perjantai 19. tammikuuta 2018

Riehumaralla-räppiä


Onpas kiva kun mekin saatiin lunta. Nyt sitä on tupruttanut oikein kunnolla. Takapihallakin on lunta melkein meitsin polviin saakka. Pistin tänään lumitanssiksi ja juoksentelin pitkin takapihaa kun oli niin piristävää se lumen pöllyäminen. 

Mammakin oli takapihalla ja teki meitsille pieniä jutskapolkuja jos tarve vaatii. No ei meitsi välttämättä mamman polkuja seuraa mutta olipahan silläkin jotain tärkeää tekemistä.

Mamma sano että meitsillä on selkeesti riehumarallaa-päivä kun oli niin kova meno. Sitten kun lähettiin mamman kanssa päivälenkille niin se jankutti että onhan se mun riehumarallaa jo mennyt ohi ettei tarvii lenkillä kulkee hihna ja hartiat kireenä. 

Lupasin mammalle että liiat energiat on jo riehuttu takapihalla, voidaan lähtee rennolle päivälenkille. Pikkasen ehkä unohtelin lupausta kesken lenkin kun mamma puuskutti perässä, komenteli ja valitti että niskat kramppaa. Meitsin mielestä mamman niskat ei meidän lenkkien takia kramppaa vaan siksi kun se on kattonut liikaa draamaa telkusta ja jännittää niskoilla kaikki ne takaa-ajot ja psykolookiset rillerit. 

Lenkin loppupuolella tuli pitkästä aikaa oman kylän Roope vastaan. Vaihdettiin kuulumiset ja meitsi yritti houkutella sen riehumaralla-rinkiin mutta Roope sano että ei nyt ollut sillä tuulella. Oli kuitenkin kiva nähdä ja ehkä ensi kerralla mennään ringissä peräkanaa.

Kotona kerroin heti Tarjouskaverille että olin nähnyt Roopen. Mamma sattu tulemaan paikalle kesken tarinoiden ja sano että nyt Nero pitää lopettaa kaverin nenälaastarin maistelu !
No pikkasen vaan korjailin Tarjouskaverin naamalla olevaa jeesusteippiä, ihan hyvää hyvyyttäni.

"Jee lunta !!!!!"
"Jou nyt meitsi heittää läppää, teille lumisen biisin räppää"

"Tylsää oli vanhalla nurmella ja vesisateella riehuu,
nyt lumessa soi biisi ja häntäkin liehuu !!"

"Hei muru tiedät missä oon .....tuu räppään niin ojennan kaulan ja sulle biisin laulan !
Mun takapihalle jos tuut, sulle tarjoon ison luun"


"Ai päivälenkille....joo mennään vaan !"


"Täältä tullaan mamma, valmiina lenkille !"

"Joo joo ....riehumarallaa jää takapihalle....hihna löysällä mennään rennolle lenkille !"


"Moikka Roope ! Mitäpäs tässä kummempia, parilla lenkillä ollut tänään ja yhden riehumarallaa-räpin säveltänyt"

"Jaksaisitko Roope meitsin kans pikkasen riehumarallaa !"

"Kato Roope, tästä se lähtis...paino etutassuille ja sitten ponnistetaan takajaloilla niin paljon kun lähtee !"


"Ai tänään ei oo Roope sun riehumarallaa päivä....no ehkä ens kerralla sitten....ja ei sit tarvii välittää vaikka toi mamma valittelee noita niskakramppeja"


"Moikka Tarjouskaveri ! Meitsi näki lenkillä Roopen, se on aina yhtä kiva. Njam...njam....mitenkäs  tää teippi maistuu vähän kuolalle...."


"Ai moi mamma....no en nyt varsinaisesti pureskellut Tarjouskaverin jeesusteippiä...tarkistelin vaan kun oli mennyt vinoon että onkohan silläkin ollut riehumarallaa..."

"Ok sitten....myönnetään....pikkasen maistelin sitä teippiä....ei tuu toistumaan"


"No niin, energiat alkaa olla aika vähissä. Nyt hammastikku ja sitten kunnon päivätirsat"

12 kommenttia:

  1. Hieno räppi! Vielä kun rustaat muutaman kipaleen lisää niin voitkin loikkia levytysstudioon. Me varataan heti sun levy uunituoreena.
    Roope vaikuttaa kivalta tyypiltä. Kyllä se varmaan seuraavalla kerralla suostuu riehaamaankin. Aina ei ole sillä tuulella.
    Tarjouskaveri näyttää hauskalta noin paikattuna ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roope yleensä tarkistaa meitsin korvat, nyt ei ollut sillä tuulella...ensi kerralla onkin paljon puuhaa kun on yhtä aikaa riehumarallaa ja korvien tarkistus
      t. Nero

      Poista
  2. Vauhdikkaalta on näyttänyt sinun päiväsi! :) Roni voi hyvin samaistua tuohon mielentilaan, mutta Lucyn käsitevarastoon tuollainen "riehumarallaa" ei oikein mahdu. Onko se jotain syötävää? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riehumarallaan jälkeen maistuukin hyvin syötävä, riehatessa kuluu aika paljon energiaa ja kaloreita. Miksiköhän mamma ei harrasta riehumarallaa kun valittaa aina niistä liioista kaloreista.
      t. Nero

      Poista
  3. Ohoh, Tarjouskaveri on tainnut ottaa vähän osumaa, kun on laastarit nassussa! Kiva, kun asettelit niitä paremmin. :) Juju on täällä innoissaan ja toivoo jo yhteistä räppiä tyyliin ”Juju feat. Nero”. Ensi kesän festareita odotellessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kesäräppi täytyy tehdä, otetaan Roopekin mukaan meidän pändiin.
      t. Nero

      Poista
  4. Yo !
    Muo vähän naurattaa Tarjouskaveri, sillä on ollut aika rankka elämä :D. Mutta hyvät lääkärit, en mä sillä...
    Roope on söpö ! Ja Nero. Ja mamma. Ja isäntä.

    Piti pelata varman päälle, ettei kelleen tule paha mieli ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Tarjouskaveri on jännä tapaus kun joskus öisin kun muut nukkuu niin sillä on tullut riehumarallaa ja sitten on naama teippiä vailla.
      Hyvä ettet unohtanut mainita mammaa noissa söpöysjutussa, se olis ollut katasrooffi jos kaikki muut ois mainittu ja mamma unohtunut.
      t. Nero

      Poista
  5. No nyt kalapenoo jo Elastiset ja muut :) Ee muutaku levytyssopimusta oottelemmaan. Sullahan on jo nuita muitae kipaleeta valamiina ni siinon jo levyllinen mussiikkija. Het männään äetin kansa levy ostammaan! Oljpa sittä mukava ja tuottelijas riehumarallapäevä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo voishan sitä albumin ehkä tehdä, kunhan vaan ei mamma änkee taustakuoroon. Tänään on ollut vaan ihan pikkanen riehumaralla.
      t. Nero

      Poista
  6. Ny ku se Tsiikki on lopettannu räpit, niin susta tulis semmonen Uustsiikki, kuomahyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ehkä pitää vielä reenata pikkasen että saa stadionin täyteen
      t. Nero

      Poista