Tänään aamulla mamma kiljasi että nyt sataa lunta ! Se oli ihan innoissaan kun on pitkään
satanut vaan vettä ja tänään saatiin maa valkoseksi.
Mamma sano että nyt päästään talvitunnelmaan ja perjantaitunnelmaan kun on lunta maassa ja puiden oksissa. Se haki kaapista kaikki talon tuikkukynttilät ja laitto palamaan.
Sitten se soitti isännälle töihin kiireellisen puhelun ja lisäsi kauppalistaan lisää tuikkukynttilöitä ja tarvikkeet tunnelmallista perjantai-pizzaa varten.
Tässä odotellaan isäntää kotiin ja mamma kuuntelee radiosta joululauluja, näköjään sille tuli myös joulutunnelma. Teki se itselleen äsken semmosen joululökinkin, mietti että jättäiskö rusinat vai mantelit pois ettei tuu liikaa kaloreita. Arvatkaa kummat jätti ? No ei kumpiakaan, sano että laittaa yhen tomaattiviipaleen vähemmän omaan pizzaan niin ne ylimääräiset kalorit on sillä kuitattu.
Tunnelmallista perjantaita kaikille lukijoille ja blogikamuille !
"Onko mamma jo hyvä tunnelma kun lunta sataa lisää ja maa ja puiden oksat on kohta valkoisena ?" |
"Jaa se mamma käytti kerralla kaikki talon tuikut....ja nyt soittaa isännälle kauppalistaa" |
"No kyllä mullekin mamma tulee perjantaitunnelma heti kun saan tohon tassujen väliin muutakin kun ton viime viikkosen luun jämät" |
"Eh....onneksi toi mamma välillä tajuu miten bulldogin perjantaitunnelma kohotetaan" |
"Mmmmm....aikas mehukas....nyt on perjantaitunnelma huipussaan" |
"Hyvää perjantaitunnelmaa kaikille, toivoo Nero ja ja Tarjous-kaveri"
|
Ompa mukava ku ootta suanna lunta :) Jos ee nuilla konstilla nyt tule joolutunnelmata ja sitä perjantaetunnelmata ni ee sittä millää! Kyllä näättää nätiltä! Ja tuo sinun luu kyllä on semmonen tunnelmaperjantaen kohokohta :) Ilosta viikolloppuva vuan sinne!
VastaaPoistaKivaa viikonloppua sinnekin, oli hyvät perjantaitunnelmat ja tänään sitten kivat lauantaitunnelmat. Luntakin vielä riittää, huomenna vissiin sataa taas vettä.
Poistat. Nero
Ihana perjantaitunnelma teillä! Täälläkin on aika paljon lunta, mikä on tosi kivaa. Tuollaisista luista voidaan kyllä vain uneksia! (Varsinkin kun viimeviikonloppuinen luu suli ilmeisesti Lucyn vatsassa vasta keskiviikkoyönä... ;)
VastaaPoistaMeitsilläkin ihme kyllä jäi luusta syömättä, tänään jatkuu...
Poistat.Nero
Tunnelmaa on, ja kaunista. Siellä teillä. Täälläkin on jotain etäisesti lunta muistuttavaa vielä maassa. Puut ovat kyllä kivasti kuorrutettuja. Vettä luvassa, eikä yhtään tykätä.
VastaaPoistaUpean luun sait!
Joo tännekin vettä luvattu huomiseksi, yäk ei tykätä. Onneksi tänään on vielä hienot maisemat.
VastaaPoistat. Nero
Meilläkin on menty vähän villeiksi tuikkusten ja valojen kanssa. :) Ihania lumikuvia ja aamutunnelmaa! Harmi, kun taas lotisee...
VastaaPoistaNo joo nyt tulee vettä kaatamalla...se siitä talvitunnelmasta.
PoistaNo kynttilät palaa silti.
t. Nero
Olipas sulla hieno perjantailuu! Aivan mahtavat tunnelmat tuollaisen kanssa tulikin. Ja mammalla on paljon hienoja tuikkuja. Älä vain pistä kirsua liian lähelle.
VastaaPoistaOnneksi jo pienenä opetettiin että tulella ei saa leikkiä, katselen vaan vähän kauempaa. Harvoin on noin iso perjantailuu, tais olla messutuliaisia vielä kaapissa.
Poistat. Nero