torstai 7. joulukuuta 2017

Juhlan jälkitunnelmia



Eilen oli se suuri Juhlapäivä kun Suomi täytti 100 vuotta. Aamulla pimeällä mamma herätti koko porukan ja sano kovalla äänellä että herätys, nyt on suuri juhlapäivä.....
100-vuotissynttärit ! Ensin siinä puolinukuksissa luulin että mammalla on ne satavuotissynttärit mutta sitten onneksi muistin ennen kuin onnittelin mammaa että Suomi se täyttää sata.

Mamma oli päättänyt että aamupimeällä mennään koko sakki katsomaan kun kaupungilla on suuri sairaala juhlavalaistu. Meillä sitten venähti se lähtö kun mamman piti piirtää naamaa vaikka isäntä sano ettei siellä pimeässä kukaan huomaa. Mamma oli sitä mieltä että näin tärkeänä Juhlapäivänä pitää olla naama piirretty myös pimeällä.

Isäntä yritti sanoa että turha nyt enää aamusta lähteä kaupungille kun kohta on jo valosaa. Mamma ei uskonut, intti vaan että nyt mennään eikä meinata.

No siellähän paisto jo sairaalaan seinään aurinko kun päästiin perille eikä ne juhlavalot ollut päällä kun oli niin valosaa. Isäntä pikkasen näpäytti mammaa ja sano että oisko pitänyt uskoa ettei kannata lähtee matkaan kun aurinko oli jo nousemassa.

Mamma on  hyvä vaihtamaan puheenaihetta. Se huomas just sillä hetkellä että matkan varrella on iso marketti missä tarjotaan Suomi-100 synttärikahvit ja kakkua. Se ohjeisti isännän ajamaan sinne markettiin ja päätti että mennään illalla uudestaan katsomaan sairaalan valaistusta.

Mentiin kotiin marketin kautta, meitsi odotti autossa ja isäntä ois ollut meitsin kanssa mutta mamma sano että sen pitää lähteä seuraksi kakkukahville. 

Ei ne onneksi ollut kauan siellä kakkukahvilla, mamma oli ostanut kaksi mandariiniä ettei joku luulis että pelkän ilmasen kakun ja kahvin takia oli sinne markettiin mennyt.

Illalla mentiin taas kaupungille ja siellä oli pimeää ja nyt oli sairaalan seinässä juhlavalaistus. 
Sen jälkeen tultiin kotiin katsomaan niitä Linnan juhlia. Mamma ei edes huomannut kun isäntä laittoi telkkarin äänettömälle. Mamma selostaa kuitenkin koko lähetyksen kovalla äänellä, sekun tietää kaikki valtakunnan asiat ja vaatejutut parhaiten...ainakin sen selostuksesta päätellen. 

"Eikö se mamma tajua ettei mitään juhlavalaistusta näy kun ei tässä auringon paisteessa meinaa muutenkaan mitään nähdä"

"Oli varmaan hyvät kakkukahvit siellä marketissa, kiirehditkö mamma niin kuin yleensä kakkua syödessä....ettet vaan näyttänyt tältä ?"

"Noniin ilta ja pimeys laskeutui, uusi yritys katsomaan sairaalan valaistusta"



"Tommonen oli se meidän eilinen Juhlapäivä, meitsi  tykkää tosi paljon Suomesta vaikka sukujuuret onkin ameriikasta. Paljon Onnea Suomelle tulevillekin vuosille !"


10 kommenttia:

  1. Minä olen huomaavinani joitakin yhdenmukaisuuksia sun mammas ja mun palvelijattaren välillä. Kun idea iskee päähän, se pitää toteuttaa heti, oli onnistumisprosentti miten pieni vain :) Ja minun edesmennyt isäntäni oli juuri yhtä joustava kuin sinun isäntä. Mutisi vain viiksiinsä, mutta suostui aina palvelijattaren ehdotuksiin. Sanoi minulle, että niin pääsee vähemmällä. Ja kun eukko jätti meidät miehet kaksin ja jakoi tiukkoja ohjeitaan, isäntä myönteli sujuvasti, että juu juu, tietenkin! ... ja sitten teki oman päänsä mukaan. Meillä oli isännän kanssa aina hauskaa kaksin. Kun eukko tuli kotiin ja näki, ettei oltu ihan toteutettu toiveita, otimme miehekkään katuvaiset ilmeet ja selitettiin, että taisi jokunen juttu päästä unohtumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi unohdusjuttu on just hyvä (teko)syy, täälläkin miesväellä käytössä
      t. Nero

      Poista
  2. No neon nuo mammat oma lajisa. Joka huushollissa :)
    Ja ne kuakkukahvit kuuluu ilimammuuta mammoen kääntikohteesiin. Mantariinilla taekka iliman :D Varsin tapahtumarikas ihtenäesyyspäevä teellä sielä ollunna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipahan nähtyä pääkaupunki valosalla ja pimeässä saman päivän aikana, siinähän sitä ohjelmaa kerrakseen
      t. Nero

      Poista
  3. Hieno juhlavalaistus! Sitten kun.. lopulta näitte sen. ;) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli se ihan hieno sitten kun aurinko ei paistanut seinään
      t. Nero

      Poista
  4. Teillä oli hieno juhlapäivä! Minäkin kävin katsomassa Turun Linnaa, joka oli juhlavalaistu sillä Luminous taideteoksella. Oli hieno, mutta väkeä oli niin kovasti, että matkaan kotoa linnalle meni tunti, vaikka matkaa on vain 10 km.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon oli porukkaa täälläkin liikkeellä, onneksi sai istua autossa ettei tarvinnut siellä ihmisten jaloissa pyöriä.
      t. Nero

      Poista
  5. Oispa ollut kiva videokoosteen paikka ne mamman linnanjuhlaselostukset. Ja kai sä bongasit Ransun?! :o)

    VastaaPoista
  6. No nyt jäi Ransu näkemättä, siirryin aikaisin makkarin puolelle niin ei kuulunut mamman selostus niin kovana
    t. Nero

    VastaaPoista