ja vahvasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän jänskättää, tänään mennään.
      t. Nero

      Poista
  5. Nauti nyt kybällä, kyllä on täyttä luxusta tiedossa sulle. Me halutaan kuulla sitte ihan kaikki sulta, kun kotiudut - ne tyttöjututkin! Niin ja tuon hotellin nimi ja osoite olis kiva tietää myös. Kuka tietää jos vaikka meikäkin joskus pääsis...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mamma käski kertoo että se on ShowHau Center Vantaalla.
      Kuulumiset tulee reissun jälkeen
      t. Nero

      Poista
  6. No mutta missä se tuommoinen hotelli on? Mekin halutaan sinne. Tuo kokolattimatto kätkee varmasti mukavia tyttelituoksuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vantaalla ja nimi tuossa edellisessa vastauksessa.
      Juu oli muuten hyvät aromit, pitäis tommonen saada kotiinkin ja sitten tietysti pari tyttöä.
      t. Nero

      Poista
  7. No mutta, kylläpä mammasi on mukavan paikan kekannut sinulle. Varmaan aika kuluu kivasti. Ei ne salamaniskut näköjään aina pahojaan tee :). Mukavia musiikkituokioita mammallesi ja isännällesi, ja sinulle oikein hauskoja hetkiä tytteleiden kanssa! Sinulta odotan sitten juttua, että mitä kaikkea kivaa siellä oikein oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kertoilen sitten ehdinkö muuta kuin tyttöjä bongailla
      t. Nero

      Poista
  8. Vai hotelliin sinä pääset ensi yöksi! No, kertoilehan sitten kävikö kaikki kuten ajattelit? Ja jos saat sen kännykän niin laitahan numero, viestitellään iltaisin päivän kuulumiset. Jos toi pyörällä ajo ei kuitenkaan kuulu pakettiin, niin se leikkialue näytti niin mahtavan kokoiselta, että voisit siellä opetella sitä letkistä. Jos pääsisit sitten seuraavaan konserttiin mukaan. Kun osaisit jorata! Mukavaa hoitoreissua! t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Letkistä voisin opetella, ainakin seuraavia latotansseja varten ja mammankaa ei tarvis nyrjäyttää nilkkojaan sillä soolo esityksellä muun vaalkkia.
      t. Nero

      Poista