torstai 10. marraskuuta 2016

Serlokin paluu

Olin ihan unohtanut että serlokki tulee aina talvella. Se on semmonen meitsin talviasuste ja mamma aina nauraa että nyt on Nero-poika ihan kuin etsivä serlokki holmes viittansa kanssa.

Kaikki varmaan nauraa kylilläkin kun se on aina ollut liian iso. Mamma osti semmosen missä on kasvunvaraa ja ei kuitenkaan anna herkkuja niin paljon että voisin sen kokonaan täyttää. Onhan se noloa kun viitta roikkuu ja näyttää hameelta, haluisin semmosen kun mun  blogikamuilla Iivarilla ja Parekilla. Niillä on hienoja jussipaitoja ja tyköistuvia toppahaalareita.

Luulis että mamma haluaa ostaa tyköistuvan viitan omalle lemmikille kun kaikki sen omatkin vaatteet on tosi tyköistuvia. Tai ainakin niistä tulee tyköistuvia aika pian kun se lihoo. Mamma sanoo että on tyköistuva semmonen paita kun on napin reiät soikeena paineesta.

No meitsi vaan laahustaa vuodesta toiseen ton talviteltan kanssa ja yritän pysyä lenkillä ojan puolella ettei tytöt näe. Ennen oli pakkasraja serlokille kymmenen astetta, mamma oli lukenut tänään jostain sensaatiolehdestä että semmosille koirille kenellä ei ole alusvillaa pitäisi laittaa talvivaate jo neljässä pakkasasteessa.

Tänään sitten oli se neljä astetta pakkasta ja niin sitä lähdettiin serlokki selässä luimuilemaan kyläpolulle.

"Kato nyt mamma, tää on heti ihan vinossa kun on sitä kasvunvaraa !"


"Voidaanko mennä edes pimeällä metsälenkille ettei tytöt näe"


"Näyttää hameelta kato vaikka !"


"Onko pakko...."


"No sit vauhdilla ja ojia pitkin niin ei tytöt naura !"


"Huh ottipas voimille ryömiä ojia pitkin mutta enpäs ainakaan törmäillyt kylän tyttöihin niin pysyy maine puhtaana"




16 kommenttia:

  1. Kyllä se on ihan hieno tuo sun serlokki. Kyllä se hyvin sun päällä pysyy ja pysyypä nuo tärkeät paikat lämpiminä. Että voi taas tyttöjä aatella. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aijaaha, onhan se vissiin tärkeetä että on lämmin mutta kun oon mammalta oppinut että pukeutumisessa tärkeintä on miltä näyttää ja sit voi vaikka palella tai liukastella lumessa
      t. Nero

      Poista
  2. Kuule Nero, minä takaan ja alleviivaan ettei kenellekään tule mieleenkään nauraa sulle serlokkisi kanssa. Sulla on sen verran raamikas olemus, ettei joku retonki sun miehekkyyttä yhtään kyseenalaista. Häntä ja kuono kohti taivasta vain ja tytöt lakoo molemmin puolin tietä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää muista nuo ohjeet, katotaan tepsiikö tyttöihin
      t. Nero

      Poista
  3. Ei tuo nyt niin hameelta näytä... ja vaikka näyttäisikin, niin mieti, onko mitään miehekkäämpää kuin hurja skottisoturi ja nekin kulki hameissa! Ja ainahan on mukavampaa, jos ei palele. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai onko ne skottisoturit hameissa...no sitten voin harkita
      t. Nero

      Poista
  4. Hieno trenssi se on eikä mikään mekko! :) Ja Serlokki on kulmakunnan komein koiraherra! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, koiraherrasta varmaan tytöt tykkää
      t. Nero

      Poista
  5. Takki on oekeen hyvä! Ee tarvihe tok yhtää nolostella. Uatteleppa kuule että mulle pistää äet vielä semmosen punasen paejjannii alle. Sese kuule nolo on! Tuo on oekee herraskoeriin vuate tuo sinun takkis. Yhellä ministerillähhii kuule näin lehtikuvassa vähä samantapasen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai ministerillä, onko se semmonen tv:stä tuttu joka ei osaa itse ajaa kun pitää olla kuski
      t. Nero

      Poista
  6. Luulen kyllä, että tytöt ovat noin persoonallisen koiraherran perään ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin toivotaan että tytöt arvostaa kun on uniikki hamonen bulldogilla päällä
      t. Nero

      Poista
  7. Tyylikäs sinä olet tuon serlokin kanssa. Ei semmonen tosi piukee ole yhtään mukava päällä. Kysy vaikka mammalta. Hauska tuo kielikuva =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se mamma mitään myönnä vaikka olis kuinka piukee vaate päällä, kuulemma tukee vartaloa
      t. Nero

      Poista
  8. Toi sun palttoos näyttää ihan frakilta, ihan on tyylikäs ja näyttävä, kuten oot säkin, kuomahyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frakki kuulostaakin jo aika hienolta ja arvokkaalta, menisköhän täydestä jollekin tytölle
      t. Neero

      Poista