sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Sporttisesti kohti Oulun miitinkiä


Meitsillä on ollut sportti viikonloppu. Tai oikeastaan koko perheellä. Mamma on ollut juoksemassa, isäntä salilla ja meitsi hyppinyt esteitä ja juossut koirapuistossa.

Oikeestaan toivoin että koirapuistossa ois ollut kavereita mutta ei näkynyt kolleegoita tällä kertaa. Mamma keksi semmosen leikin että se meni aina jonkun puun taakse piiloon ja meitsi sai mennä etsimään vasta kun olin laskenut kymmeneen. Oli aika helppo löytää mamma piiloista kun se oli leveämpi kun ne koirapuiston puut. Kiertelin muka pikkasen aikaa ympäri koirapuistoa ja nuuhkin reittejä ennen mamman löytämistä niin se luuli että oli vaikeeta löytää ja lemmikki sai virikkeitä.

Kavereista ja virikkeistä tuli mieleen että onneksi mulla on toi mamma sihteerinä. Se on sopinut ja laittanut meitsin kalenteriin Oulun poikien kanssa miitinkin sitten kun mennään Rovaniemelle. Ne Oulun pojat on Hugo ja Vito ja niillä on kans ihan oma blogi:

Aika jännä nähdä Hugoa ja Vitoa. Meitsi jatkaa sporttailua että pysyy kunto kohillaan. Oulun pojat näyttää niin energisiltä että saatan jäädä lenkkipolulla kolmoseksi jos ihan sohvaperunana loikoilen. 


"Ai tänään sporttaillaan estehyppyjä"

"Haloo kaikki, bulldoggi valmiina vaativiin suorituksiin !"

"Eka este kohta ylitetty !"

"Toka este hoplaa !"

"Asia ymmärretty mamma....meitsi laskee kymmeneen silmät kiinni ja sen jälkeen tulee etsimään minkä puun takana mamma luuraa!"

"Yks...kaks...kolme....mikäs sitten tuleekaan..."

"Ai niin....neljä...viis....kuus...."

"Nyt mammaa etsimään !"

"No ei ollut vaikeeta...tuollahan sen toppatakki näkyy molemmin puolin puuta..."


"No juoksen pikkasen kiertotietä niin mamma luulee että meitsille oli iso haaste löytää se"

12 kommenttia:

  1. Täällä me jo odotellaan! Kiva nähdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä jo matkakuumetta, kiva nähdä sitten !
      t. Nero

      Poista
  2. Ystävällistä Nero, että annoit mamman uskoa olevansa hyvässä piilossa. Ja sinun esteiden ylittäminenhän sujuu paremmin kuin ennen muinoin Arto Bryggarelta. Hyvin pärjäät Hugolle ja Vitolle, kun tapaatte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunto nousee kohisten, Oulussa jo ihan timminä (nyt en puhu mammasta)
      t. Nero

      Poista
  3. Hienoa, että pääset treffaamaan Vitoa ja Hugoa. Kyllä sun on syytä pitää itsesi kunnossa, kun nuo pojathan käyvät myös geokätköilemässä.
    Upeasti hypit yli esteiden, meillä Eka tahtoi mennä alta :).
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oisin voinut ehkä alitse yrittää muttei ollut tilaa.
      Mukavaa viikkoa sinnekin !
      t. Nero

      Poista
  4. Olet tosi sporttisen näköinen! Mutta ettet vaan vähän kurkkisi luomien raosta tuossa laskiessasi? :D No pääasia, että mammalle tuli hyvä mieli, kun leikit hänen kanssaan piilosta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkasen tais tuulessa toinen luomi aukeilla
      t. Nero

      Poista
  5. Onpa tosi hauskaa, kun meet tapaan Hugoo ja Vitoo, kuama. Kantsuu harjotella ja pitää kunto korkeella, että sitten jaksat viipottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei passaa nyt vähentää liikuntaa kun on noin tärkee miitinki tulossa (pysyyköhän se mamma meidän vauhdissa)
      t. Nero

      Poista
  6. Voe mitenkä mukava ku piäset näkemmään plokikamuja! Viehhän terveeset. Hyvästi sujjuu nuo esteehen ylitykset sulla. Että kunto näkkyy olovan kohillaan. Mukavata matkoo vuan sinne pohjosseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iivari matkatoivotuksista ja vien Oulun pojille kirsuterveiset !
      t. Nero

      Poista